Ilma tyhjeni sosialistin pallosta – Bernie Sanders syöksyi alamäkeen

Vaikka vaalimatematiikka alkaa näyttää toivottomalta, Sanders ei aio luovuttaa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eräs esivaalikauden yllätyksistä on ollut Bernie Sandersin suosion selkeä lasku. Sanders vuosimallia 2020 ei ole läheskään yhtä innostava ehdokas kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Sanders kykenee edelleen täyttämään areenat vannoutuneilla kannattajillaan, mutta tämän vuoden esivaalit ovat osoittaneet, ettei Sanders ole kyennyt houkuttelemaan uusia äänestäjiä – tai edes pitämään kiinni kaikista entisistä.

Fivethirtyeight-sivusto antaa Sandersille alle prosentin mahdollisuuden voittaa demokraattien presidenttiehdokkuus. Ilman veretseisauttavaa yllätystä Joe Biden on demokraattien lipunkantaja marraskuussa.

 

Sandersin suosion laskulle on monta syytä. Ensiksikin, varhaisissa esivaaleissa hän joutui jakamaan puolueen vasemman siiven äänet Elizabeth Warrenin kanssa. Hän ei ollut enää ainoa vakavasti otettava vasemman laidan ehdokas.