Hölmö, hölmömpi, demokraattinen aktivisti
Demokraatit ovat erittäin hyviä ampumaan itseään jalkaan.
Demokraatit ovat erittäin hyviä ampumaan itseään jalkaan.
Puolue valitsi itselleen uuden johtajan 25. helmikuuta. Entinen oikeusministeri Tom Perez on nyt demokraattien kansalliskomitean pomo.
Perez kisasi ehdokkuudesta liberaalien suosikin, Minnesotan kongressiedustaja Keith Ellisonin kanssa. Monet Ellisonin kannattajat eivät sulattaneet tulosta tervehtien puolueen uutta pomoa buuaamalla ja kutsumalla häntä korporaatioiden edunvalvojaksi.
Tuohtunut liberaali meuhkasi 27. helmikuuta radiossa demokraattisen puolueen hylänneen liberaalit arvot ja pilkkasi avoimesti Perezin yrityksiä ojentaa kättä Ellisonille ja hänen kannattajilleen. Hän suomi demokraatteja armottomammin kuin keskiverto Fox Newsin kommentoija.
Viikonlopun tapahtumat ovat kuin tyyppiesimerkki demokraattien taidosta napata tappio aivan voiton hampaista.
Nopeakin vilkaisu marraskuun vaalien dataan osoittaa, että demokraatit hävisivät, koska puolue ei onnistunut vetoamaan kyllin isoon osaan Keskilännen valkoisia duunareita.
Ellison on erittäin älykäs, taitava ja poliittisesti lahjakas kongressiedustaja, mutta onko afroamerikkalainen muslimi umpiliberaalista Minneapolisisista oikea henkilö houkuttelemaan pikkukaupunkien valkoisia duunareita? (Toisaalta, voimme myös kysyä josko läpeensä keskiluokkaisesta taustasta ponnistava ja karismavajauksesta kärsivä latinointellektuelli on myöskään oikea valinta?)
Toisekseen, republikaanit voisivat tarjota liberaaleille hyvän oppitunnin yhteen hiileen puhaltamisesta. Esivaalien aikana ehdokas Donald Trump vihjaili Ted Cruzin isän olleen mahdollisesti osallinen John F. Kennedyn salamurhaan. Hän kiisti John McCainin olevan sotasankari, koska tämä jäi sotavangiksi. Trump myös kyseenalaisti ”pikku-Marco Rubion” miehuuden toistuvasti tv-kameroiden edessä.
Siitä huolimatta jokainen solvatuista tuki loppupeleissä Trumpia, kunnianloukkauksista huolimatta. Nyt republikaanit ovat julkisesti yhtenä miehenä presidenttinsä takana, satunnaisista syvistä erimielisyyksistäkin huolimatta.
Politiikka ratkaistaan edelleen vaaleissa.
Yhtenäisyyden sijasta demokraatit nahistelevat, jos heidän ehdokkaansa ei voita.
Bernie Sandersin tukijoiden pettymys ja passivisuus oli yksi Hillaryn vaalitappion syistä. Vuonna 2000 Al Gore olisi voittanut George W. Bushin kevyesti, elleivät monet liberaalit, normaalisti demokraatteja tukevat aktivistit, olisi äänestäneet protestina Ralph Naderia.
Nyt monet aktivistit ovat humaltuneita Trumpin vastaisten protestien koosta ja tunnelmasta. He sekoittavat mielessään massaliikkeen ja tehokkaan poliittisen strategian tulkiten samalla väärin massaliikkeen poliittisen voiman ja vaikutusvallan.
Politiikka ratkaistaan edelleen vaaleissa ja vaaleilla valituissa elimissä, ja yhtenäinen, tehokkaasti organisoitu, kurinalainen ja omat intohimot enemmistön hyväksi hillitsevä liike on niissä vahvoilla. Ehkä demokraatit oppivat tämän vielä joskus. Ehkä.
Soundtrack: Thin Lizzy, Thunder and Lightning.