Kansallisvaltiot rapautuvat: Nouseeko tilalle pelkkiä uusitsekkäitä yksilöitä, joilla on oikeuksia, muttei yhtään velvollisuutta?

Valtio tai heimo eivät ole ainoita mahdollisia yhteisöjä, mutta yhteisöllisyys on keskeinen tekijä ihmisen hyvinvoinnissa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustelimme Issues in the Contemporary World -luentosarjan yhteydessä opiskelijoiden kanssa identiteetistä. Keskustelu tuki aikaisempia havaintojani: nuoret opiskelijat eivät juurikaan määrittele itseään rodun tai kansalaisuuden mukaan.

Omat poikani ovat samassa veneessä. Kun kysyin keskimmäiseltäni mieltääkö hän, puoliksi afroamerikkalainen ja puoliksi suomalainen nuori mies, itsensä ensisijaisesti mustaksi vai valkoiseksi, suomalaiseksi vai amerikkalaiseksi, hän vastasi: ”En ole ajatellut asiaa. Se ei ole minulle binääri juttu.”

Identiteettien muuttuminen yhä yksilöllisemmiksi on yhä useimmille itsestäänselvyys. Lisääntyvä kansainvälisyys, some, amerikkalaisen individualismin voittokulku sekä muut teknologisen ja poliittisen globalisaation ilmentymismuodot heikentävät ihmisten siteitä kansallisvaltioon ja – paremman sanan puutteessa – heimoonsa.

Loppupeleissä tämä on positiivinen asia. Mutta uusi yksilöllisyys ei tietenkään ole täysin ongelmaton ilmiö.