Hyvää syntymäpäivää, Yhdysvallat!
Olemme olleet nyt yhdessä 22 vuotta. Tässä ajassa olemme molemmat muuttuneet paljon, ja toivottavasti parempaan suuntaan.
Olet yllättävän erilainen maa kuin se, jonka kanssa löin hynttyyt yhteen loppukesällä 1992. Vanhaa vitsiä Keskilännen säästä voi soveltaa koko Yhdysvaltoihin: ellet pidä siitä, pysy aloillasi. Se muuttuu. Field of Dreams -elokuvan lopussa James Earl Jonesin roolihahmo pitää monologin siitä, kuinka Yhdysvallat muuttuu, keksii itsensä uudelleen, lanaa vanhan alleen ja rakentaa uutta, ja vain baseball pysyy muuttumattomana. Elokuvallista liioittelua, totta, mutta siinä on pointtinsa.
Miten olet muuttunut? Pienissä ja suurissa asioissa. Kerrotaan ensin vaikka pienistä.
Olemme oppineet pitämään samoista asioista. Syksyllä 1992 hyvän kahvin löytäminen oli liki mahdoton savotta – jopa miljoonakaupungissa. Kuppilat tyrkyttivät ruskeaa rapavettään kahvina. Kupin pohjan saattoi jopa nähdä kahvin läpi. Sitten saapui Starbucks ja sen myötä hyvä – jopa erinomainen – kahvi liki joka naapurustoon. Eläköön korporaatiokapitalismi!
Sama pätee olueeseen. Michelob-niminen moska kävi ”hyvästä” oluesta, ja pubien hanat tarjosivat ainoastaan Budweiseria ja Milleria. Pienpanimot olivat harvinaisia, ja niidenkin tuotteet olivat valtaosin meh. Reilut kymmenen vuotta sitten alkanut mikropanimobuumi on nyt varttunut aikuisuuteen. Atlantassa on kaksi pientä panimoa, jotka tekevät valikoiman loistavia, paikallisesti levinneitä ja maukkaita oluita. Eläköön pienyrittäjä-vetoinen lähikapitalismi!
Viime vuosina olen jopa löytänyt yhä enemmän erilaisia kuplivia vesiä kioskien kylmäkaapeista. Perrieriä, vahvasti suomalaiselta vissyltä maistuvaa meksikolaista Mineraquaa, muita latinosiirtolaisten suosimia janonsammuttimia. Eläköön Atlantan meksikolaistuminen!
Sinä, Yhdysvallat, olet oppinut pitämään jopa jalkapallosta. Enää minun ei tarvitse vaeltaa pieneen Rose and Crowniin, ainoaan EPL-matseja lähettävään pubiin, lauantaiaamuisin syömään englantilaista aamiaista teen kera muiden eurooppalaisten expattien kanssa. Nyt voin katsoa matseja kotona tai mistä tahansa naapuruston kuppilan teeveestä.
Suuri ei ole enää kaunista. Pienpanimot, lähiruoka, alueelliset pienyritykset, yksilöllinen palvelu ja muu porvarillista keskiluokkaa miellyttävä tarjonta on kasvanut jatkuvasti. Porvarillisen keskiluokan edustaja hyväksyy kehityksen!
Entä isot asiat? Näissä olet hieman tempoillut, mutta traagisten virheiden jälkeen uskon, että olet taas matkalla parempaan suuntaan.
Ensin valitsit presidentiksesi Bill Clintonin. Hänen maltillinen demokraattisuutensa (suomalaisittain: maltillinen hyvinvointivaltio-oikeistolaisuus) palveli maata hyvin. Tosin IT-buumi ja internet eivät haitanneet myöskään. Clinton pysäytti kansanmurhan Euroopassa, epäonnistui Ruandassa ja hoiti talouden hyvin.
Sitten valitsit George W. Bushin. Hän ei näyttänyt kampanjan alussa kovinkaan pahalta, mutta minua hieman arvelutti toimivan talouspolitiikan vaihtaminen puolisokeaan markkinauskoon. Sitten tapahtui 9/11.
Terrori-iskut ajoivat sinut muutamaksi vuodeksi järjiltäsi. Poliitikkosi ajoivat mittavia leikkauksia kansalaisten yksityisyyteen. Media ruokki hysteriaa, ja neokonservatiivit näkivät tilaisuutensa pistää täytäntöön jälkitrotskilaiset ideansa kapitalistis-demokraattisesta vallankumouksesta Lähi-idässä. Valheet, hysteria ja idealistisen haihatteleva maailmankuva kulminoituivat Irakin sotaan. Mitä näihin vuosiin tulee, olen vieläkin pettynyt sinuun, Yhdysvallat.
Viime vuosina olen ollut hieman optimistisempi. Suvaitsevaisuus on lisääntynyt. Homojen tasa-arvo on levinnyt valtavalla vauhdilla. Yhä useammat ovat sopeutuneet ja jopa ihastuneet maan jatkuvaan kosmopolitisoitumiseen. Vanhat muurit ovat kaatumassa. Ongelmia on, toki, mutta palaamme niihin myöhemmin. Nyt on juhlien aika.
Hyvää syntymäpäivää!
Soundtrack: Brian Eno & David Byrne, America is Waiting