Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Gettysburg ja Yhdysvaltain kohtalo

Marko Maunula
Blogit Americana 2.7.2013 13:48

Sisällissota ratkaistiin tasan 150 vuotta sitten. Etelän ja liittovaltion armeijat kohtasivat Gettysburgin pikkukaupungissa Pennsylvaniassa 1-3.7. 1863.

Kesällä 1863 kenraali Robert E. Lee, Pohjois-Virginian armeijakunnan johtaja ja Etelän tärkein komentaja, marssitti armeijansa liittovaltion alueelle. Hän halusi antaa sodan uuvuttamalle Virginialle aikaa hengähtää. Lisäksi, Pennsylvaniassa hänen armeijansa voisi saada hevosia, ruokaa ja muita sodankäynnin tarvikkeita. Siirrolla oli myös poliittinen motiivi: jos Etelä onnistuisi pieksemään jenkit heidän omalla maaperällään, se vahvistaisi liittovaltion sotaoppositiota, johtaen Etelän haikailemaan itsenäisyyteen.

Lee oli yrittänyt tätä jo kerran, edellisenä syksynä. Marylandin Antietamissa hänen joukkonsa olivat päässeet lähelle läpimurtoa, mutta taistelu oli päätynyt ratkaisettomaan. Presidentti Lincoln ja pohjoisen lehdistö olivat jopa onnistuneet pyörittämään sen heidän voitokseen.

Gettysburgissa panokset olivat vielä kovemmat. Leen aikomuksena oli tuhota pohjoisen armeija monen päivän taisteluissa, ja hän oli valmis isoihinkin riskeihin. Kaikki kortit olivat pelissä.

Ensimmäisenä taistelupäivänä Etelän armeija saapui kaupunkiin pohjoisesta. He kohtasivat liittovaltion joukot, ajaen heidät kaupungista ennen kun he saivat vahvistuksia ja rivinsä hyvään ojennukseen. Pimeän tullen liittovaltion armeija oli vetäytynyt kaupungin eteläpuolisille kukkuloille, hyviin puolustusasemiin.

Heinäkuun 2. päivän kiivaimmat taistelut keskittyivät Little Round Top -kukkulalle. Lee komensi upseerinsa koukkaamaan vasemmalle, yrittäen siten rikkoa liittovaltion puolustuslinjan. Painostus rintaman keskiosassa estäisi liittovaltion komentajia lähettämästä tukea vasemmalle rintamalohkolle. Jos Leen yrittämä rullaus olisi onnistunut, liittovaltion armeija olisi menettänyt puolustusasemansa sekä hajonnut. Komentajat molemmin puolin ymmärsivät tilanteen vakavuuden.

Etelä melkein onnistui. Liittovaltion vasen rintama oli huonosti puolustettu. Taistelun sumussa alemmat upseerit havaitsivat aukot puolustuslinjassa. Odottamatta käskyjä kenraaleilta, eversti Strong Vincent lähetti neljä rykmenttiä Mainen, Pennsylvanian, New Yorkin ja Michiganin poikia puolustamaan vasenta lohkoa.

Vincent itse kaatui taistelussa, mutta pieni ryhmittymä kesti. Etelän läpimurto oli äärimmäisen lähellä onnistumista. Etenevät Etelän sotilaat joutuivat ristituleen ja olivat pakotettuja perääntymään. Kun päivä oli ohi, liittovaltion sotilaiden moraali oli korkealla. Myös Etelän armeija uhkui intoa. Lee oli tullut hiuskarvan päähän voitosta. Kolmantena päivänä taistelu ratkaistaisiin.

Kun heinäkuun 3. alkoi, taistelut jatkuivat ympäri Gettysburgin kukkuloita. Kenraali Lee lähetti Jeb Stuartin ratsuväen yrittämään koukkausta liittovaltion selustaan; tämä epäonnistui. Samanaikaisesti Lee keskitti joukkoja suoraan hyökkäykseen kohti liittovaltion rintaman keskustaa. Pitkän tykistökeskityksen jälkeen kenraalimajuri George Pickettin johtama noin 12500 miehen ryhmittymä hyökkäsi noin kilometrin leveänä rintamana liittovaltion puolustuslinjaa vastaan.

