Karavaani, Donald Trump ja laiton maahanmuutto: ruokkiiko kriisi republikaanien vaalikampanjaa?

Väli-Amerikasta Yhdysvaltoihin matkaavan karavaanin ajoitus on tarjonnut Trumpille ja republikaaneille erinomaisen vaaliaseen.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Jos liberaalit sanovat että ainoastaan fasistit puolustavat maansa rajoja, kansalaiset äänestävät fasisteja tekemään työn, jota liberaalit eivät halua tehdä.”

Viime vuosien poliittisessa valossa David Frumin kommentti on valitettavan tosi. Surullinen tarina jatkuu edelleen.

Ihmiskaravaani on parhaillaan tuomassa Donald Trumpille ja republikaaneille isoa vaalilahjaa. Arviolta 7000–8000 väliamerikkalaista on parhaillaan matkalla kohti Yhdysvaltojen etelärajaa.

Karavaanin ajoitus on tarjonnut Trumpille ja republikaaneille erinomaisen vaaliaseen. Siirtolaisvastainen kampanja osaltaan nosti Trumpin Valkoiseen taloon, ja nyt, välivaalien alla, Trump on saanut tuoretta vettä propagandamyllyynsä.

 

Karavaanin lähestyessä Yhdysvaltojen rajaa, todistamme todennäköisesti kahta rinnakkaista reaktiota.

Demokraattien vasen laita näkee, että kyseessä on humanitäärinen kriisin, joka vaatii amerikkalaista ratkaisua. Aktivistien äänekäs siipi uskoo vilpittömästi rajattomaan maailmaan ja haluaa vastaanottaa kaikki maahanpyrkijät.

Trumpin tukijat tulkitsevat karavaanin uhaksi Yhdysvaltojen turvallisuudelle. He haluavat pysäyttää sen liki keinolla millä hyvänsä. Heille kyse on kansakuntien oikeudesta turvata rajansa ja valita haluamansa maahanmuuttajat.

Äänestäjien niukka enemmistö haluaa pysäyttää karavaanin. Vajaa 40 prosenttia amerikkalaisista haluaa seurata normaalia prosessia ja käsitellä tulijoiden turvapaikka-hakemukset tapauskohtaisesti.

 

Frum uskoo, että Euroopan muutaman vuoden takainen pakolaiskriisi oli pitkälti vastuussa kansallismielisen oikeiston vaalimenestyksestä ja jopa Brexitin voitosta.

Pakolaiskriisin eettinen ratkaisu on eräs aikakautemme isoja poliittisia ongelmia, mutta liberaalit riskeeraavat poliittisen tulevaisuutensa, jos he eivät ota huomioon realiteetteja.

Noin 58 prosenttia salvadorilaisista haluaisi muuttaa Yhdysvaltoihin, jos se olisi mahdollista. Yhdysvallat ei voi ottaa vastaan potentiaalisesti kymmeniä miljoonia Latinalaisen Amerikan tulokkaita ilman vakavia häiriöitä taloudelleen ja – ainakin tilapäisesti – turvallisuudelleen.

 

Demokraattien pitäisi opettaa aktivistisiivelleen poliittisia realiteetteja. Pienet taktiset voitot yksittäistapauksissa saattavat helposti johtaa isoihin strategisiin tappioihin, kun amerikkalaisten äänestäjien enemmistö valitsee lain ja järjestyksen emotionaalisten torikokousten ja ”tuntemukset ovat tärkeämpiä kuin lait” –kiljumisen sijasta.

Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa demokraattien kannattaisi profiloitua humaanin järjestyksen ja lainsäädännön puolueena. Puolueen on sanottava ei trumpetistien rasismille, mutta myös aktivistien torikokouksille.

Mitä siirtolaiskysymykseen tulee, demokraatit voivat poimia miljoonia potentiaalisia äänestäjiä ajamalla maltillista ja humaania siirtolaislainsäädäntöä ja painottaa mainettaan lakeihin perustuvan yhteiskunnan puolustajina – kuten eräs Barack Obama tapasi tehdä.

 

Soundtrack: Beck, Morning.