Dick Cheneyn julkinen tuki Kamala Harrisille on poliittinen maanjäristys
Cheneyn ja kumppanien tuki Harrisille vahvistaa demokraattien viestiä, että marraskuun vaalit ovat kansanäänestys demokratian tulevaisuudesta.
Politiikka tunnetusti tekee erikoisia petikumppaneita – erityisesti kaksipuoluejärjestelmässä.
Demokraattinen puolue 1930-luvulta aina 1960-luvulle saakka oli poliittinen koti etelän rasistisille valkoisille, työväenluokkaisille afroamerikkalaisille, akateemisille liberaaleille sekä ay-duunareille.
Tänään demokraattien koalitio on karistanut etelän valkoiset konservatiivit kasvattaen samalla suosiotaan maahanmuuttajien sekä vähemmistöjen parissa. Puolueen äänestäjäkunta on pysynyt demografisesti melko staattisena viime vuosikymmenet, mutta Donald Trump on ravistellut molempia puolueita johtaen kiihtyvään ja jopa dramaattiseen liikkeeseen puolueiden välillä.
Dick Cheneyn julkinen tuki Kamala Harrisille on poliittinen maanjäristys. Demokraattien vihan kohde, Irakin sodan keskeinen arkkitehti ja neokonservatismin Darth Vader äänestämässä demokraattien vasemmalta puoliskolta tulevaa ehdokasta ei mahtunut minun Vaalit 2024 -bingolappuuni.
Cheneyn ilmoitus alleviivaa, kuinka vahva voima Trumpin pelko ja inho on Ronald Reaganin perinnölle uskollisten republikaanien parissa. Cheney äänestää mieluummin demokraattia kuin Vladimir Putinia fanittavaa republikaanien ehdokasta, joka on kyseenalaistanut vapaan kaupan, länsiliittoutuman, tuen Ukrainalle sekä Yhdysvaltojen perustuslain.
Sadat muut korkean profiilin republikaanit ovat tehneet saman päätöksen. He ovat ilmoittaneet tukevansa ainakin tilapäisesti demokraatteja, toivoen republikaanien murskatappiota sekä sitä seuraavia trumpismin hautajaisia ja puolueen perusteellista reformia.
Cheneyn siirtyminen marraskuuhun saakka samaan poliittiseen joukkueeseen Alexandria Ocasio-Cortezin ja Bernie Sandersin kanssa kertoo myös demokraattien asennemuutoksesta.
Demokraattien reaktiota republikaanien tukeen leimaa hämmentynyt euforia. Cheneyn ja kumppanien tuki Harrisille vahvistaa demokraattien argumenttia, että marraskuun vaalit ovat kansanäänestys demokratian tulevaisuudesta, valinta fasismin ja vapauden välillä.
Koska demokraatit ovat – ymmärrettävästi ja hyvistä syistä – kehystäneet tulevat vaalit taisteluna demokratian tulevaisuudesta, he ovat tervehtineet jokaista republikaanista Harrisin tukijaa riemastunein aplodein. Jopa puolueen vasemmisto on pitänyt mahdolliset mölyt mahoissaan.
Mitä tapahtuu euforialle, kun vaalit ovat ohi? Miten demokraattien vasen siipi suhtautuu konservatiivisten republikaanien tukeen pitkällä tähtäimellä? Mitä jos Trump voittaa vaalit, ja uudet, konservatiivisemmat äänestäjät pyrkivät ottamaan enemmän valtaa demokraattisessa puolueessa?
Tänään Yhdysvallat elää poliittisesti tässä ja nyt -hetkeä. Harrisin tukijat vasemmalta oikealle ovat valmiita mullistaviin kompromisseihin ja ideologiseen joustavuuteen puolustaakseen amerikkalaista demokratiaa.
Kun vaalit ovat ohi, poliittinen myllerrys jatkuu vaalivoittajasta riippumatta.
Jos Trump voittaa, se merkitsee republikaanisen puolueen reaganilaisen siiven lopullista tuhoa. Miljoonat ideologiset konservatiivit ryhtyvät etsimään uutta poliittista kotia. Demokraattien oikea laita olisi heille yksi houkutteleva vaihtoehto. Tämä aiheuttaisi väistämättömän valtataistelun demokraattien vasemmiston ja oikeiston välillä.
Jos Harris voittaa selvin numeroin, republikaanien sisällissota käynnistyy uudelleen. Perinteiset republikaanit pyrkisivät palaamaan valtaan, argumentoiden kuinka trumpismi on johtanut aidon konservatismin rappioon sekä sarjaan vaalitappioita. Tämä tosin vaatii Harrisin kiistatonta murskavoittoa ja uusien osavaltioiden heilahtamista demokraattien leiriin.
Liike aiheuttaa kitkaa, jännitteet eivät haihdu. Käynnissä on mahdollisesti merkittävin puolueiden uudelleenprofilointi sekä koalitioiden muokkaus sitten niin sanotun viidennen puoluejärjestelmän.
Soundtrack: MC5, Motor City Is Burning