Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Katolinen kirkko v. globaali kapitalismi

Marko Maunula
Blogit Americana 31.10.2011 15:33

Katolinen kirkko on osallistunut globaalin finanssikriisin ympärillä vellovaan keskusteluun. Vatikaani ehdottaa globaalia organisaatiota säännöstelemään kansainvälisiä markkinoita.

41-sivuinen dokumentti, Toward Reforming the International Financial and Monetary Systems in the Context of Global Public Authority, vaatii mm. reservirahastoa kriisin pahiten iskemien maiden auttamiseksi, moraalisesti kestävän talouskehityksen tukemista, sekä tehokkaampaa kansainvälisten finanssimarkkinoiden valvontaa.

Itsekkäiden kansallisvaltioiden ohjaama talous on aikansa elänyt ja jopa surrealistinen konsepti globalisaation aikakaudella, kirkon dokumentti sanoo. Nykymaailma tarvitsee hallitun siirtymisen ylikansallisen auktoriteetin aikakauteen. Ylikansallisen vallan tasapainottamiseksi alueellista kontrollia olisi syytä lisätä, kirkko uskoo.

Katolinen kirkko on ollut jo vuosisatoja kriittinen laissez-faire kapitalismia kohtaan, ja Vatikaanin tuore lausunto on johdonmukainen kirkon vanhan ajattelutavan kanssa. Kirkko haluaa voimakkaan ja kansainvälisen organisaation korjaamaan ”kapitalistisen kehityksen tasa-arvon puutteita ja vääristymiä.”

Kirjoitus on myös linjassa kirkon ajaman kosmopoliittisen maailmankatsomuksen kanssa. Nationalismin aikakaudella Katolinen kirkko on johdonmukaisesti muistuttanut kansallisvaltioiden ja yltiöisänmaallisuuden vaaroista, ja sama teema hallitsee myös uutta kirjoitusta.

Kirkon argumentti on selkeä ja vahva. Globalisaatio vaatii globaalin hallinnon ja hallintokulttuurin. Vaikka valtaosin globalisaatio on ollut siunaus köyhille valtioille (katsokaa vaikka Intiaa), se on paikoitellen vaarassa muodostua vauraiden, omaan napaansa tuijottavien valtioiden kontrolloimaksi ja paikoitellen moraalittomaksi peliksi. Kirkon ehdotus edesauttaisi toteutuessaan reilumman ja tasa-arvoisemman globalisaation syntymisessä.

Dokumentti on ehdottomasti kattavan ja kansainvälisen keskustelun ansaitseva pelinavaus. Tässä tapauksessa totuus tulee kirkon ja katolisen humoristin ja pyhäkouluopettaja Steven Colbertin suusta:

Soundtrack: Bob Marley, Redemption Song.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Tämän mukaan katolinen kirkko siis olisi valmistelemassa maailmanhallitusta, johon aikanaan luontevasti liittyisivät Ilmestyskirjan Peto ja Antikristus?

Jos A. Hitler sanoi että yksi plus yksi on kasi, niin onko se valhe?

Jos kirkolla on yksi järkevä idea, niin ei ideaa pidä tuomita sillä perusteella että kirkko itse on mätä. Se luonnollisesti ajaa tässä myös omaa etuaan. Olisi paljon helpompaa jos sillä olisi yksi kumppani jolle tehdä likaista työtä: aivopestä kansalisia lisääntymään ja täyttämään maan ja mieluummin pojilla jotka sopivat paremmin sotilaiksi.

Poimitaan siis hyvät ideat, mutta ei anneta kirkkon(kaan) enää jatkaa ihmisten hyväksikäyttöä ja maailmanvalloitustaan.

http://vesakirves.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86860-suomettunut-suomi-ja-talvisodan-henki

/V

Kun poliitikot eivät hoida hommaansa on kirkon korotettava äänensä asiassa, joka kuuluisi kyllä maallisen regimentin hoidettavaksi. Nykyisin näyttää poliittinen koneisto kokonaan menettäneen otteensa, koskapa jatkuvasti tehdään ratkaisuja, joita eivät kannata muut kuin tunnottomat keinottelijat. Aloite ansaitsee kaiken kannatuksen. On kiire toimia, ennen kuin vallankumous tai ympäristökatastrofi pääsee valloilleen.

Kapitalismi globalina monopolina (käytännössä) alkaa olla tiensä päässä, nykyisenä versiona.

Ydinfyysikon koulutusta ei tarvita ymmärtääkseen että kapitalismi, valtioiden ja yksittäisten henkilöiden maksimaalinen ahneuden ihannointi, alkaa tulla ”uskontona” tiensä päähän.
Jokainen väheisimmälläkään älyllisillä voimavaroilla varustettu yksilö tietää mikä on lopputulos nykyisellä ”uskonnolla” eli kapitalismin maksimoinnilla, valitettavasti lopputulokseen ollaan menossa ohituskaistaa ns.nilkka suorana.

Kirkko haluaa osalta omaltaan olla keskustelussa mukana, keskusteluahan on käyty varsin pitkään asiantuntijapiireissä, laajentamassa kuulijakuntaa heräämään keskusteluun ” – Mihin olemme menossa, voimmeko muuttaa suuntaa ja mihin?”.

Kirkko tekee kerrankin jotain järjellistä ja kyseenalaistaa nykyiset toimintatavat, pääasia että mahdollisimman moni taho (yksityiset, yhteiskunnan yhteisöt sekä valtiot) on keskustelussa mukana.
Valitettavasti ihminen kaikessa typeryydessään ja turhamaisuudessaan on hidas oppimaan, valitettavan usein pakko on ainut opettaja.