Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Hyvästi, Herman!

Marko Maunula
Blogit Americana 5.12.2011 16:08

Herman Cainin kampanja on ohi. Miehen julkisuustemppu epäonnistui, ja hänen ehdokkuudestaan kehittyi lopulta katastrofaalisen surkea markkinointi- ja mainoskampanja.

Viime lauantaina Cain ilmoitti lopettavansa kampanjansa republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Salarakas- ja ahdistelusyytösten rasittama Cain heitti pyyhkeen kehään kotikaupungissaan Atlantassa, ilmeisesti perheensä toivomuksesta.

Konsensus poliittisten toimittajien parissa sanoo, että Cain ei koskaan tosissaan uskonut-tai edes halunnut-voittaa republikaanien ehdokkuutta. Hän oli kuin koira joka jahtasi autoa, mutta ei sen kiinni saatuaan tiennyt mitä tehdä saaliillaan. Cainin presidenttiehdokkuus oli pohjimmiltaan julkisuuskampanja, jonka avulla hän yritti markkinoida kirjojaan, radio-ohjelmaansa, sekä tulevia puhetilaisuuksiaan.

Kun Cainin ehdokkuus otti hetkeksi aikaa tuulta lokakuussa, hänen organisaationsa amatöörimäisyys sekä Cainin itsensä surkea valmistautuminen valokeilaan tulivat nopeasti selväksi. Hänestä kehittyi miespuolinen Sarah Palin: hauska ja paikoitellen karismaattinen, mutta huonosti informoitu itsensä promotoija, joka vetosi vahvasti republikaanien troglodyytti-siipeen.

Cainin harmiksi valokeila paljasti myös vähemmän mairittelevia tapauksia hänen menneisyydestaan, mukaanlukien syytökset seksuaalisesta häirinnästä. Julkisuuskampanja lopulta epäonnistui täydellisesti, ja nyt Cainilla riittää selittelemistä paitsi pettyneille kannattajilleen, mutta myös hänen vaimolleen ja muulle perheelleen.

Amerikkalainen politiikka on kontaktilaji, joka mukiloi amatöörit säälittä luovutuskuntoon. Cain, poliittinen noviisi, oppi tämän nyt kantapään kautta. Hyvästi, Herman!

Soundtrack: The Ohio Players, Love Rollercoaster.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Cain ei onnistunut erityisen hyvin esiintymisissään. Siitä huolimatta ihmettelen jatkuvasti suomalaisten journalistien tuplastandardia: kirjoittajasta riippumatta tyylilaji on aina sama demonisoiva pilkkaaminen kun kirjoitetetaan republikaaneista tai arvokonservatiiveista.

Ikävä tulee Risto Johnsonia, Timo TA Mikkosta, Aarne Tannista ja muita oikeita journalisteja.