Historioitsijat povaavat vaikeita aikoja Yhdysvalloille ja maailmalle – uhkakuvien alta löytyy syy optimismiin

Vuodenvaiheessa Mitch Daniels varoitti Washington Postin sivuilla amerikkalaisen yhteiskunnan kytevästä kriisistä. Teksti ei ole varsinaisesti syväluotaava, mutta Daniels nosti esiin mielenkiintoisia pointteja ja kirjoituksia Yhdysvaltojen kriisin historiallisesta kontekstista.

Daniels edustaa vanhan kaartin tarkan dollarin republikaanista ajattelua. Nyttemmin eläköitynyt mies jakoi uransa politiikan, liike-elämän ja akatemian välillä. Hänen viimeinen virkansa oli Purduen yliopiston presidentti.

Daniels sanoi luovuttavansa. Yhdysvallat on menossa kohti väistämätöntä ja syvää sosiaalista sekä taloudellista kriisiä. Kriisin takana piilee silti lupaus paremmasta.

Daniels siteeraa yhteiskuntatieteilijä James Pieresonin kirjaa Shattered Consensus: The Rise and Fall of America’s Postwar Political Order (2015). Kasvava valtionvelka, hidastunut talouskasvu, levenevä kuilu puolueiden välillä yhdistyneenä eturyhmien kasvavaan vaikutusvaltaan luovat kriisin ainekset. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Piereson povaa Yhdysvaltojen olevan historiansa neljännen rajun muutoksen kynnyksellä. Aikaisemmat myllerryksen vuodet olivat 1800-luvun alun jeffersonilaisen demokratian valtakausi, 1850-luvun sisällissotaan johtanut poliittinen kriisi sekä 1930–40 lukujen New Deal ja toinen maailmansota.

Jokainen näistä aikakausista merkitsi vallankumouksellista muutosta amerikkalaisten suhteessa valtioon, ja ne syntyivät mittavien demograafisten ja taloudellisten muutosten ristivedossa. Samat voimat ravistelevat amerikkalaista yhteiskuntaa, ja ne ovat näkyvissä jokaiselle, jolla on silmät katsoa.

Toinen Danielsin viittaama teos on tuoreempi. Neil Howen The Fourth Turning is Here: What the Seasons of History Tell Us About How and When This Crisis Will End (2023). Howe soveltaa edesmenneen William Straussin kanssa kehittämäänsä syklistä teoriaa Yhdysvaltojen historiaan.

Howen syklit kestävät yhden ihmiselämän, eli noin 80 vuotta. Hänen esiin nostamiensa syklien kriisikohdat ovat Yhdysvaltojen vallankumousta edeltävä aikakausi, sisällissotaa ympäröivät vuodet, suuri lama sekä toinen maailmansota ja parhaillaan maata muokkaava poliittis-kulturaalinen rappio sekä paranoia.

Uhkakuvat ovat selkeät eikä rotkon pohjaa ole vielä saavutettu. Howe povaa kriisin kulminoituvan 2030-luvulla. Sisäisen kriisin ja globaalin sodan riskit ovat konkreettisia.

Kaaoksen ja uhkakuvien alta löytyy syy optimismiin. Yhdysvallat on noussut jokaisesta kriisistään aikaisempaa ehompana. Vallankumous johti itsenäisyyteen ja tasavaltaan. Jeffersonin aikakausi laajensi amerikkalaista demokratiaa. Sisällissota tuhosi orjuuden. New Deal loi uuden ja taloudellisesti tasa-arvoisemman Amerikan, joka kukisti natsi-Saksan ja haastoi kommunismin.

Optimismi on asenteista ehkä amerikkalaisin, ja maan historia osoittaa siihen olevan varovaa aihetta. Toisaalta harva imperiumi romahtaa kertarysäyksellä. Kysy vaikkapa Roomalta, Bysantilta, tai Itävalta-Unkarilta.

Demokratiat ovat totalitaaristen valtioiden koordinoidun hyökkäyksen kohteena. Pohjois-Korea, Venäjä, Kiina, Iran sekä heidän tukemansa terroristiryhmät ja läntiset totalitarismin komppaajat pyrkivät rapauttamaan uskoa demokratiaan, vapauteen ja totuuteen.

Yhdysvallat on vapaan läntisen maailman taloudellinen ja sotilaallinen veturi. Maan kriisi rohkaisee totalitaarisia valtioita ruokkimaan eripuraa, pullistelemaan lihaksiaan ja hyökkäämään monella rintamalla naapureittensa ja ideologisten vihollistensa kimppuun.

Euroopan on tiedostettava kriisin syvyys ja varauduttava pahimpaan. Pohjimmiltaan jaan Danielsin siteeraamien kirjoittajien pohjimmaisen optimismin, mutta toivomus ei ole strategia. Jos Yhdysvallat ei selviä kriisistään, vapaa maailma on pulassa kaikkialla.

Soundtrack: Neil Young, Looking for a Leader