Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Miksi duunari valitsi Trumpin eikä demokraatteja?

Blogit Americana 12.11.2016 14:58
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Vaalien ruumiinavaus on tällä kertaa melko yksinkertainen tehtävä. Demokraatit hävisivät, koska he poimivat huonon ehdokkaan, joka ei kyennyt innostamaan amerikkalaisia.

Hillary Clinton sai liki 60 miljoonaa ääntä. Neljä vuotta aikaisemmin Barack Obama sai kuusi miljoonaa ääntä enemmän. Vaalikampanjoiden apokalyptiset pelottelut ja toistuvat puheet tärkeimmistä vaaleista vuosikymmeniin eivät muuttuneet ruuhkaksi vaaliuurnille.

Clintonin kampanjaa ei voinut syyttää yrityksen puutteesta. Hän on poliitinen työjuhta, joka raatoi kampanjataipaleella väsymättä. Valitettavasti hän vain ei osaa vedota ihmisiin tai sytyttää väkijoukkoja. Kun siihen lisää taipumukset salailuun sekä tavan operoida lain ja sopivuuden rajamailla, ainekset epäsuosittuun ehdokkaaseen ovat kasassa.

 

Laajemmalla tasolla vaalitulos paljasti demokraattien jatkuvasti heikentyvän otteen valkoisesta työväenluokasta.

Yhdysvaltojen pikkukaupungit ja maaseutu ovat täynnä työttömyydestä ja pätkätöistä kärsiviä köyhiä valkoisia. Miljoonat heistä elävät opiaattiriippuvuuden, alkoholismin ja suljettujen tehtaiden varjoissa, unohdettuna kansanosana. Myös paremmin menestyvät duunarit kärsivät pahasta statuspaniikista ja vieraantumisesta kaupunkilaisserkuistaan.

Media, poliittiset strategistit ja akateemiset tutkijat ovat analysoineet kansanosaa ja sen epäjohdonmukaista sekä emotionaalista poliittista käyttäytymistä jo vuosikymmeniä. He ovat kysyneet, miksi nämä uuden kapitalismin uhrit sitkeästi äänestävät republikaaneja, vaikka puolue on aktiivisesti ajanut heitä vahingoittavaa politiikkaa?

Politiikka ei ole pelkästään taloutta ja turvallisuutta, vaan myös kulttuuria ja mielikuvia. Valkoisen työväen mielikuvissa demokraatti on nuori, yliopistossa humanistisia aineita lukenut näsäviisas tosikko, joka pohjimmiltaan halveksii duunareita ja kertoo heille, kuinka heidän huolenaiheensa ovat toissijaisia ympäristön, naisten, seksuaalisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien ongelmien rinnalla.

 

Donald Trumpin tarjoama vasemmistolainen talouspopulismi, nostalgia ja työväen kulttuurin karikatyyri tekivät hänestä paitsi poliittisen ehdokkaan myös kultti-ilmiön. Vaalitapahtumien hurmos muistutti paljon Obama-hysteriaa kahdeksan vuoden takaa.

Me, jotka tutkimme amerikkalaista politiikkaa, tiedostimme talouspopulismin vetovoiman. Me myös ymmärsimme Trumpin vetovoiman ja hänen massatapahtumiensa kiistattoman energian. Mutta me virheellisesti uskoimme, että Trumpin pöyristyttävä käytös ja asiantuntemattomuus, yhdistettynä maan demograafiseen kehitykseen sekä demokraattien kykyyn saada kansalaiset uurnille, kamppaisivat Trumpin loppusuoralla.

Clinton oli niin huono ehdokas, että miljoonat Obaman äänestäjät eivät vaivautuneet äänestämään, vaikka vastassa oli Trump. Clintonin tiimi teki kaikkensa vakuuttaakseen amerikkalaiset vaalien tärkeydestä, mutta turhaan.

Trumpin avoimesti rasistiset lausunnot, seksuaalisella ahdistelulla leventely ja katteeton uhoaminen tuntuivat ainoastaan lähentävän osaa äänestäjistä ehdokkaaseensa. Kyllin moni keskiluokkainen republikaani tyytyi pitämään kiinni nenästään ja äänestämään Trumpia hänen puutteistaan huolimatta, kun taas Trumpin faniosasto oli innoissaan saadessaan kuvittelemansa kansanmiehen  ja ”sinikaulusmiljardöörin” Valkoiseen taloon.

 

Vaalien jälkeen demokraateilla on kaksi mahdollisuutta. Puolue voi joko jatkaa valitsemallaan New Left -linjalla ja kultivoida nuoria, lahjakkaita politiikkoja yrittämään Valkoiseen taloon neljän tai kahdeksan vuoden päästä. Vaihtoehtoisesti se voi etsiä keinoja lähestyä sen historiallista kannattajakuntaa eli duunareita, mutta se ei onnistu ilman vakavaa suunnanmuutosta, joka puolestaan vaatisi pitkällisen ja vaikean taistelun vallasta sekä puolueen sielusta.

Maan poliittinen tilanne elää. Monet vakaumukselliset talouskonservatiivit ovat syvästi pettyneitä republikaaniseen puolueeseensa. Demokraatit repivät viittoojaan ja ihmettelevät, miten vaalitappio oli edes mahdollinen. Seuraava vuosikymmen on kiinnostavaa seurattavaa.

 

Soundtrack: Leonard Cohen, So Long, Marianne: