Illallispöydässä totesimme: haluamme presidentin, joka vahingoittaa omia etujamme – Tältä(kin) Yhdysvaltain politiikka näyttää nyt
Puolueiden ja äänestäjien muodonmuutos vaatii uusia tapoja ymmärtää ja tulkita poliittista käyttäytymistä.
Hyvät ystävämme kutsuivat meidät viikonloppuna illalliselle. Kymmenen hengen illallisporukkamme maisteli erinomaisia viinejä ja nautti isäntäperheen tarjoamasta herkullisesta kanaillallisesta.
Seurueemme koostui muun muassa lääkäristä, lakimiehestä, markkinoinnin ammattilaisesta, eläkkeelle jääneestä lääkefirman pomosta ja korkeassa asemassa olevasta julkisen sektorin hallintoviranomaisesta. Professorivaimoni ja minä muodostimme ryhmän pienituloisimman pariskunnan.
Keskustelimme politiikasta. Me kaikki olemme demokraatteja, mutta edustamme puolueen ideologisen kirjon eri laitoja. Demokraattien oikean laidan edustajana olin pöytäseurueen konservatiivisin henkilö.
Väittelimme siitä, kuka demokraattien ehdokkaista kykenisi parhaiten vetoamaan duunariäänestäjiin. Keskustelu sai minut pohtimaan amerikkalaisen politiikan hämmentävää nykytilaa.
Jokainen illallisvieraista hyötyy republikaanien talouspolitiikasta – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Donald Trumpin veroleikkausten seurauksena taskuihimme päätyy enemmän rahaa. Emme juurikaan tarvitse julkisia palveluita, perusfunktioita lukuunottamatta. Lapsemme ovat kaikki aikuisia, ja leikkaukset esimerkiksi koulutukseen eivät kosketa meitä kuin välillisesti.
Silti pohdimme aivan vakavissamme, kuka demokraattien ehdokkaista kykenisi parhaiten vakuuttamaan duunarit siitä, että heidän kannattaa äänestää puoluetta, joka turvaa heidän terveydenhoitonsa, sosiaaliturvansa ja taloudellisen etunsa nostamalla meidän hyvätuloisten verotusta.
Meille ihanteellisin ehdokas olisi sellainen, joka vahingoittaisi meidän välittömiä taloudellisia etujamme ja turvaisi samalla vastentahtoisten duunari-republikaanien edut.
En osaa sanoa varmasti, mitä tämä merkitsee.
Olemmeko porvarillisia holhoajia vai isänmaallisia humanisteja, jotka haluavat maamme ja sen kansalaisten etua? Heilutammeko besserwisserien etusormia duunareille jotka eivät ymmärrä omaa parastaan, vai olemmeko uhrauksiin valmiita vastuuntuntoisia kansalaisia?
Olemme korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia, valistuneita kansalaisia, joiden maailmankuva perustuu vankkaan dataan. Meidän mielipiteemme terveydenhoidosta, tuliaseiden vaarallisuudesta, koulutuksesta ja julkisen sektorin vaikutuksesta ihmisten elämään ovat vankan analyyttisiä.
Toisaalta, monien duunareiden mielestä olemme elitistejä, jotka katsovat heitä alaspäin ja jankkaavat heidän kulttuurinsa huonoudesta. Haluamme viedä heidän aseenkanto-oikeutensa ja kutsumme heidän ympäristö- ja maahanmuuttoasenteitaan rakenteellisesti ongelmallisiksi.
Vanhan määritelmän mukaan politiikka on taistelua siitä, miten kakku jaetaan. Tänään me, liberaali demokraattinen keskiluokka, yritämme kuitenkin tuputtaa siivuja kakusta usein vastentahtoisille nälkäisille.
Mielikuvat merkitsevät enemmän kuin data. Idealismi ja poliittisen vastapuolen vaistonvarainen vierastaminen ovat usein voimakkampia tekijöitä kuin oma etu.
Viime viikolla NPR (Amerikan Yle) haastatteli köyhää naispuolista duunaria Keskilännestä. Hän tiesi Trumpin toisen kauden merkitsevän hänen nauttimiensa etuisuuksien poistumista, terveydenhoidosta sosiaaliturvaan, mutta hän silti aikoi äänestää istuvaa presidenttiä, koska demokraattien Trumpin vaino on hänestä kohtuutonta.
Olemme käymistilassa, jota ei voi enää selittää marxilaisin materialistisin teorioin. Puolueiden ja äänestäjien muodonmuutos vaatii uusia tapoja ymmärtää ja tulkita poliittista käyttäytymistä.
Soundtrack: Talk Talk, After the Flood.