Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Imperialismin puolustuspuhe

Marko Maunula
Blogit Americana 2.4.2014 19:00

Robert D. Kaplan, geopolitiikan analyytikko ja toimittaja, suosii pehmeän imperialismin paluuta.

Imperialismista on tullut universaali kirosana. Kommentaattorit niin oikealta kuin vasemmaltakin ovat liki yksimielisesti siirtäneet termin ei-hyväksyttävien konseptien mappiin. Pelkkä sana synnyttää …

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Yhä kehittyvässä kehityksessä” ei tietenkään voi olla huomautettavaa, mutta ylikansallisen yhdistymisen demokraattisuudesta puhuminen voi kyllä aiheuttaa jonkinasteisen yskänpuuskan, jos sitä miettii vaikka TTIP-sopimuksen valmisteluprosessin valossa.

Erittäin mielelläni olisin jättänyt näkemättä sen joidenkin vuosien takaisen uutisen, jossa EU:n suunnalta huomautettiin (ehdottoman aiheellisesti) Venäjän demokratian puutteista, ja Putin vastasi naureskelemalla unionin tapaa järjestää kansanäänestyksiä niin kauan että saadaan mieluisa lopputulos. Oman pesän puhtaana pitämisestä olisi usein hyvä aloittaa.

Aivan täysin en ymmärrä näkemystä EU:sta jonkinlaisena nationalismivapaana vyöhykkeenä: se, että yritykset rakentaa euronationalismia ovat tuottaneet huonosti tuloksia, ei tarkoita sitä etteikö tuota yritystä olisi ollut. On lippua, hymniä, Eurooppa-päivää ja kaikkien rakastama Captain Euro -sarjakuvasankarikin. USA:ssa tähtilipun liehauttaminen toimii politiikan apuvälineenä luontevammin ja tehokkaammin kuin täällä.

Eiköhän nationalismi ole sinänsä hyvinkin kritisoitu ilmiö ylipäätään, ja käsitys siitä, että olisi olemassa vain yksi nationalismin laatu (lähempänä äärioikeistolaista kiihkonationalismia kuin vaikka sitten gandhilaista nationalismia) on ollut EU:n (jonka euronationalismin rakentamisyrityksistä siis vaietaan) rakentamisen oikeuttaja. Jos liike vie nyt pienten kansallisvaltioiden suuntaan, unionilla on ihan omaan peiliin katsomisen paikka. Viime vuosisadan opetuksista viisastunut pieni kansallisvaltio voi hyvinkin olla kansalaisilleen ja demokratialle nykyistä otollisempi järjestäytymisen tapa.

Menneisyyden imperiumin harrastamasta ”vähemmistöjen turvaamisesta” voisi tietenkin kysyä mielipidettä vaikka armenialaisilta, mutta esimerkkejä löytyy tietysti molempiin suuntiin.

Eiköhän imperialismin tärkein muoto tällä hetkellä ole suuryritysten ja pääoman vallan kasvu perinteisten valtiokoneistojen ohi ja yli, ja esimerkiksi demokraattisten järjestelmien harsoontuminen sen seurauksena.

Näin saattaa olla mutta koskaan Suomi ei ole ollut niin eurooppalainen kuin keskiajalla , jolloin suomalainen Olof Magnusson oli hetken Pariisin yliopiston rehtorinakin joulukuusta 1435 maaliskuuhun 1436. Tämä ei tule toistumaan vaikka nationalismi saataisi miten kitkettyä EU:sta.

Euroopan ja EU:n valtioiden vertaaminen Yhdysvaltojen osavaltioihin on jotenkin epä-älyllistä. Eikä keskiaikainen pimeys, johon Maunula sanoo Euroopan vajonneen, edes ollut pimeä.