Juneteenth ja lupaus paremmasta: uusi liittovaltion juhlapäivä muistuttaa Amerikan parhaista puolista

Kummankin pääpuolueen tuki orjuuden päättymisen muistojuhlalle on jakautuneessa maassa positiivinen signaali.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juneteenth-juhlasta tuli kansallinen vapaapäivä torstaina, 17.6. Aloitteen suosio molempien pääpuolueiden parissa on varovaisen positiivinen signaali amerikkalaisesta yhtenäisyydestä ja edistymisestä rotukysymyksissä.

Juneteenthina juhlistetaan orjuuden kaatumista Yhdysvalloissa. Kesäkuun 19. päivänä vuonna 1865 liittovaltion armeija saapui Texasin Galvestoniin. Sisällissota oli päättynyt pari kuukautta aikaisemmin.

Kenraali Gordon Granger antoi päiväkäskyn, jossa hän kertoi texasilaisille orjuuden päättymisestä. Viimeisetkin orjat Yhdysvaltojen alueella olivat vapaita.

Juneteenthia viettivät ensin Texasin afroamerikkalaiset, mutta vuosikymmenten saatossa se levisi hiljalleen muualle Yhdysvaltoihin. Tämän vuosituhannen aikana tapahtuman profiili on noussut tasaisesti.

 

Viime vuosikymmeninä aktivistit, teräsmummo Opal Lee etunenässä, ovat kampanjoineet Juneteenthista kansallista vapaapäivää. Viime vuosina aloite on saanut yhä enemmän kannatusta molempien puolueiden edustajilta.

Senaatti äänesti aloitteen puolesta yksimielisesti. Edustajainhuoneessa ainoastaan 14 republikaania, valtaosin umpirepublikaanisista vaalipiireistä, äänesti vastaan. Presidentti Joe Bidenin allekirjoitus vahvisti lain.

Lain vastaanotto on ollut valtaosin positiivinen. Ainoastaan muutama johdonmukaisuuden puolueuskollisuuden alttarille uhrannut kommentaattori on kritisoinut aloitetta. Hupaisin esimerkki on Charlie Kirk, joka vielä vuosi sitten kehui republikaanien aktivismia lakialoitteen kanssa.

 

Keskellä Yhdysvaltojen poliittisen kulttuurin rappiota, rotuväkivallan leimahduksia ja protestiliikkeitä on lohdullista nähdä Yhdysvaltojen ja maan politiikkojen kykenevän yhteistyöhön ja tunnistamaan afroamerikkalaisen historian merkityksen.

 

Soundtrack: Aretha Franklin, Never Gonna Break My Faith.