Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kaksikielinen Amerikka

Marko Maunula
Blogit Americana 8.1.2010 16:08

Havaitsin hiljattain, pieneksi yllätykseksi, puhuvani jonkin sortin espanjaa. Istuin Los Rayos -tacobaarissa mussuttamassa tacos al pastoria, kun hoksasin ymmärtäväni vieressä keskustelevien meksikolaisten puhetta.

Rajallinen kielitaitoni on tullut vahingossa, ilman yhtään oppituntia. Ranskan opinnot auttoivat toisen romaanisen kielen omaksumisessa, mutta valtaosin sanavarasto on karttunut hiljalleen, vuosikausia kestäneen espanjan kuuntelun ja puheen yrityksen kautta.

Yhdysvaltain Etelässä espanjasta on tullut viime vuosien myötä maan epävirallinen kakkoskieli. Latinot ovat ohittaneet afroamerikkalaiset maan suurimpana vähemmistönä. Suuret siirtolaisyhteisöt ovat johtaneet meksikolaisten, yksikielisten naapurustojen kasvuun.

Asiointi meksikolaisessa kaupassa tai ravintolassa vaatii usein espanjan perussanavaraston. Kotiavustajien, puutarhureiden, tai remonttimiesten kanssa toimiminen tapahtuu usein sekoituksella englantia, espanjaa, ja elekieltä.

Pankit ja kaupat vaativat yhä useammin työntekijöiltään kelvollista espanjan taitoa. Lakimiehet ja lääkärit mainostavat palvelujaan kahdella kielellä. Kaapeliteeveestä näkyy kaksi espanjankielistä kanavaa, ja sateliitti-TV:sta saa mittavan espanjankielisen kanavapaketin.

Siirtolaisten lapset oppivat englantia kouluissa, mutta kotona kieli on edelleen espanja. Etelästä on tullut sujuvasti kaksikielinen yhteisö ainakin minun elinajakseni. Kehitys on, luonnollisesti, hyväksi. Satunnainen turhautuminen kielimuuriin on pieni hinta rikastuvasta kulttuurista ja taloudesta.

Soundtrack: La Raza Norteña, La Eché en un Carrito.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Uudella mantereella saattaakin olla kielirintamalla kehittymässä mielenkiintoinen kahden suuren kielen rinnakkaiselon ja vuorovaikutuksen kautta uusi mielenkiintoinen maailmankieli engpanol?

Tämä kuulostaisi luontevalta kehitykseltä. Engpanolia, tai vaihtoehtoisesti spanglishia ,kuulee varsinkin nuorten suusta usein. Kuten finglantia Suomessa.

Tai sitten kuullaan ’svenskfiinia’.

”Kan foo alla mausterna” pyysi eras asiakas porvoolaisella nakkikioskilla.

Tama on ihan itsekuultua.

Kyse on kuitenkin niin erilaisten taustaltaan ja ääntämyksiltään erilaisten kielten kohtaaminen, ettei sulavasta kielten sekoittumisesta voi toivoa paljoakaan muuta kuin joidenkin kätevien ilmaisujen ja ehkäpä yksittäisten sanojen kuten verbien, adjektiivien ja substantiivien lainaamista englanninkieliseen peruspuheeseen, tai päinvastoin. Mutta miten on Marko laita suomenkielen siellä rapakon takana? Kalskahtaako siellä ihmisten puheessa mitään supisuomalaisia sanoja tai ilmaisuja? Kuten ”voi perrkele”, ”saatanan tunari”, ”senkin ääliö”, tai vaikkapa ”hieno juttu”, ”anna pusu”, ”mahtava mäccäri” ym,ym,?

Kiitos vinkistä. ”Kapakka in the Kaupunki” tuli tilaukseen.
Kysyisin vielä mitä mieltä kanta-amerikkalaiset ovat siellä etelässä espanjankielisten ja ylipäätään espanolin/spanishin leviämisestä ja yleistymisestä alueille muuttavassa väestössä. Katsotaanko se enemmänkin jonkinlaiseksi uhaksi kuin rikastuttavaksi ilmiöksi, vai elävätkö nämä ilmiöt sulassa sovussa kaikessa rauhassa keskenään ilman pahempia jännitteitä?

Mörk: Tämäpä on se tuhannen taalan kysymys, sekä amerikkalaisen(kin) siirtolaispolitiikan suurin tinkaamisen aihe. Palataan asiaan tulevassa blogissa.