Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

He ovat syyllisiä Hiroshimaan

Marko Maunula
Blogit Americana 6.8.2015 09:00

Hiroshiman ydinpommi oli valtava inhimillinen tragedia. Se oli myös oikea päätös.

Kun presidentti Harry S. Truman sai tiedon onnistuneesta ydinasekokeesta ja keskusteli myöhemmin kenraalien kanssa maihinnoususta Japanin pääsaarille, hän joutui tuskallisesti pohtimaan johtamansa maan sotastrategia…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Rikkoen Jaltan sopimuksia Molotov sanoi, ettei se aio kohdella maanpaossa toimivaa Puolan hallitusta maan laillisena johtajana. ”

Erityisen herkkä aihe tämä oli Britanniassa, jossa jo ennestään oli hankauksia siellä olevan Puolan pakolaishallituksen kanssa.
Puolalaisia ärsytti veljeily Stalinin kanssa ei vähiten Katynin joukkomurhan paljastuttua. Lisäksi puolaisten maanpaossa olevan johtajan kenraali Sikorskyn koneen tuhoutuminen Gibraltarilla 1943 synkensi mielialoja ja salaiittoteoriat ovat jatkuneet näihin päiviin.

Kun Churchillille selvisi että Puolan vuoksi 1939 oli lähdetty sotaan vain että se jäikin Hitlerin sijasta Stalinin käsiin niin hänen kerrotaan tokaisseen ”taisimme teurastaa väärän sian”.

Nagasakin pommituksen hirvittävyys jää aina Hiroshiman symboliarvon varjoon.

Kommentit sodan lyhentämisestä ja satojen tuhansien ihmishenkien säästämisestä pätevät varmaankin Hiroshiman pommiin. Mutta miksi Nagasakin pommi piti pudottaa niin pian?

Koska oli rakennettu kaksi erilaista pommia. Pitihän sitä toistakin kokeilla, tieteellisestä uteliaisuudesta, ennen kun Japani ehtii antautua.

Minäkin uskoin samaan kuin kolumnisti, kunnes luin Hamin teoksen Hiroshima Nagasaki. Näyttää siltä että kuten tavallista, päätöksille on myöhemmin keksitty selityksiä, joita sitten on kierrätetty.

Hamin mukaan atomipommien pudotuksen syy NL:n uhka ja yksinkeratisesti se, että niiden kehittämiseen oli käytetty rahaa niin paljon, ettei niitä voitu jättää käyttämättä.

Atomipommi ei ollut vaihtoehto maihinnousulle, sillä jälkimmäisestä oli luovuttu jo aiemmin. Truman uskoi, etteivät amerikkalaiset hyväksyisi omien poiken uhraamista (vaikka arvioidut luvut uhreista olivat pienemmät kuin myöhemmin on esitetty), koska Japani oli käytännössä lylty eikä siitä ollut enää uhkaa.

Hamin mukaan Japanin antautuminen ei suinkaan johtunut atomipommeista vaan Neuvostoliiton liittymisestä sotaan ja pelosta nimenomaan NL:n maihinnoususta kotisaarille.

Japanin komentajat olivat odottaneet – monet suorastaan toivoneet – USA:n maihinnousua, joka heidän mielestään ”jalostaisi Japanin kansan viimeisen uhrauksen”. He tunsivat USA:n armeijan tastelutavan omasta kokemuksestaan ja tiesivät mitä odottaa. Sen sijaan he tiesivät sekä Berliinin valloituksesta 1945 että Japanin-Venäjän sodasta 1905, että NL ei antaisi armoa. Lisäksi he pelkäsivät, että NL:n maihinnousu johtaisi kommunismiin.

Ratkaisevassa ”kuuden suuren” keskusteluissa ei edes mainittu atomipommeja eikä Japanin kansan kärsimyksiä, sillä ne eivät merkinneet mitään samuraieliitille, jonka tärkempänä arvona oli ”kunniakas kuolema”. Sen sijaan puhuttiin NL:sta, Mantshurian menetyksestä ja Kwantungin armeijan romahduksesta.

Japanin komentajat tajusivat Kwantungin armeijan romahduksen ei vain aivoillaan vaan myös sisuskaluillaan, mutta atomipommin vaikutukset olivat ennenkokemattomat ja olisivat vaatineet mielikuvitusta. Atomipommi oli Japanin eliitille ”pelkurin ase”, kun sen sijaan NL:n suorittama Mantshurian miehitys herätti kunnioitusta.

Ham yhtyy arvosteluun, että USA teki virheen, kun se ei suostunut aiemmin ilmoittamaan Japanille, että keisari saisi pitää asemansa. Lisäksi NL ei välittänyt USA:lle Japanin rauhantunnusteluja.

Näitä luetaan juuri nyt