Eristäytymistä vai ei? Republikaanien ulkopolitiikka on jälleen murroksessa
Yhdysvaltojen eristäytyminen olisi taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti katastrofaalisen typerää ja vaarallista paitsi Yhdysvalloille myös koko kansainväliselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
Republikaanien sisällä on käynnissä taistelu puolueen ulkopoliittisesta linjasta. Donald Trumpin johtaa eristäytymispolitiikan kannattajia, joita Ron DeSantis ainakin osittain tukee. Vastapuolella ovat Mitch McConnellin kaltaiset kansainvälisyyteen uskovat haukat. Kamppailu kiihtyy vaalien lähestyessä.
Suomelle kiista on Nato-jäsenyyden myötä aiempaa tärkeämpi. Mikäli Trumpista tulee ensi vuonna republikaanien presidenttiehdokas ja presidentti, Naton eurooppalaisten jäsenten on syytä varautua perusteellisiin mullistuksiin Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikassa.
Vilkaisu karttaan ja talousmaantiedon nopea kertaus auttavat ymmärtämään jännitteitä. Historiallisesti kansainvälisyyden kannattajat ovat löytyneet itärannikolta, kun taas isolationismi on ollut suositumpaa sisämaassa.
Itärannikko on perinteisesti saanut ison osan tuloistaan kansainvälisestä kaupasta. Historiassa eurooppalaiset markkinat olivat elintärkeät etelän puuvilla-, tupakka- ja riisiviljelijöille. Pohjoisemmassa Bostonin, New Yorkin, Baltimoren ja Philadelphian kaltaiset satamakaupungit rikastuivat osaltaan laivanvarustamisella.
Kauppa ja henkilökohtaiset kontaktit rakensivat vahvat kulttuurisiteet itärannikon eliitin sekä Euroopan välille. Kaupunkien vauraiden sukujen jäsenet puhuivat vahvan brittiläisellä nuotilla ja vierailivat vanhalla mantereella. Transatlanttiset eliittien avioliitot olivat yleisiä: esimerkiksi Winston Churchillin äiti oli amerikkalainen.
Keskilännen perspektiivistä Eurooppa oli kaukainen ja vain marginaalisesti kiinnostava manner. Yhdysvaltojen sisäosat elivät ensin maataloudesta ja sisällissodan jälkeen nopeasti kasvavasta teollisuudesta. Valtavat kotimarkkinat tarjosivat yllin kyllin vaurautta. Keskilännen eliitti edusti yhä useammin uutta rahaa.
Maailmansotien aikaan myös asukkaiden etninen tausta muokkasi ulkopoliittista ajattelua. Saksalais- ja irlantilais-amerikkalaiset olivat eristäytymisen kannalla, kun taas angloamerikkalaiset halusivat tukea Ranskaa ja Iso-Britanniaa.
Republikaaneista tuli heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen eristäytymispolitiikan kannattajien puolue. He uskoivat protektionistiseen talouspolitiikkaan ja torpedoivat presidentti Woodrow Wilsonin yritykset liittää Yhdysvallat Kansainliittoon.
Republikaanien valtakausi ja 1930-luvun syvä lama olivat syitä sille, että amerikkalaisten mielenkiinto keskittyi kotimaahan. Republikaanit puskivat läpi kaksi mittavaa tuontitullien korotusta: Fordney-McCumber (1922) ja Smoot-Hawley (1930) -tariffit.
Toinen maailmansota ja sitä seurannut kylmä sota muuttivat puolueiden ajattelua dramaattisesti. Washingtoniin syntyi uusi ulkopoliittinen konsensus, joka ohjasi toimintaa. Hyökkäys Pearl Harboriin, saksalainen rakettiteknologia, ydinaseet sekä Neuvostoliiton halu levittää imperiumiaan hävittivät turvallisuuden tunteen, jonka valtameri oli antanut.
Maantieteelliset ja puolue-erot menettivät merkitystään kylmän sodan, globaalin kaupan sekä kommunikaation ja mannertenvälisten ohjusten aikakaudella. Demokraattiset ”kylmän sodan liberaalit” Harry S. Trumanin ja Kennedyn veljesten koulukunnasta löysivät luotettavia yhteistyökumppaneita republikaaneista ja päinvastoin.
Demokraattien vasemmisto ja republikaanien eristäytymispolitiikan kannattajat puskettiin marginaaliin. Nyanssieroista huolimatta amerikkalaiset presidentit olivat pohjimmiltaan kansainvälisten liittoutumien sekä ulkopoliittisesti aktiivisen Yhdysvaltojen puolestapuhujia Franklin D. Rooseveltista aina Barack Obamaan saakka.
Presidentti Trump ryhtyi mätkimään kansainvälistä järjestystä raskaalla moukarilla. Hän kyseenalaisti Naton, kansainväliset sitoumukset ja organisaatiot, sekä puhui kauniita sanoja diktaattoreille. Helsingin kokouksessa Trump ilmoitti uskovansa ennemmin Vladimir Putinia kuin omaa tiedustelukoneistoaan.
Kuluvan vuoden maaliskuussa Trump vaati Naton roolin uudelleenarviointia. Trumpin turvallisuusneuvonantaja John Bolton on sanonut uskovansa, että jos Trump olisi valittu toiselle kaudelle, hän olisi mahdollisesti irrottanut Yhdysvallat Natosta.
Republikaanien ulkopoliittinen linja on edelleen haussa. Amerikkalainen poliittinen järjestelmä myös painottaa puolueiden johtajien sekä presidentin valtaa linjanvedoissa.
Puolueen todennäköisistä presidenttikokelaista Trumpin Nato-kielteinen linja on selkeä. Ron DeSantis on kyseenalaistanut Ukrainan tukemisen ainakin nykyisessä mittakaavassa, mutta miehen Nato-kanta ei ole vielä tiedossa. Nikki Haley ja Mike Pence ovat haukkamaisen ulkopolitiikan ja Ukrainan tukemisen kannalla.
Oikeistopopulistit nauttivat suosioonsa nähden suhteetonta valtaa republikaanisessa puolueessa. Syy siihen on liikkeen voima republikaanisten esivaaliäänestäjien keskuudessa. Trumpin presidenttikausi ja Irakin sekä Afganistanin sotien krapula tekivät eristäytymispolitiikasta osan heidän agendaansa.
Yhdysvaltojen eristäytyminen olisi taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti katastrofaalisen typerää ja vaarallista paitsi Yhdysvalloille myös koko kansainväliselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Valitettavasti republikaanien trumpilainen siipi on osoittanut valmiutensa erittäin huonoihin päätöksiin.
Seuraaviin presidentinvaaleihin on aikaa noin puolitoista vuotta. Vaikka Trumpin paluu Valkoiseen taloon on erittäin epätodennäköistä, se ei ole mahdotonta. Euroopan on syytä toimia nopeasti ja vahvistaa merkittävästi omaa puolustustaan.
Soundtrack: Grateful Dead, Morning Dew (Live in Europe, 1972)