Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Irlanti ja moraalinen vaara

Blogit Americana 1.12.2010 19:52
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Irlannin talouskriisi muistuttaa meitä jälleen Charles P. Kindlebergerin dilemmasta: talous tarvitsee ”paloseina-lainaajan” (lender of last resort), mutta markkinapaikan moraalin ylläpitämiseksi tietoisuus sen olemassaolosta pitää salata.

Erinomaisessa teoksessaan Manias, Panics, and Crashes: A History of Financial Crises, Kindleberger (1910-2003), eräs Marshall-avun arkkitehtejä, eturivin amerikkalainen taloustieteilijä, pankkiiri, ja taloushistorioitsija, kritisoi laissez faire -teoreetikkojen uskoa markkinoiden kykyyn korjata itse automaattisesti talouden vääristymät. Kindlebergerin mukaan tämä harha perustui dogmaattiseen uskoon, että markkinat ovat aina viisaat ja talouden säännöstelijät ovat aina typeriä.

Toisaalta Kindleberger myös kritisoi uskoa, jonka mukaan valtion pitää aina ja automaattisesti taata markkinoiden luotettavuus. Manias, Panics, and Crashes -teoksessaan hän puhui automaattisten takausten synnyttämästä ”moraalisesta vaarasta” (moral hazard), joka voi rohkaista sijoittajia sekä muita talousoperaattoreita riskialttiiseen toimintaan siinä uskossa, että joku muu tulee aina siivoamaan jäljet.

Maailma tarvitsee paloseinä-lainaajan, mutta tietoisuus sen olemassaolosta ja automaattisesta väliintulosta on pidettävä salassa, Kindleberger uskoi. Paloseinä-lainaajan saa ja pitää toimia vain ja ainoastaan, jos yksittäisen tahon kaatuminen vaarantaa koko markkinoiden toiminnan ja vahingoittaa viattomia.

Irlanti teki kaiken väärin, kuten nobelisti Paul Krugman kirjoitti hiljattain ansiokkaassa kolumnissaan. Maan hallitus takasi irlantilaisten pankkien ottamat massiiviset lainat mannereurooppalaisista pankeista. Eli jos irlantilaiset pankit tekivät voittoa, ne menivät sijoittajille. Jos sijoitukset tekivät tappiota, veronmaksajat poimivat laskun.

Irlannin valtio, eli veronmaksajat, tarvitsevat nyt muun Euroopan apua selviytyäkseen sitoumuksistaan. Se näyttää selvältä.

Ymmärsin tarpeen pelastaa Kreikka, ja olen varovaisen vakuutettu Irlannin tukipaketin tarpeellisuudesta. Mutta nyt näyttää siltä, että Espanja ja Portugali keikkuvat nekin romahduksen ja kipean avuntarpeen rajoilla. Missä tulee raja vastaan?

Missä vaiheessa meidän pitäisi huolehtia moraalisesta vaarasta? Tietoni Kreikan ja Irlannin apupakettien sisällöstä rajoittuu siihen, mitä olen kansainvälisestä lehdistöstä lukenut, mutta en ole kuullut juurikaan keskustelua siitä, että miten EU aikoo estää ”kyllä EU tulee hatiin” -mentaliteetin kasvamisen.

Ovatko Kreikan ja Irlannin apupaketit niin rankaisevia, että ne pakottavat muut mahdolliset avun tarvitsijat tekemään kaikkensa ilman ulkopuolisten väliintuloa? Onko EU:lla mahdollisuutta ja kykyä korjata Irlannin talousjärjestelmän vääristymät tarvittavan kovalla kadellä?

Jos moraalinen vaara on torjuttu ja Kreikka ja Irlanti maksavat pelastusoperaatiostaan konkreettisesti sekä edesvastuullisuutta tulevaisuudessa rohkaisevasti, paketit on helpompi hyväksyä. Mutta jos näin on, Suomi, sekä muut EU:n valtiot, ovat tehneet todella huonoa työtä pakettien kommunikoinnissa ja myymisessä äänestäjille.

Soundtrack: Van Morrison, Vanlose Stairway.