Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Historian puolustuspuhe

Blogit Americana 28.12.2013 12:42
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Suomessa vellonut keskustelu historian opetuksen pakollisuuden poistamisesta on ollut huolestuttavaa seurattavaa. Aiheesta käyty keskustelu on myös osoittanut, että historian rooli oppiaineena ja historian tuntemisen tärkein tehtävä on paikoitellen hieman hakusessa.

Historia, kuten kaikki tieteet, on kehittynyt suunnattomasti vuosisatojen saatossa. Historia syntyi menneisyyden kontrolloinnin välineeksi, jonka avulla kuninkaat julistivat jälkipolville suuruuttaan, kansakunnat oikeuttivat vaatimuksiaan eri maapläntteihin ja heimot lujittivat keskinäistä solidaarisuuttaan.

Valistusajasta alkaen historia on hiljalleen jalostunut, askel askeleelta, kohti tarkempaa tulkintaa menneisyydestä. Historismus-koulukunnan primäärilähteiden tärkeyden painotus sekä yritykset riisua historia poliittisista tai moraalisista opetuksista toi tieteellistä kurinalaisuutta tieteeseen. Historioitsijan tehtävä oli kertoa, mitä tapahtui todella (”wie es eigentlich gewesen”).

Marx opetti meidät painottamaan talouden merkitystä historian ymmärtämisessä, kleiometrikot kumppaneineen painottivat laskettavan ja tilastollisen datan merkitystä, postmodernistit tekivät meistä herkempiä omien tuntemustemme kyseenalaistamiselle ja niin poispäin. Emme ole vielä saapuneet historiantulkinnan paratiisiin tai täydellisen totuuden lähteelle. Joudumme edelleen taistelemaan nationalistisia impulsseja, poliittista korrektisuutta ja -idealismia sekä omia idiosynkretioitamme vastaan, mutta edistys on ollut kiistatonta.

On ollut ilo havaita, että niin monet ovat älähtäneet ehdotuksista tehdä historiasta vapaaehtoinen oppiaine. Toisaalta keskusteluissa monet ovat puolustaneet historiaa oman kansallisen taustan ymmärtämisen sekä kulttuurin puolustamisen työkaluna. Oman kansan tarinan ymmärtäminen on toki hyvä ja tärkeä asia, mutta nykyisessä maailmassa historialla on vieläkin suurempi tehtävä.

Internetin ja hajanaisen mediakentän aikakausi on mahdollistanut aikaisempaa vahvaseinäisempien ideologisten kuplien muodostumisen. Lisääntynyt pääsy tietoon on ollut valtaosin erinomainen asia, mutta se on myös synnyttänyt ideologisesti itseriittoisia leirejä, jotka antavat jokaiselle uutiselle omaan maailmankuvaan sopivan tulkinnan. Kuplia on putkahtanut niin oikealle kuin vasemmallekin, teekutsuliikkeestä occupy-aktivisteihin, libertaari-idealisteista paranoideihin vasemmistoaktivisteihin.

Yhä tunteellisemmassa ja subjektiivisemmaksi muuttuvassa tiedonhakukentässä tarvitsemme historiaa ja historianopetusta, joka pakottaa ihmiset haastamaan omat asenteensa sekä kriittisesti tutkimaan tietolähteitään. Ideologisesti leiriytyvässä maailmassa on vahva tilaus tiedeaineelle, joka pyrkii kertomaan, rumasti ja rehellisesti, miten asiat ovat, ilman hyvisten ja pahisten tai syyllisten ja syyttömien etsintää.

Historia voi opettaa meitä haastamaan modernin älyllisen individualismin subjektivismin. Historiantutkimus parhaimmillaan pakottaa meidät tarkastelemaan kriittisesti jopa omia rakkaimpia ideoitamme. Tämä on vaikeaa ja joskus jopa tuskallista: itselleni on usein erittäin vaikeaa vastata rehellisesti ulkomaalaisten esittämiin kysymyksiin suomalaisten yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa jatkosodan aikana. Halu selittää tapahtumat parhain päin ja nykyperspektiivistä käsin on vahva.

Jos luovumme pakollisesta historianopetuksesta, olemme jälleen askeleen lähempänä todellisuutta, jossa samanmielisten Facebook-kavereiden linkittämät kvasiuutiset dominoivat maailmankuvamme muokkaamista. Maailmaa, jossa ymmärryksemme Lähi-Idän tilanteesta, Euroopan yhdistymisestä, Suomen historiasta, Yhdysvaltain roolista toisen maailmansodan jälkeisessä diplomatiassa ja muista monimutkaisista kysymyksistä perustuu entistäkin enemmän mielipiteisiin ja metaideologiaan pikemminkin kuin vankkaan, analyyttiseen ja kriittiseen tietoon.

 

Soundtrack: Big Star, Kangaroo