Joe Biden ratsastaa Donald Trumpin hevosella: republikaanien sekaannus auttaa demokraatteja

Bidenin hallinto on aloittanut vauhdikkaasti, sillä poliittinen tilanne suosii nopeaa toimintaa. Tilanne muuttuu, kun republikaanit saavat taas rivinsä kasaan.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Joe Bidenin hallinto hakee vielä muotoaan, ja viime aikojen tapahtumat osoittavat amerikkalaisen politiikan kuplivan kuin kiljutonkka. Orastavat teemat ovat silti näkyvissä. Bidenin alkukausi keskittyy duunarien ja alemman keskiluokan houkuttelemiseen takaisin demokraattien riveihin.

Vuoden 2016 vaalit osoittivat talouspopulismin voiman ja valkoisen työväenluokan turhautumisen molempiin pääpuolueisiin. Demokraattien ylimielisyys kostautui vaaliuurnilla ja pakotti kaoottiset sekä keskenään tappelevat klikit kriittiseen itsetarkasteluun.

Yhteinen vihollinen sai Alexandria Ocasio-Cortes/Bernie Sanders -siiven puhaltamaan samaan hiileen Bidenia kannattavien maltillisten kanssa. Donald Trumpin synnyttämä shokki kanavoitui energiaksi ja demokraattien vaalivoitoiksi vuosina 2018 ja 2020.

 

Koronavirus dominoi Bidenin hallinnon alkusuoraa. Liittovaltion rokoteohjelman tehostaminen ja pandemian aiheuttamat talousongelmat vievät valtaosan presidentin ajasta ja huomiosta. Taustalla piilee kuitenkin suuria kysymyksiä demokraattisesta hallinnosta ja puolueen tulevaisuudesta muuttuvien koalitioiden aikakaudella.

Poliittisesti demokraattien keskeinen haaste on pitää liberaalien ja maltillisten koalitio kasassa. Lisäksi puolueen olisi pidettävä kiinni trumpismin hylänneistä lähiöiden maltillisista ja houkuteltava takaisin ainakin siivu Trumpia vuonna 2016 äänestäneistä valkoisista duunareista.

Tappiosta huolimatta vaalit osoittivat trumpismin vetovoiman. Biden sai koko maassa 7,1 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump, mutta jos noin 80 000 äänestäjää Nevadassa, Georgiassa, Arizonassa ja Wisconsinissa olisi äänestänyt toisin, Trump olisi jatkanut toiselle kaudelle.

 

Trumpismin lyöminen vaatii Trumpin suosittujen ohjelmakohtien kaappaamista. Biden onkin omaksunut kaksi edeltäjänsä ajamaa ideaa. Tuore presidentti haluaa suoraa taloudellista apua amerikkalaisille sekä mittavaa panostusta infrastruktuuriin.

Sekä Trump että Biden vaativat 2 000 dollarin elvyytysrahan jakamista suoraan amerikkalaisille osana koronavirus-talouspakettia. Biden on tehnyt rahoista keskeisen osan koronavirus-ohjelmaansa ja puskenut näin Mitch McConnellin hankalaan asemaan.

Republikaanien johto joutuu nyt kamppailemaan sekä demokraatteja että omaa ex-presidenttiään vastaan. Puolueen puheet talouskurista ja vastuullisesta budjettipolitiikasta kuulostavat lähinnä huvittavilta Trumpin kauden valtavien budjettivajeiden valossa.

 

Vuonna 2016 Trump varasti infrastruktuuriteeman demokraateilta ja viime marraskuussa demokraatit ottivat sen takaisin.

Trump piti monet keskeisistä vaalilupauksistaan, mutta hänen mainostamansa biljoona dollaria amerikkalaisen infran korjaamiseen ei koskaan toteutunut. Hyväpalkkaiset työpaikat jäivät syntymättä, korjaukset olivat riittämättömiä.

Tässäkin tilanteessa Biden voi republikaanien harmiksi ratsastaa samalla hevosella edeltäjänsä kanssa. Jos Biden onnistuu saamaan rahoituksen infrastruktuuriohjelmalleen, hän voi esitellä itsensä miehenä, joka lunasti edeltäjänsä lupaukset. ”Tekoja, ei puheita” olisi tehokas slogan demokraateille vuonna 2024.

 

Demokraattien vasen laita on toistaiseksi ollut tyytyväinen Bidenin sitoutumiseen Pariisin sopimukseen ja aggressiivisiin ympäristötoimiin, sekä päätökseen avata puolustusvoimien ovet uudelleen transsukupuolisille.

Mittavin myönnytys vasemmistolle on Bidenin suosima uusi maahanmuuttolaki, joka antaisi miljoonille laittomille siirtolaisille mahdollisuuden jopa kansalaisuuteen. Tämä on huomattavasti hankalampi poliittinen takiaspallo, joka muistuttaa vanhoista poliittisista jakolinjoista.

 

Bidenin hallinto on aloittanut vauhdikkaasti, sillä poliittinen tilanne suosii nopeaa toimintaa.

Republikaanit ovat edelleen sokissa vaalitappionsa takia. Valtatyhjiö on ruokkinut hämmennystä ja tappelua trumpistien sekä perinteisten republikaanien välillä. Toistaiseksi trumpistit ovat vahvoilla. Niin kauan kun trumpismi elää, republikaanit eivät kykene houkuttelemaan maltillisia.

Trumpin budjettivajeet ja aktiivinen sekaantuminen talouteen ovat heikentäneet republikaanien perinteisiä asemia. Reagointi tammikuun 6. päivän väkivaltaan hämmentää tilannetta entisestään.

Republikaanit löytänevät itsensä uudelleen, mutta sitä ennen demokraateilla on poikkeuksellinen tilaisuus muokata maan politiikkaa.

 

Soundtrack: Sonic Youth, Dirty Boots.