Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Ennustuksia poliittiselle vuodelle 2012

Marko Maunula
Blogit Americana 3.1.2012 07:00

Yhdysvalloilla on edessään iso poliittinen vuosi. Taloustalkoot, presidentinvaalit, ja molempien pääpuolueiden itsensä tutkiskelut ovat koitoksista suurimmat.

Amerikkalaisen politiikan tulevaisuuden ennustaminen on aina kiittämätön savotta. Maan politiikalla on paha tapa tempoilla nopeasti ja rajusti suunnasta toiseen. Vuonna 2004-2005 monet älykkäätkin ihmiset povasivat vuosikausien republikaanista hegemoniaa, ja vuosina 2008-2010 demokraatit olivat kuulemma rakentaneet liki pysyvän enemmistön. Hupsista vain molemmille povauksille!

Maan politiikan povaaminen vaatii tyhmänrohkeaa riskinottoa sekä valmiuitta asettautua naurunalaiseksi, mutta minua on siunattu molemmilla taipumuksilla. Tässä omat visioni alkaneen vuoden politiikan kurveista.

  • Mitt Romney voittaa republikaanien presidenttiehdokkuuden

Romney haastaa kylmänkankeassa robottimaisuudessa jopa Al Goren, mutta mies on viime kuukaudet nauttinut ison rahamassin, uskottavuuden, ja hyvän tuurin myötätuulesta. Miehen esivaalivastustajat ovat ampuneet itseään jalkaan (Cain, Gingrich, Perry) tai kärsivät yleisestä uskottavuuden puutteesta (Bachmann, Santorum).

Romney on saanut melko rauhassa istua ja katsoa televisiosta kilpakumppaneidensa nousua, uhoa, ja tuhoa. Yllättäen jopa evankeliset konservatiivit näyttävät nyt kallistuvan mormoni-ehdokkaan taakse.

  • Barack Obama valitaan uudelleen

Obama on tämän vaalikauden George W. Bush. Vuonna 2004 demokraatit olivat niin Bush-vihan sokaisemia, että he uskoivat voittonsa presidentinvaaleissa olevan niin varma, ettei heidän tarvinnut edes valita hyvää ehdokasta tai rakentaa hyvää kampanjaa. Oops.

Suuri osa republikaaneista on nyt saman harhan valtaamia, uskoen, että kaikki amerikkalaiset jakavat heidän vihansa Valkoisen talon vallannutta kenialaista sosialismia kohtaan. Obama on eräs sukupolvensa taitavimpia politiikkoja. Kunhan raivo laantuu, hän astuu jälleen lavalle esittämään kampanjan ainoaa aikuista ja tasapainoista miestä. Rope-a-dope toimii edelleen.

  • Talousongelmat eivät heiluta amerikkalaista politiikkaa

Republikaanit uskovat heikon talouden olevan viimeinen niitti Obaman arkkuun, mutta he ovat väärässä. Maailmanlaajuisen elpymisen viivästyminen on Euroopan syy, ja tietoisuus tästä on hiljalleen leviämässä laajan amerikkalaisyleisön tajuntaan. Republikaanien taistelu keskiluokan veroleikkauksia vastaan on myös kääntämässä amerikkalaiset puoluetta vastaan (tästä lisää seuraavassa blogissa).

  • Ron Paul valitaan internetin ja peräkammareiden filosofien presidentiksi

Paul-kultti elää edelleen vahvana kyber-avaruudessa. Miehen fanaattinen ja ideologisen kiihkonsa pohjoiskorealaisilta omaksunut kannattajakunta on, jälleen, vuorenvarma ehdokkaansa saumoista ja kyvystä parantaa talous, yhteiskunta, ja kulttuuri. Huhut kuolleiden herättämisestä ja vetten päällä kävelystä ovat toistaiseksi vahvistamatta. Paul, luonnollisesti, kaatuu lähtötelineisiin, ja kannattajat syyttävät illuminatia sekä (juutalaisia) pankkiireja ja mediaa. Todellisuus kohtelee kaltoin, mutta internetissä Paul rulettaa 6-0.

Soundtrack: King Crimson, 21st Century Schizoid Man.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Jos on kovin ahdasmielinen uskova pressa. niin se on vaarallista, jos toisissa maissa on yhtä äkäisiä periatteen miehiä luullen olevansa yhsin oikeassa. Eikö Amerikoista löydy sopivan maallistunutta järkimiestä.

Tässä vaiheessa ennustaminen taitaa olla kristallipallohommaa. Auttaisikohan matematiikka…ja sieltä lähinnä fraktaaligeometria (ennustamaton)? Ainakin kotimaan politiikassa näyttää siltä että pienimuotoista kaaosta olisi tulossa. Toivottavasti jää pienimuotoiseksi, tää (jukuripää-) kansa on kuitenkin aika maltillinen.