Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Japanin tulkinta historiastaan palvelee kansalaisten psyykeä – mutta ei totuutta

Blogit Americana 22.5.2018 14:35
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Palasin juuri 12 päivän matkalta Japaniin. Vierailu tokiolaisessa museossa sai minut jälleen arvostamaan länsimaisen historiantutkimuksen tasoa, amerikkalaisten ja länsieurooppalaisten kykyä itsekritiikkiin, sekä kulttuuriemme viileää analyyttisyytta koskien kipeitäkin asioita.

Olen pitkäaikainen japanilaisen elokuvan (erityisesti Akira Kurosawa, Nakisa Oshima, ja Yazujiro Ozu) ja kirjallisuuden (Yukio Mishiman Kultainen temppeli oli vavahduttava kokemus) ihailija. Japanilainen taide, kulttuuri ja estetiikka ovat kiinnostaneet minua jo vuosikymmeniä.

Toukokuun alussa saimme vaimoni kanssa vihdoinkin aikaiseksi vierailla maassa, Japanissa asuvan ja japanilaisen naisen kanssa naimisissa olevan amerikkalaisen kaverini kutsumana. Näimme ja koimme Yokohaman, Kioton ja Tokion. Isäntiemme japanilaisen kielen ja kulttuurin hallinta rikastivat kokemustamme entisestään.

Maan puhtaus, kohteliaisuus, turvallisuus, kauneus, uskomattoman tehokas infrastruktuuri, ruoka ja nähtävyydet tekivät vaikutuksen. Japanilaiset ovat syystäkin ylpeitä hienosta kulttuuristaan.

Mutta Japanilla on pimeä puolensa. Maa ei selkeästi vieläkään kykene tekemään rehellistä tiliä kipeän lähihistoriansa kanssa.

 

Vierailu Yūshūkan-museossa oli historian professoreille hätkähdyttävä kokemus. Japanilainen revisionismi ja tulkinta toisesta maailmansodasta oli länsimaisesta näkökulmasta katsottuna pöyristyttävää.

Englanniksi käännetyt dokumentit tarjosivat huolellisesti muotoiltuja sanavalintoja, joita ei voinut syyttää suoraan valeiksi, mutta joiden sisältö oli vähintäänkin kyseenalaista.

Japanin sodanjulistus Yhdysvalloille oli valitettava reaktio, jonka syy oli amerikkalaisten asettamassa vientikiellossa. Japani tarvitsi amerikkalaista öljyä ja rautaa, ja tuonnin tyrehdyttyä Japanin vaihtoehdot olivat vähissä.

Nanjingin verilöyly, jossa japanilaiset sotilaat raiskasivat ja tappoivat 100 000–300 000 kiinalaista siviiliä, sivutettiin yhdellä nopealla lauseella, jonka mukaan japanilaiset sotilaat rankaisivat ankaralla kädellä kiinalaisia sotilaita, jotka yrittivät naamioitua siviileiksi.

Museo käsitteli japanilaisia sotilaita urhoollisina ja uhrautuvina sankareina, kamikaze-itsemurhalentäjät mukaanluettuina. Ainoat viittaukset kärsimyksiin käsittelivät japanilaisia uhreja.

Itsevarmat kulttuurit kykenevät itsekritiikkiin.

Mistä tämä nationalistinen tulkinta juontaa? Ovatko japanilaiset pohjimmiltaan epävarmoja itsestään? Synnyttikö länsimainen rasismi vastareaktion, jossa japanilaiset tuntevat jatkuvaa tarvetta oikeuttaa omat toimensa?

Itsevarmat kulttuurit kykenevät itsekritiikkiin. Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat uskomattoman rehellisiä historiansa pimeiden puolien käsittelyssä. Omat sotamme, rasismimme ja muut virheaskeleemme saavat rehellisen käsittelyn länsimaisten historioitsijoiden käsittelyssä.

Valitettavasti samaa ei voi usein sanoa muusta maailmasta. Japanilainenkin julkinen historia tuntee ilmeisesti tarvetta selitellä omaa historiaansa tavalla, joka palvelee enemmän japanilaista psyykeä kuin totuutta.

Japanilainen kulttuuri, tiede, taide ja talous ovat maan kulttuurin upeita saavutuksia. Olisi hienoa, jos japanilaiset osaisivat olla ylpeitä niistä ilman harhaanjohtavaa, valheellista ja suorastaan häiriintynyttä historian tulkintaa.

 

Soundtrack: Ryuichi Sakamoto, Forbidden Colours.