Historiallinen fundamentalismi, (meidänkin) aikamme synti

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaipuu kuviteltuun menneisyyteen on luonnollinen osa miltei jokaista populistista massaliikettä. Paikoitellen kuvitellun menneisyyden ihannointi on harmitonta ja maltillista (perussuomalaiset), mutta pahimmillaan vaarallisen totalitääristä (natsit, islamistit).

Massaliikkeet lukevat historian väärin sekä tietoisesti että tiedostamatta, peilaten omat arvonsa ja ajattelutapansa menneisyyden hahmoihin ja tapahtumiin. Menneisyys sekä sen hahmot edustavat heille ihanteellisia versioita heidän tämän hetken ajatuksistaan ja poliittisista aikomuksistaan.

Tämänkaltaisen väärinluvun tekninen termi on presentismi. Historian tutkijoille tämä on synneistä yleisimpiä ja pahimpia. Opiskeluvuosina professorini systemaattisesti ja ilman sääliä puhdistivat nämä taipumukset meidän aloittelevien historioitsijoiden sieluista (Vielen Dank, Professor Konrad Jarausch!).

Teekutsu-liike on tyyppiesimerkki kuvitellun menneisyyden kaipuusta sekä historiallisten hahmojen uudelleenmuokkaamisesta. Oli vain ajan kysymys, milloin joku historioitsija pisti tämän kuvitellusta historiasta ihanteensa ammentavan liikkeen historialliseen analyysiin. Jill Lepore, New Yorkeriin usein kirjoittava Harvard-professori, ehti ensimmäisenä apajille teoksella The Whites of Their Eyes: The Tea Party’s Revolution and the Battle over American History.

Leporen analyysi on ihailtavan hienovarainen. Teekutsulaisten luova faktojen luku ja todellisuus-haasteinen maailmankuva tarjoaisivat lukuisia houkutuksia ironiaan, mutta Lepore pitää analyysinsä maltillisena ja kritiikkinsä tasapainoisena. Hän summaa teekutsulaisten ”historiallisen fundamentalismin” liki täydellisesti, tuoden sanoiksi tuhansien luentosalien keskusteluissa turhautuneiden professorien tuntemukset:

”Historical fundamentalism is marked by the belief that a particular and quite narrowly defined past–‘the founding’–is ageless and sacred and to be worshipped; that certain historical texts–the founding documents–are to be read in the same spirit with which religious fundamentalists read, for instance, the Ten Commandments; that the Founding Fathers were divinely inspired; that the academic study of history (whose standards of evidence and methods of analysis are based on skepticism) is a conspiracy and, furthermore, blasphemy; and that political arguments grounded in appeals to the founding documents, as sacred texts, and to the Founding Fathers, as prophets, are therefore incontrovertible.”

Teekutsulaiset edustavat äärimmäistä esimerkkiä amerikkalaisesta maan isien palvonnasta. Heidän kuvitelmissaan maan isät olivat liki virheettömiä, sekulaareja pyhimyksiä. Ajatukset keski-ikäisestä Thomas Jeffersonista makaamassa teini-ikäisen orjatytön (Sally Hemings) kanssa, tai Etelän edustajien päämäärätietoiset yritykset saada orjuus koodattua sekä itsenäisyysjulistukseen että perustuslakiin, tai Benjamin Franklinin naisseikkailut sekä uskonnollinen skeptismi ovat heille liki mahdottomia.

Historiallisesti kyseenalaisin teekutsulaisten asenne on liikkeen vankka uskomus, että maan isät olivat yksimielisiä pienen valtion kannattajia. Jotkut (Jefferson) olivat, toiset (Alexander Hamilton, George Washington) eivät. Ajatus perustuslaista elävänä dokumenttina on heille myös vieras. Tieto Jeffersonista kritisoimassa koko perustuslakia (Miksi meidän pitäisi pakottaa tulevat sukupolvet elämään meidän ajatustemme mukaisesti?) synnyttää heidän päissään epistemologisen konfliktin.

Leporen teos kasvaa hienoksi tutkiskeluksi historian roolista massaliikkeessä sekä amerikkalaisessa nykypolitiikassa. Monet sen opetuksista ovat johdettavissa myös eurooppalaisen ja suomalaisen politiikan analyysiin. Teos on vetävästi kirjoitettu, älykäs, ja kiitettävän ytimekäs. Suosittelen lämpimästi hyvän poliittis-historiallisen analyysin ystävien pukinkonttiin.

Soundtrack: Talk Talk, I Don’t Believe in You.