Jos Joe Bidenistä tulee presidentti, hänen on syytä kiittää afroamerikkalaisia

Afroamerikkalaiset muodostavat erittäin rationaalisen ja poliittisesti terävän äänestäjäkunnan Yhdysvaltain politiikassa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun demokraattien esivaalit olivat alkusuoralla, Joe Bidenin kampanja oli köysissä. Nuori komeetta Pete Buttigieg voitti Iowan esivaalit, sosialisti Bernie Sanders vei New Hampshiren ja Nevadan.

Analyytikot spekuloivat jo, luopuuko Biden pian kisasta. Entinen varapresidentti kuitenkin satsasi kaiken Etelä-Carolinaan, jossa afroamerikkalaiset äänestäjät käytännössä ratkaisevat osavaltion demokraattien väliset kisat.

Osavaltion demokraattinen – ja afroamerikkalainen – kongressiedustaja James Clyburn antoi tukensa Bidenille, kehoittaen kaikkia äänestäjiään saapumaan uurnille Bidenin puolesta. Esivaalien dynamiikka muuttui dramaattisesti. Bidenin voitto antoi uutta virtaa aneemiselle kampanjalle.

 

Etelä-Carolinan jälkeen demokraattien johto vakuutti pormestari Buttigiegin ja senaattori Amy Klobucharin lopettamaan kampanjansa ja antamaan tukensa Bidenille. Tämä yhdisti puolueen maltillisten rivit. Esivaalit olivat käytännössä taputeltu maaliskuun 5. päivän supertiistain jälkeen.

Osavaltio osavaltiolta afroamerikkalaiset muodostivat Bidenille elintärkeän tukiryhmän. Kahdeksan vuotta presidentti Barack Obaman uskollisena varapresidenttinä ovat tehneet Bidenistä tutun ja turvallisen valinnan, mutta afroamerikkalaisten tuki ei perustunut ainoastaan sentimentaalisuuteen.

Afroamerikkalaiset muodostavat erittäin rationaalisen ja poliittisesti terävän äänestäjäkunnan Yhdysvaltain politiikassa.

 

Kun Obama pyrki presidentiksi vuonna 2008, hän joutui näkemään vaivaa saadakseen afroamerikkalaiset taakseen. Esivaalien alkusuoralla useimmat heistä olivat varovasti kallellaan Hillary Clintonin suuntaan, kiitos Hillaryn koneiston ja Bill Clintonin vahvan kansansuosion mustien äänestäjien parissa.

Miljoonat demokraattiset afroamerikkalaiset äänestäjät eivät olleet kiinnostuneita heittämään ääniään hukkaan symbolisten eleiden vuoksi. He halusivat voittaa. Kun Obaman yllätysvoitto Iowassa osoitti miehen vetovoiman valkoistenkin äänestäjien parissa, useimmat afroamerikkalaiset siirtyivät tukemaan tulevaa presidenttiä.

 

Vielä nykyäänkin on elossa miljoonia afroamerikkalaisia, jotka muistavat rotuerottelun. Suurissa osissa etelän maaseutua heidän äänioikeutensa oli tukahdutettu sekoituksella lainsäädäntöä ja poliittista väkivaltaa.

He muistavat, kuinka valkoinen valtakoneisto käytti politiikkaa estääkseen afroamerikkalaisten tasa-arvon. Julma koulu opetti heille politiikan merkityksen. Historia on todistanut, että heille politiikan panokset ovat korkeampia kuin muille amerikkalaisille.

Varsinkin vanhemmat afroamerikkalaiset ovat myös oppineet vankan realistisen suhtautumistavan politiikkaan. Heille politiikka on ennen kaikkea mahdollisuuksien taidetta, ei foorumi yleville haihatteluille.

Afroamerikkalaiset äänestäjät ovat usein myös uskonnollisempia ja sosiaalisesti vanhoillisempia kuin demokraatit keskimäärin. He ovat ankkuroituja demokraattisiin perinteisiin ja vierastavatuusvasemmiston ja – oikeiston identiteettikeskeistä politiikkaa.

 

Erityisesti etelän ja keskilännen vaa’ankieliosavaltioissa afroamerikkalaiset äänestäjät ovat keskeisessä asemassa pelin. Virginiasta Pohjois-Carolinaan ja Michiganista Ohioon, afroamerikkalainen äänestysaktivismi saattaa ratkaista vaalit. Myös yhä purppurammassa Georgiassa afroamerikkalaiset ovat avainasemassa osavaltion politiikan viime vuosien muutoksessa.

Republikaanien johtajat tietävät tämän. He ovat pyrkineet hidastamaan ja estämään muutosta muun muassa vaikeuttamalla afroamerikkalaisten ja muiden demokraattien äänestämistä.

Tämä on entisestään sitouttanut afroamerikkalaisia demokraattiseen puolueeseen ja vahvistanut amerikkalaisen politiikan rodullisia rajalinjoja.

 

Soundtrack: Curtis Mayfield, Keep on Pushin’.