Donald Trump ja ulkopolitiikan uusjako: eurooppalaisen on aika havahtua perustavanlaatuisiin muutoksiin
Eurooppalaisten on oltava valmiina dramaattisiin mullistuksiin mantereen taloudessa ja turvallisuudessa, Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula kirjoittaa.
Yhdysvaltojen tulevan presidentin kommentit ulkopolitiikasta ja valinnat suurlähettiläiksi osoittavat, että Donald Trump haluaa sekoittaa pakkaa. Ne myös vihjaavat muutoksista amerikkalaisessa ulkopolitiikassa.
Viimeksi joulupäivänä Trump kirjoitti halustaan tuoda Grönlanti, Kanada, ja Panaman kanava joko osaksi Yhdysvaltoja tai maan kontrollin alle. Hän kutsui Kanadan pääministeriä Justin Trudeauta kuvernööriksi ja sanoi, kuinka Kanadassa verot laskisivat, maa vaurastuisi ja sen turvallisuus paranisi, jos se vain olisi osa Yhdysvaltoja.
Panamasta puhuessaan Trump valitti kiinalaisten läsnäoloa, amerikkalaisten roolia kanavan maksumiehenä ja päätösvallan puutetta. Grönlannin hallinta puolestaan vahvistaisi Yhdysvaltojen turvallisuutta.
Diplomaattisella rintamalla Trump on nimittänyt ex-jalkapallotähti Herschel Walkerin Yhdysvaltojen Bahaman suurlähettilääksi. Walkerin poliittinen kokemus rajoittuu tappioon Georgian senaattorinvaaleissa.
Trumpin vävyn Jared Kushnerin isä Charles Kushner on Yhdysvaltojen seuraava Ranskan suurlähettiläs. Trump armahti lukuisista talous- ja muista rikoksista tuomitun Charles Kushnerin vuonna 2020.
Kimberly Guilfoyle, Donald Trump Juniorin entinen kihlattu, edustaa pian Yhdysvaltoja Kreikassa. Useimmat muutkin nimitykset suurlähettiläiksi ovat menneet Trumpin tukijoille ja tuttaville.
Nimitykset eivät ole täysin poikkeuksellisia amerikkalaisessa historiassa. Toisin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa suurlähettiläät tulevat kokeneiden ja koulutettujen ammattidiplomaattien kaartista, Yhdysvalloissa nimitykset menevät usein presidenttien poliittisille ja taloudellisille tukijoille.
Huomiota herättää silti se, kuinka iso osa nimityksistä menee ihmisille, joilla ei ole mitään kokemusta julkisesta sektorista, puhumattakaan diplomatiasta. Olisin yllättynyt, jos Walker osaisi näyttää kartalta Bahaman sijainnin.
Nimitykset ovat hyvin trumpilainen kuittailu establishmentille, etunenässä ulkoministeriölle. Ne heijastavat Trumpin epäluuloa ja halveksuntaa hallinnon ammattilaisia ja Washingtonin virkamiesluokkaa kohtaan.
Viittaukset Kanadan, Panaman, ja Grönlannin tulevaisuudesta ovat osin provokaatioista nauttivan miehen pyrkimyksiä saada maailma puhumaan hänestä. Ne kuitenkin myös vihjaavat uuden aikakauden sarastuksesta amerikkalaisessa ulkopolitiikassa.
Jos maailma on luisumassa Venäjän ja Kiinan haikailemaan geopoliittiseen uusjakoon, jossa suurvallat piirtelevät etupiirejään kuin Berliinissä 1884–1885 konsanaan, Trump ei halua toimia poliisina. Hän ei halua olla estämässä suvereenien valtioiden pilkkomista, vaan pelata pelurina muiden mukana.
Trumpin epäluulo Natoa ja toisen maailmansodan jälkeistä länsiliittoutumaa kohtaan on yleisessä tiedossa. Hän näkee maailman ennemminkin voimakkaiden johtajien ja valtioiden toimintakenttänä, kahdenvälisten neuvottelujen ja sopimusten määrittelemänä verkostona.
Politiikka on Trumpille neuvottelua ja nollasummapeliä. Muu länsi on Trumpin maailmankatsomuksessa pelannut sitä paremmin kuin Yhdysvallat, ja hän näkee tehtäväkseen tilien tasaamisen. Tälle missiolle olemassa olevien instituutioiden ja sopimusten merkitys on joko neutraali tai kielteinen.
Euroopan on syytä havahtua perustavanlaatuisiin muutoksiin amerikkalaisessa ulkopoliittisessa ajattelussa. Optimistisen hidastelun aika on ohi. Trumpin totaalinen ote republikaanisesta puolueesta antaa viitteitä ulkopoliittisen muutoksen pysyvyydestä vuoden 2028 jälkeenkin.
Suurlähettiläs-nimitykset kertovat myös Trumpin vähättelevästä suhtautumisesta nykyiseen diplomaattiseen järjestelmään. Eurooppalaisten on oltava valmiina dramaattisiin mullistuksiin mantereen taloudessa ja turvallisuudessa.
Soundtrack: Joe Jackson, Verdict