Japanin tulkinta historiastaan palvelee kansalaisten psyykeä – mutta ei totuutta

Maa ei vieläkään kykene tekemään rehellistä tiliä kipeän lähihistoriansa kanssa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Palasin juuri 12 päivän matkalta Japaniin. Vierailu tokiolaisessa museossa sai minut jälleen arvostamaan länsimaisen historiantutkimuksen tasoa, amerikkalaisten ja länsieurooppalaisten kykyä itsekritiikkiin, sekä kulttuuriemme viileää analyyttisyytta koskien kipeitäkin asioita.

Olen pitkäaikainen japanilaisen elokuvan (erityisesti Akira Kurosawa, Nakisa Oshima, ja Yazujiro Ozu) ja kirjallisuuden (Yukio Mishiman Kultainen temppeli oli vavahduttava kokemus) ihailija. Japanilainen taide, kulttuuri ja estetiikka ovat kiinnostaneet minua jo vuosikymmeniä.

Toukokuun alussa saimme vaimoni kanssa vihdoinkin aikaiseksi vierailla maassa, Japanissa asuvan ja japanilaisen naisen kanssa naimisissa olevan amerikkalaisen kaverini kutsumana. Näimme ja koimme Yokohaman, Kioton ja Tokion. Isäntiemme japanilaisen kielen ja kulttuurin hallinta rikastivat kokemustamme entisestään.

Maan puhtaus, kohteliaisuus, turvallisuus, kauneus, uskomattoman tehokas infrastruktuuri, ruoka ja nähtävyydet tekivät vaikutuksen. Japanilaiset ovat syystäkin ylpeitä hienosta kulttuuristaan.

Mutta Japanilla on pimeä puolensa. Maa ei selkeästi vieläkään kykene tekemään rehellistä tiliä kipeän lähihistoriansa kanssa.