Historioitsijat vaikenivat Cortésin valloitusretken vuosipäivänä – ja hukkasivat hyvän tilaisuuden myyttien murtamiseen
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun espanjalainen Hernán Cortés aloitti valloitusretken asteekkien valtakuntaan.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Hernán Cortés käynnisti valloitusretken asteekkien valtakuntaa vastaan. Amerikkalaiset historioitsijat ovat olleet vuosipäivästä oudon hiljaa.
Vuonna 1519 Cortés suuntasi 11 aluksen ja yli 600 miehen kera Kuubasta kohti Meksikon itärannikkoa. Retkelle lähdettiin vastoin kuvernöörin määräystä.
Espanjalaiset olivat tietoisia voimakkaasta heimosta, joka dominoi nykyisen Mexico Cityn aluetta. Cortésin kunnianhimo oli kuitenkin pelkoa voimakkaampi. Hän oli valmis vaarantamaan oman sekä joukkojensa hengen maineen ja mammonan takia.
Rantauduttuaan nykyisen Meksikon itärannikolle Cortés turvautui sekoitukseen sotilaallista voimankäyttöä ja diplomatiaa. Espanjalaisten teknologisesta (hevoset, haarniskat, tuliaseet, miekat) ylivoimasta huolimatta reilut 600 miestä eivät olisi kykeneet valloittamaan satojen tuhansien asukkaiden valtakuntaa ilman apuvoimia.
Cortés liittoutui paikallisten alkuperäisasukkaiden kanssa ja onnistui lopulta valloittamaan asteekkien tärkeimmän kaupungin Tenochtitlanin. Tämä loi pohjan Espanjan vallalle nykyisen Meksikon alueella.
Cortésin menestys perustui kolmeen tekijään, joita myös myöhempien aikojen eurooppalaiset hyödynsivät valloituksissaan (osin tiedostamattaan).
Ensimmäinen oli teknologinen ylivoima. Intiaanien nuolet ja keihäät eivät pärjänneet espanjalaisten hevosia, haarniskoja, tuliaseita ja miekkoja vastaan.
Vähintään yhtä suurta apua antoivat sairaudet. Eurooppalaiset toivat mukanaan tauteja, jotka iskivät rajusti intiaaneihin, joilla ei ollut eurooppalaisten immuunijärjestelmää. Kulkutaudit, jotka tappoivat enintään kourallisia eurooppalaisista, saattoivat pyyhkäistä kokonaisia intiaanikyliä liki olemattomiin.
Eurooppalaiset osasivat myös hyödyntää taitavasti paikallisia riitoja. Monet heimot olivat valmiita tukemaan eurooppalaisia ja näkivät näiden tulivoiman hyödyllisenä apuna taistelussa perinteisiä vihollisiaan vastaan. Cortésia tukeneet tlaxcalat ovat kuvaava esimerkki.
Intiaanikulttuurin romantisoijat ja nuoret opiskelijat suhtautuvat usein amerikkalaisiin intiaaneihin monoliitteina. Alkuperäisasukkaat nähdään jaloina villeinä, joiden harmonisen elämän eurooppalaiset tuhosivat. Mielikuva on luonnollisesti väärä.
Ihmisuhrit olivat keskeinen osa asteekkien uskontoa. Varovaistenkin arvioiden mukaan asteekit uhrasivat jumalilleen joka vuosi tuhansia ihmisiä. Jotkut tutkijat puhuvat kymmenistätuhansista uhreista vuodessa.
Amerikka oli täynnä sotia ja silmitöntä väkivaltaa jo vuosisatoja ennen eurooppalaisten saapumista. Toisin sanoen, intiaanit eivät olleet yhtään sen moraalisempia tai moraalittomampia kuin eurooppalaiset, aasialaiset tai afrikkalaisetkaan.
Cortésin valloituksen vuosipäivä olisi tarjonnut erinomaisen tilaisuuden opettaa amerikkalaisille mantereensa historiaa.
Valloitusten dynamiikka, Amerikan manner ennen eurooppalaisia, intiaanikulttuurien olemus ja uusien eurooppalais-afrikkalais-amerikkalaisten kulttuurien synty ovat vain muutamia esimerkkejä oppitunneista, joita Cortésin ja asteekkien tarina olisi voinut tarjota.
Valitettavasti mainio tilaisuus rikkoa myyttejä on tältä erää hukattu.
Soundtrack: Neil Young, Cortez the Killer.