Imperialismin puolustuspuhe, osa II

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Vietämme parhaillaan Ruandan kansanmurhan 20-vuotispäivää. Noin kolmessa kuukaudessa vuonna 1994 hutut tappoivat noin 800 000 tutsia jopa natsit haastavalla tehokkuudella ja julmuudella.

Bill Clintonin johtama Yhdysvallat kieltäytyi tulemasta väliin. Somalian katastrofaalinen operaatio oli amerikkalaisten tuoreessa muistissa. YK ei kyennyt, tavoilleen ominaisesti, muuhun kuin jargonin täyttämään ja mahtipontiseen tyhjien tynnyrien kumisteluun. Se epäonnistui viattomien suojelemisessa Ruandassa, jossa YK:n joukot todistivat, aniharvoja käskyjen vastaisesti toimivia rohkeita miehiä lukuun ottamatta, avuttomina kansanmurhan kulkua.

Mitä teki Eurooppa? Eläytyi syvästi uhrien puolesta, valitteli tapahtunutta ja sanoi kuinka sen mielestä on väärin, että viattomat ihmiset kuolevat.

Moraalinen voivottelu ilman konkreettisia toimia on tyhjä ele. Jossain määrin sitä voi pitää jopa moraalittomampana kuin täyttä tiedostamattomuutta tai välinpitämättömyyttä. Ruandassa länsi sanoi, suoraan ja traagisesti, ettei se välitä sadoista tuhansista kuolleista afrikkalaisista kylliksi polttaakseen muutaman kymmenen miljoonaa dollaria rahaa tai riskeeratakseen muutaman sadan amerikkalaisen tai eurooppalaisen sotilaan hengen.

Onneksi Clinton oppi virheistään. Kun kansanmurha Balkanilla ei pysähtynyt itsestään ja YK:n joukot osoittautuivat jälleen avuttomiksi suurvaltapolitiikan nappuloiksi, hän lähetti amerikkalaiset lentokoneet pommittamaan serbit luovutuskuntoon.