Kampanjan loppusuora: Latinoja loukkaavat puheet ovat Trumpille riski
Rajut puheet kiinnittävät median huomion ja vievät happea Harrisilta. Silti maan suurimman vähemmistön loukkaaminen on riskialtis strategia.
Viime viikkoina media ja amerikkalaiset ovat havahtuneet Donald Trumpin selkeään ja dramaattiseen ikääntymiseen sekä verbaalisen filtterin katoamiseen.
Kuluvan vuoden heinäkuuhun saakka Trump oli presidenttikisan energinen ja nuorekkaampi ehdokas. Kontrasti pappamaisesti kävelevään, kuiskailevaan ja pahimmillaan sekavia puhuvaan Joe Bideniin oli selkeä.
Kamala Harrisin nousu demokraattien presidenttiehdokkaaksi muutti asetelman. Trumpin ja Harrisin välinen väittely esitteli energisen ja niskan päällä olevan Harrisin ja väsyneen sekä puolustuskannalle pakotetun Trumpin.
Kampanjoiden jatkuessa Trumpin selkeä fyysinen ja henkinen väsymys on yhä ilmeisempää. Hänen puheensa ja käytöksensä saavat paikoitellen jopa kannattajat ihmettelemään. Esimerkiksi lokakuun puolivälin keskustelutilaisuus muuttui 39 minuutin Trumpin huojumiseksi musiikin tahtiin.
Trump on ollut erinomainen viestijä omalla primitiivisellä tavallaan. Hän ymmärtää yksinkertaisen toiston merkityksen markkinoinnissa. Mutta entä sitten kun toisto ei liity kysymyksiin eikä viesti liity asiaan? Tai kun markkinoija ei osaa lukea yleisöään?
Haastatteluissa Trump yhä useammin vastaa kysymyksiin sekavilla monologeilla täysin eri aiheista. Kysymys pienyrittäjien tukemisesta saa vastaukseksi monologin öljystä ja energiasta, kysymys Googlen monopoliasemasta johtaa valitukseen Virginian äänestäjälistoista. Trump kääntää jokaisen kysymyksen tuontitulleihin, maahanmuuttoon, energiaan ja radikaaliin vasemmistoon (lue: jokainen, joka ei äänestä häntä).
Viime viikkoina Trump on kieltäytynyt lukuisista haastatteluista. 60 Minutes -ajankohtaisohjelman presidenttiehdokkaiden haastattelut ovat moderni amerikkalainen instituutio, mutta Trump kieltäytyi osallistumasta. Hän operoi valtaosin hänelle myönteisillä foorumeilla kuten Fox Newsissä. Tämä on harvinaista miehelle, joka yleensä ryntää jokaisen näkemänsä kameran eteen.
Poliitikkona Trump on aina pyrkinyt saamaan huomiota rajuilla kommenteilla. Tämä strategia on selvästi toiminut. Vaalivoitto vuonna 2016 käy todistuskappaleesta.
Viime aikoina hänen filtterinsä vaikuttaa kadonneen lopullisesti. Hän on ehdottanut rajun väkivallan päivää, jolloin virkavalta saisi käydä epäiltyjen rikollisten kimppuun ilman seuraamuksia. Trump on halunnut usuttaa armeijan häntä vastustavien protestoijien kimppuun sekä sulkea hänelle kriittiset medialähteet.
Kampanja huipentui sunnuntaina Madison Square Gardenin tapahtumaan, jossa lämmittelijänä puhunut koomikko kutsui Puerto Ricoa kelluvaksi roskakasaksi ja vitsaili latinojen hedelmällisyydestä. Toinen puhuja kutsui Harrisia antikristukseksi. Trump ei tuominnut puhujia, vaan kertoi tapahtuman olleen ”täynnä rakkautta”.
Äärimmäiset kommentit voivat olla myös tietoinen strategia. Rajut puheet kiinnittävät median huomion ja vievät happea Harrisilta. Silti, latinojen, maan suurimman vähemmistön, loukkaaminen on riskialtis strategia. Pelkästään taisteluosavaltio Pennsylvaniassa asuu liki puoli miljoonaa puertoricolaista. He ovat Yhdysvaltojen kansalaisia ja he äänestävät.
Kampanjan loppusuoralla Trump ei selvästikään pyri laajentamaan kannattajakuntaansa. Hän keskittyy tarjoamaan punaista lihaa vahvimmille tukijoilleen, energisoimaan heitä ja paistattelemaan heidän suosiossaan.
Maahanmuutto ja maahanmuuttajien demonisointi, demokraattien kutsuminen Yhdysvaltojen vihollisiksi ja vuoden 2020 vaalituloksen kyseenalaistaminen ovat keskiössä Trumpin kampanjan loppusuoralla.
Soundtrack: DMX, Party Up (Up In Here)