Pickettin ryntäys oli katastrofi. Yli 50 prosenttia Etelän sotilaista kaatui, haavoittui tai jäi vangiksi. He onnistuivat etenemään pohjoisen puolustuslinjaan vain hetkeksi, ja sielläkin liittovaltion sotilaat löivät Etelän pojat takaisin kiivaissa lähitaisteluissa. Kun torvi soi, kutsuen Etelän sotilaat takaisin, pelto oli täynnä kaatuneita hyökkääjiä. Liittovaltion sotilaat hurrasivat keuhkojen täydeltä.

Kolmen päivän saldo oli yhteensä noin 8000 kaatunutta, josta Etelän sotilaita oli 4700. Kokonaistappiot haavoittuneineen, kadonneineen ja vankeineen olivat molemmilla osapuolilla noin 23000. Etelä ei koskaan toipunut Gettysburgista fyysisesti tai henkisesti. Lopun alku oli käynnistynyt. Etelä taisteli vielä liki kaksi vuotta, mutta sen sota muuttui yhä epätoivoisemmaksi. Siitä tuli itsepäinen vanha taistelija, joka kieltäytyi luovuttamasta ja rukoili ihmettä. Liittovaltion kohtalo ratkesi pienessä Pennsylvanian kaupungissa.

Soundtrack: The Battle Hymn of the Republic.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Oletkohan Maunula käynyt Gettysburgissa,PA? Minä olen. Ei siellä mitään kaupunkia ole, ei isoa eikä pientä. Voi olla että joskus on voinut olla mutta nyt se on valtava kansallispuisto patsaineen muistuttamassa ao taistelusta.Ainoa rakennus on esittelytila.

Ennen upseerit illallistivat vastapuolen virkaveljien kanssa ja aamulla sotaa jatkettiin. Vaatteet olivat värikkäitä eikä kukaan voinut epämiehekkäästi maastoutua piiloon. Voisiko Maunula kertoa, miten tuolloin osapuolten herrat veljeilivät, miten mosurit olivat pukeutuneet ja kummankos osapuolen joukkoja siunasti itse Jeesus Kristus. Saman profeetan nimiinhän sitä vastapuolet yleensä vannovat.

Yllättävän vähän, 8000, sievistelevästi sanoen kaatunutta taistelu vaati sen legendaarisuuteen nähden. Ilmankos Jenkit ovat tähän päivään asti suhtautuneet sotaan aina positiivisesti kunhan omia poikia ei kuole enemmän kuin on käsikirjoitettu.

Kävin Gettysburgin sotilaspuistossa, jossa taistelun osapuolen joukot on tauluin ja patsain yritetty sijoittaa oikeille paikoilleen. Etäisyyttä on kilometritolkulla. Ei se mitään asutuskeskustaistelua ollut silloinkaan. Eikä nykyinen ”kaupunki” ole lähelläkään taistelupaikkaa.

Miksi Maunula ottaa Gettysburgin esille juuri ennen 4.7 eli USA:n kansallispäivää, joka on itsenäisyysjulistuksen (Englannista) päivä sata vuotta aiemmin?

Gettysburgin taistelu on tämänkaltaisten historiallisten tapahtumien tapaan noussut reippaasti yli oman merkityksensä. Tarinankerronnan kannalta tällaiset yksittäiset historian kulminaatiopisteet ovat tietenkin herkullisia mutta ei tämä yksittäinen taistelu sotaa ratkaissut.

Osansa tähän arvonnousuun on unionin presidentin, Abraham Lincolnin kesäkuun ensimmäisenä 1865 Gettysburgissa pitämä legendaarinen puhe jota edelleenkin käytetään – syystä – ahkerasti retoriikan opetuksessa. Ilman tätä puhetta taistelu olisi huomattavasti tuntemattomampi.

Sota ratkaistiin tehtaissa ja ratatyömailla jo vuosia ennen sodan syttymistä. Etelän häviä pohjoisen teollisen voiman ja rautatieverkoston voimin toimivan logistiikan edessä oli selviö jo heti ensimmäisten laukausten jälkeen.

Amatöörit puhuvat taktiikasta, ammattilaiset logistiikasta. Logistinen tehokkuus ratkaisee aina sodan lopputuloksen, eivät pistimet, kenraalien taidot tai yksittäisen soturin urhoollisuus.