Donald Trumpin koston politiikka toimii, koska hän puhuu aiheesta

Jos vastuuntuntoiset poliitikot eivät reagoi äänestäjien huoliin korruptiosta ja ”Washingtonin suosta”, kansa kääntyy populististen helppoheikkien puoleen.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Viime viikolla Rahm Emanuel, väistyvä Yhdysvaltojen Tokion-suurlähettiläs ja entinen Chicagon pormestari vieraili Ezra Kleinin podcastissa. Emanuel toimi Barack Obaman kaudella Valkoisen talon henkilöstöpäällikkönä. Hän on kolme kautta palvellut entinen kongressiedustaja ja demokraattinen vaikuttaja.

Kamala Harrisin ja demokraattien vaalikampanjan ruotimisen ohessa Emanuel nosti podcastissa esiin Donald Trumpin aggressiivisen kostonhalun, jota hän piti yhtenä Trumpin kansansuosion tukijaloista. Kymmenille miljoonille amerikkalaisille Trumpin lupaus hyökätä vihollistensa kimppuun ei ole pelottava uhkaus, vaan toivoa synnyttävä lupaus.

Emanuel muistutti, kuinka George W. Bushin hallinto, tiedusteluelimet sekä Pentagon valehtelivat Yhdysvallat traagiseen ja katastrofaaliseen Irakin sotaan vuonna 2003. Satojen tuhansien kuolonuhrien, tuhansien miljardien tuhlattujen dollareiden, Isisin nousun ja tuhotun Irakin jälkeen kukaan ei joutunut vastuuseen virheistään.

Kun perheet hautasivat kaatuneet lapsensa ja kymmenet tuhannet kärsivät sodan aiheuttamista fyysisistä sekä psyykkisistä vammoista, katastrofin isät ja äidit kävelivät tyynesti mukavalle eläkkeelle. Jotkut yrittävät jopa sovittaa vanhempien valtiomiesten ja -naisten viittaa hartioilleen.

Vuonna 2008 amerikkalainen talous romahti, kiitos edesvastuuttomien pankkien ja rattiin nukahtaneiden talouden valvojien. Kongressi ohjasi 700 miljardia dollaria veronmaksajien rahoja pankkien pelastamiseen.

Yksikään kriisin arkkitehdeistä ei mennyt vankilaan. Pankkiirit nousivat pian vaatimaan bonuksiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Helikopterit jatkoivat sukkuloimista Connecticutin kartanoiden sekä Wall Streetin välillä.

Tämä sotii amerikkalaisten oikeudentuntoa vastaan. Kun Trump puhuu korruptiosta ja Washingtonin suosta, hänen äänestäjänsä osaltaan tulkitsevat puheet lupauksena tuhota pääkaupunkiin ja valtarakenteisiin pesiytynyt edesvastuuttomuuden kulttuuri.

Kun Trump sanoo, että hän on kostaja kansalaisten puolesta, kymmenet miljoonat hurraavat. He tahtovat uskoa tämän viittaavan Wall Streetiin, korruptoituneeseen hallintokoneistoon ja välistä vetäviin korporaatioihin, jotka kaikki näyttävät operoivan ilman eettistä kompassia tai juridista vastuuta tekemisistään.

Pitää Trump lupauksensa tai ei, hän sentään puhuu aiheesta. Molemmat pääpuolueet ovat kohauttaneet olkapäitään ja antaneet sirkuksen pyöriä. Vaalien alla demokraatit ovat muistuttaneet valtavista tuloeroista, mutta heidän tekonsa eivät ole vakuuttaneet miljoonia työväenluokkaisia amerikkalaisia.

Emanuelin pointtia voi laajentaa koskemaan laajempaa poliittista kulttuuria. Jos vastuuntuntoiset puolueet ja poliitikot eivät reagoi kansalaisten huoliin korruptiosta, valtaapitävien vastuuvajauksesta, mittavista maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja sisäsiittoisesta hallinnollispoliittisesta kulttuurista, kansalaiset kääntyvät populististen helppoheikkien puoleen.

Perinteiset puolueet voivat toki sanoa, että äänestäjät ovat väärässä, rasisteja tai huonosti informoituja, ja ne voivat joskus olla jopa oikeassa. Se on silti huonoa politiikkaa, joka kostautuu äänestysuurnilla, johtaa populistien valtaannousuun ja on osavastuussa poliittisen kulttuurin rapautumisesta.

Soundtrack: Father John Misty, Hangout at the Gallows