Joukkoampumiset: Traaginen sirkus

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Torstaina Yhdysvallat koki vuoden 45. kouluammuskelun. Tämä ylitti kansallisen ja kansainvälisen uutiskynnyksen, koska kuolonuhreja oli peräti 10, ampuja mukaan luettuna.

Taistelu aselobbya vastaan on ohi. Kun kongressi ei suostunut rajoittamaan aseiden saatavuutta sen jälkeen, kun Sandy Hookin asemies tappoi 20 pikkulasta, kuusi aikuista ja itsensä, tajusin pelin olevan ohi.

Nyt me kaikki aloitamme saman tragikoomisen tanssin Oregonin joukkomurhan ympärillä. Presidentti Barack Obama ilmestyi televisioon ilmaisemaan surunsa ja suuttumuksensa. Kongressiedustajat lupaavat rukouksia mutta eivät konkreettisia ehdotuksia toimenpiteiksi.

Aselobby National Rifle Association on ensin hiljaa, kunnes sen pomo Wayne LaPierre ilmestyy muutaman päivän päästä televisioon sanomaan, kuinka tapahtunut ei ole aseiden vika ja kuinka koulujen henkilökunta pitäisi aseistaa vahvemmin.

Ja silti, me emme tee mitään.