Hyvästi, vuoden 1965 äänioikeuslaki

Korkein oikeus kumosi osia vuoden 1965 äänioikeuslaista. Liberaalit repivät ihokkaitaan, mutta turhaan. Päätös on juridisesti perusteltu sekä ymmärrettävä. Se on myös poliittisesti edullinen koko Yhdysvalloille.

Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelu kulminoitui 1960-luvun puolivälissä. Sodanjälkeinen vääntö afroamerikkalaisten laillisen tasavertaisuuden puolesta sekä rotuerottelua vastaan huipentui vuosina 1964 ja 1965, kun presidentti Lyndon B. Johnson allekirjoitti kansalaisoikeuslain sekä äänioikeuslain, jotka pakottivat Etelän ruotuun.

Vielä 1960-luvulla Etelän afroamerikkalaisille äänestäminen tai kansalaisoikeuksien vaatiminen oli vaarallinen operaatio. Osavaltioiden lainsäädännöt, painostus, virkamiesten laittomuudet sekä suora väkivalta pitivät afroamerikkalaiset poissa uurnilta. Mississippi, Alabama ja muut syvän Etelän osavaltiot paikoitellen jopa pilkkasivat liittovaltion lainsäädäntöä sekä Korkeimman oikeuden päätöksiä rotujen tasavertaisesta käsittelystä.

Vuosikymmenen puolivälissä Johnson oli saanut tarpeekseen. Poliittisen selänrapsutuksen, uhkailun sekä mairittelun mestari puski läpi vuoden 1964 ja 1965 lakipaketit, jotka lopulta pakottivat Etelän hyväksymään afroamerikkalaisten laillisen ja poliittisen tasa-arvoisuuden.

Kun äänioikeuslaki astui voimaan, kukaan ei aikonut siitä pysyvää pykälää. Sen piti olla tilapäinen työkalu, joka pakotti Etelän valkoiset hyväksymään afroamerikkalaisten äänioikeuden. Laki asetti Etelän osavaltiot erityiseen tarkkailuun. Liittovaltio piti silmällä Etelän vaaleja ja vaalilainsäädäntöjä, varmistaen että demokratia toimi alueella.

Laki tehosi. Etelä ei ole vieläkään täydellinen, ja alueen maaseutu on edelleen rasistisempaa kuin suurin osa pohjoisesta, mutta edistys on ollut kiistatonta. Afroamerikkalaisista on tullut sosiaalisesti ja poliittisesti täysipainoisia kansalaisia. Äänioikeuslaki ei ole enää tarpeellinen. Poliittisen kulttuurin muutokset, internet, media ja Etelän sosiaalinen vallankumous estävät mittavat väärinkäytökset. Lain kumoaminen ei tarkoita paluuta vanhoihin huonoihin vuosiin.

Ajat ovat muuttuneet, mutta lainsäädäntö ei. Kuten Korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts sanoi, kongressi ei ole muokannut lakia vastaamaan nykypäivän tarpeita, ja oikeudella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kumota se. Ymmärrän hänen argumentointinsa täydellisesti, ja olisin itse yhtynyt oikeuden konservatiiviseen enemmistöön.

Jotkut Etelän republikaanit käyttävät päätöstä välittömästi hyväkseen, yrittäen rajoittaa afroamerikkalaisten äänestysintoa uusilla henkilötunnus-lakipykälillä sekä muokkaamalla vaalipiirejä konservatiiveja suosiviksi. Vaalipiirien muokkaaminen on vanha amerikkalainen perinne, ja hallitsevalla puolueella on siihen oikeus. Nyt heidän ei tarvitse enää hyväksyttää päätöksiään Washingtonissa, ja hyvä näin. Mikäli väärinkäytöksiä esiintyy, Etelän kansalaisilla ja järjestöillä on edelleen oikeus valittaa käsittelystään oikeusistuimissa.

Mikäli Etelän valkoiset republikaanit puskevat liian kauas, he ainoastaan ampuvat itseään jalkaan. Texas ryhtyi välittömästi puskemaan läpi muutoksia vaalipiireihin, jotka rajoittavat afroamerikkalaisten poliittista valtaa. Tämä auttaa Texasin republikaaneja tilapäisesti, mutta strategisesti se on hirvittävä virhe republikaanien tulevaisuudelle kansallisena puolueena.

Republikaaneilla on kaksi vaihtoehtoa. Joko he voivat pyrkiä laajentamaan telttaansa sekä vetoamaan afroamerikkalaisiin ja muihin nopeasti kasvaviin vähemmistöryhmiin, tai he voivat pyrkiä rajoittamaan vähemmistöjen poliittista valtaa. Ensimmäinen vaihtoehto auttaisi pitkällä tähtäimellä sekä republikaaneja että koko maata. Jälkimmäinen vaihtoehto tekee republikaaneista väistämättä alueellisen liikkeen sekä tuhoaa kaikki yritykset puolueen modernisoimiseksi.

Kunhan ensimmäinen shokki on ohi, sekä demokraatit että republikaanit havaitsevat, että Korkeimman oikeuden päätös pakottaa koko maan käyttäytymään vastuullisesti sekä harkitsemaan maan poliittisen kulttuurin tulevaisuutta. Etelä ei voi enää käyttäytyä kuin kotiarestiin pistetty pikkupoika, vaan sen on otettava entistakin laajempi vastuu omasta ja maan poliittisesta tulevaisuudesta.

Soundtrack: Bob Dylan, Joey.