Dietrich Bonhoeffer – rohkeuden muotokuva

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Paastonajan kunniaksi pinosin työpöydälleni läjän kirjoja kuuluisista teologeista: Tuomas Akvinolainen, Johannes Krysostomos, Dietrich Bonhoeffer, ja Reinhold Niebuhr. Kirjoista pysäyttävin on toistaiseksi ollut Eric Metaxasin Bonhoeffer: Pastor, Martyr, Prophet, Spy.

Dietrich Bonhoeffer oli saksalainen teologi ja aktivisti, joka vuosikausia, oman henkensä uhalla, vastusti natsismia ja Adolf Hitleriä. Lukuisista tilaisuuksista huolimatta hän kieltäytyi pakenemasta Natsi-Saksasta. Hän uskoi, että hänen piti seistä kansansa rinnalla sen synkimpänä hetkenä sekä rummuttaa kristillisen etiikan ja rakkauden puolesta Hitlerin kuolemankoneiston varjossa. Bonhoeffer maksoi vakaumuksestaan lopulta hengellään. Natsit hirttivät hänet huhtikuussa 1945, vain viikkoja ennen Saksan antautumista.

Bonhoeffer syntyi vauraaseen ja sosiaalisesti arvostettuun perheeseen vuonna 1906. Perhe ei ollut uskonnollinen, ja teini-ikäinen Dietrich yllätti kaikki ilmoittamalla haluavansa opiskella teologiaa. Liki nerokkaan lahjakas nuorukainen väitteli tohtoriksi jo 21-vuotiaana, työskennellen ja opiskellen valmistumisensa jälkeen Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa Bonhoeffer rakastui afroamerikkalaiseen teologiaan ja uskonnolliseen musiikkiin. Hän opetti pyhäkoulua Harlemin kuuluisassa Abyssinian Baptist Churchissa. Kokemus vakuutti hänet entisestään rasismin ja rotuvihan yhteensopimattomuudesta kristinuskon kanssa, vahvistaen myös hänen uskoaan kristinuskon sosiaalisiin ja jopa poliittisiin velvoitteisiin.

Palattuaan Saksaan Bonhoeffer ryhtyi opettamaan Berliinin yliopistossa. Natsien noustessa valtaan, nuoresta Bonhoefferista kehittyi saksalaisen kirkon ehkä äänekkäin Hitlerin ja natsismin kriitikko. Kirkon ei pidä ainoastaan hoitaa väkivallan koneiston uhreja, Bonhoeffer sanoi, vaan pysäyttää koko koneisto.

Natsit, luonnollisesti, halusivat pysäyttää Bonhoefferin. Sotaa edeltävät vuodet mies eli satunnaisesti ulkomailla, palaten aina takaisin Saksaan, jossa hän ohjasi maanalaista teologista koulukuntaa, joka vastusti natsismia sekä yhä rasistisempaa ja natsismiin kallellaan olevaa Saksan luterilaista kirkkoa.

Vuonna 1939, sodan syttymisen ollessa enää viikkojen ja kuukausien kysymys, Bonhoefferille tarjottiin turvapaikkaa Yhdysvalloissa. Vain viikkoja myöhemmin hän palasi takaisin Saksaan. Hänen kristillinen velvollisuutensa oli auttaa saksalaisia näkemään hallintonsa mädännäisyyden, ja hän halusi osallistua sodanjälkeisen uuden Saksan rakentamiseen, Bonhoeffer kirjoitti ystävälleen Reinhold Niebuhrille.

Sodan aikana Bonhoeffer sitoutui yhä vahvemmin saksalaiseen vastarintaan. Bonhoeffer oli perustaipumuksiltaan pasifisti, mutta hän hyväksyi väkivallan äärimmäisissä tapauksissa, ja sodanaikainen Natsi-Saksa oli ehdottomasti moraalisen katastrofin keskellä tempoileva epäinhimillinen ääritapaus, joka oli pysäytettävä vaikka väkivallan avulla. Hän sympatisoi ja tuki Hitlerin salamurhaa suunnittelevia aktivisteja.

Natsit lopulta pidättivät Bonhoefferin huhtikuussa 1943, ja pitkän vankeuden aikana he löysivät lisätodisteita Bonhoefferin yhteyksistä Hitlerin vastaiseen sotilastiedustelu-organisaatio Abwehriin, ulkomaalaisiin tiedustelijoihin, sekä muihin Hitlerin vastaisiin salaliittolaisiin. Vain kolme viikkoa ennen Hitlerin itsemurhaa sekä Natsi-Saksan lopullista tappiota, Hitler määräsi Bonhoefferin sekä muut salaliittolaiset tapettaviksi. Nopean ”oikeudenkäynnin” jälkeen Bonhoeffer tuomittiin kuolemaan.

Tuomio pantiin toimeen vajaa vuorokausi sen julistamisen jälkeen. Bonhoeffer hirtettiin aamulla, 9. huhtikuuta, 1945. Bonhoeffer kohtasi kuolemansa rukoillen, rohkeana ja luottaen Jumalansa armoon. Hän tiesi Saksan hävinneen ja natsien olevan tiensä päässä. Uuden Saksan rakentaminen jäi muiden tehtäväksi.

Jos luterilaisilla olisi pyhimyksiä, Bonhoeffer olisi jo pyhä Dietrich. Metaxas on vaikean tehtävän edessä, sillä eettisesti uskomattoman kirkasotsaisen, idealistisen, ja erinomaisen kristityn muuttaminen lihaksi ja vereksi on vaikeaa. Lopputulos on erittäin hyvin kirjoitettu, sävyltään neutraali spirituaalisen supermiehen muotokuva, jonka ehdottomasti vahvin arvo on kirjan kohde itse.

Bonhoefferin tarinan toivoisi leviävän laajalti. Hänen esimerkkinsä tarjoaa vahvaa todistusta yksilön kyvystä ja tarpeesta vaikuttaa ympäristöönsä, ja sopii siten paitsi historioitsijoille, mutta myös kaikille kansalaisyhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille lukijoille. Inspiroivat ja moraaliset ihanteet eivät ole välttämättä muodikkaita jälki-jälkimodernistisessa yhteiskunnassamme, mutta Bonhoefferille esikuvan viitta sopii aivan loistavasti.

Soundtrack: Henry Morrison, Ain’t I Right.