Hugo Chavez, R.I.P.
Hugo Chavezin ura tarjoaa hyvän muistutuksen poliittisen populismin vaaroista.
Muutama vuosi sitten istuin miamilaisen taksin takapenkillä, jumissa keskellä pahinta perjantai-iltäpäivän ruuhkaa. Aikamme kuluksi ryhdyimme taksikuskin kanssa puhumaan politiikkaa. Venezuelasta saapunut siirtolainen suhtautui kotimaansa presidenttiin ristiriitaisesti.
”Chavezin politiikka ei ole niin suosittua kuin hän kuvittelee, mutta monet arvostavat häntä henkilönä. Useimmat venezuelalaiset ihailevat tai ainakin kunnioittavat häntä, sillä hän puhuu suorat sanat gringoille,” taksikuski sanoi.
Aistin, että taksikuski kuului kriittisiin arvostajiin. Hän kritisoi Chavezin valtavia lahjoja muille Latinalaisen Amerikan maille (”Chavez yrittää tehdä itsestään koko mantereen johtajaa venezuelalaisten rahoilla.”) sekä kontrollia oikeuslaitoksesta (”Jos kritisoit Chavezia, elämäsi Venezuelassa muuttuu vaikeaksi.”). Silti, taksikuski uskoi, että Chavezin sydän ja cojones olivat oikeissa paikoissa.
Tiukka linja yanquiseja ja muita gringoja kohtaan osti Chavezille paljon poliittista pääomaa sekä Venezuelan että muun maailman vasemmiston parissa.
Chavez oli vihaisen populismin mestari. Hän huitoi ”paholaisen”-eli George W. Bushin-jättämää rikin hajua pois YK:n puhujanpöntöstä. Miehen loputtomat puheet Venezuelan televisiossa olivat vasemmistolaisen retoriikan greatest hits -kokoelmia. Kapitalismi, suuryritykset, USA, ja Chavezin poliittiset vastustajat saivat kyytiä usein ja hartaasti. Kansan vihollisilla oli taskuissaan dollareita sekä suuryritysten käyntikortteja ja he vastustivat Chavezia, sillä hän esti kapitalisteja varastamasta venezuelalaisten rahoja.
Kun Chavez nousi presidentiksi vuonna 1998, hän tarjosi lupauksen paremmasta Venezuelasta. Urheilullinen, energinen ja karismaattinen upseeri antoi äänen maan köyhimmille asukkaille. Hän lisäsi työntekijöiden valtaa kotimaansa liike-elämässä, aloitti maareformin sekä tulonsiirto-ohjelmia, jotka paransivat köyhimpien kansalaisten elämää. Hän käytti ison siivun maan öljytuloista mittavien sosiaalisten ohjelmien rahoittamiseen.
Chavezin yhdistelmä vankkaa katolista kristillisyyttä ja sosialismia teki hänestä poikkeuksellisen vasemmistolaisen. Hän palvoi Venezuelan kansallissankaria Simon Bolivaria, joka taisteli maalleen itsenäisyyden. Vuonna 1999 Chavez vaihtoi, uuden perustuslain mukana, maan nimen Venezuelan bolivariaariseksi tasavallaksi.
Vuonna 2002 Chavez kukisti vallankaappaus-yrityksen, uskollisten upseeriensa ja muiden venezuelalaisten tuella. Vallankaappaus-yritys radikalisoi Chavezin. Hänen käytöksensä sai paranoideja piirteitä. Normaali poliittinen kritiikki muuttui Chavezin silmissä epälojaalien kapitalistien kätyrien juonitteluksi. Hän väitti että Yhdysvallat suunnitteli hänen murhaamistaan. Miehen lähipiiri jopa syytti Yhdysvaltoja hänet lopulta tappaneesta syövästä.
Paranoia sekä vallanhalu tekivät tehtävänsä. Kun 2000-luku edistyi, Chavez hiljalleen kiristi otettaan mediasta, pakottaen maan television lähettämään hänet loputtomat puheensa lyhentämättöminä. Poliittiset vastustajat valittivat Chavezin kontrolloimasta oikeuslaitoksesta. Kun venezuelalaiset vuonna 2007 hylkäsivät presidenttinsa perustuslaki-aloitteen, joka olisi laajentanut presidentin valtaoikeuksia sekä mahdollistanut hänen pysymisensä presidenttinä teoriassa vaikka ikuisesti, Chavezille ystävällinen eduskunta muutti lakia Chavezin toiveiden mukaisesti. Chavezin sormet kietoutuivat venezuelalaisen demokratian ja sananvapauden kaulan ympärille, hitaasti tiukentaen otettaan liki tukehtumiseen saakka.
Populismi ei toimi ilman vihollista, mutta viholliskuvat ovat vaarallisia toimivalle ja optimistiselle demokratialle. Chavezin suosima vastakkainasettelun politiikka vahvisti hänen omaa paranoiaansa. Maan diplomatia vaikeutui ja Venezuelan demokratia sekä yhteiskunnalliset instituutiot rapistuivat. Yksilön valta nousi yli instituutioiden. Öljyrikkaan maan talous tökki ja väkivaltaongelma räjähti käsiin. Tänään maan pääkaupunki Caracas on eräs maailman vaarallisimpia kaupunkeja.
Silti, Chavezin sydän oli monessa mielessä oikeassa paikassa. Hänen huolensa köyhimpien venezuelalaisten kohtalosta oli syvää ja vilpitöntä, ja miehen usko kristilliseen sosialismiin oli vankkaa ja aitoa. Mutta idealismin hintalappu oli liian korkea – niin Chavezille kuin koko Venezuelalle.
Soundtrack: Frank Delgado, Orden del Dia.