Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Iran-kriisi saa Trump-kriitikot haistelemaan poliittista tuulta – konflikti voi vaikuttaa presidentinvaaleihin

Blogit Americana 8.1.2020 20:29
Marko Maunula
Marko Maunula - avatar
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Amerikkalaisten reaktio Iranin ohjusiskuihin on toistaiseksi ollut melko rauhallinen ja poliittisesti ennustettava.

Presidentti Donald Trumpin äänekkäimmät kannattajat eli etupäässä republikaanit kongressissa ovat taputtaneet kenraali Quassim Suleimanin tappaneelle iskulle. Trumpin kannattajat ovat uhonneet Iranille amerikkalaisten televisiokameroiden edessä.

Demokraatit ovat toistuvasti ilmaisseet tukensa amerikkalaisille sotilaille, mutta puolueen johtavat politiikot, presidenttiehdokkaat etunenässä, ovat pyöritelleet sanojaan varovasti. Demokraattien ehdokkaaksi pyrkivä Joe Biden on muuten kritisoinut presidentin ulkopolitiikkaa äänekkäästi ja kärkevin termein, mutta Iranin tapahtuman suhteen hän on ottanut varovaisemman linjan.

Iranin kriisi muodostaa demokraateille poliittisen riskitekijän. He yrittävät arvioida, mihin poliittinen tuuli puhaltaa. Presidentin ja kriisin kritisointi on poliittisesti vaarallista aktiivisessa konfliktitilanteessa.