Demokratia vai tasavalta: Yhdysvalloissa edes kriisiajan lakipaketti ei säästynyt ideologiselta kädenväännöltä
Republikaanien ja demokraattien jakolinja on niin syvä, ettei se unohdu edes pandemian aikana.
Viime viikolla Yhdysvaltain kongressi hyväksyi historiallisen koronavirus-lakipaketin. Se antaa yli kaksi biljoonaa dollaria amerikkalaisten kansalaisten, yritysten ja yleishyödyllisten toimintojen tukemiseen.
Lain käsittely sujui erittäin nopeasti ja kongressi hyväksyi sen liki poikkeuksellisen yksimielisyyden ilmapiirissä, mutta lain valmisteluvaiheessa puolueet kävivät ankaraa vääntöä sen lopullisesta sisällöstä.
Republikaanit ajoivat muun muassa enemmän rahaa yrityksille, kevyempää valvontaa tukien käyttöön ja hallitukselle laajoja valtaoikeuksia päättää tukien jakamisesta. Demokraatit puolestaan yrittivät ujuttaa lakipakettiin muun muassa pykälän ennakkoäänestämisen helpottamisesta. Kumpikaan osapuoli ei lopulta saanut kaikkea haluamaansa.
Äänestämisen helpottamisella ei ole juuri mitään tekemistä koronavirus-kriisin kanssa, mutta Nancy Pelosin ja kumppaneiden yritys on normaali toimintatapa amerikkalaisessa politiikassa. Molemmat puolueet ujuttavat rutiininomaisesti lakiehdotuksiin omia lemmikkiprojektejaan ja tuomitsevat vastapuolen vastaavat yritykset.
Demokraattien yritys helpottaa äänestämistä ja republikaanien vastustus muistuttavat jälleen amerikkalaisen politiikan ikuisuuskysymyksestä: missä kulkevat Yhdysvaltain demokratian rajat?
Demokraatit haluavat laajentaa potentiaalisten äänestäjien kenttää sekä helpottaa äänestämistä. Se palvelee heidän etujaan, mutta kyse on myös ideologiasta.
Puolue ponnistaa Thomas Jeffersonin ja Andrew Jacksonin poliittisesta perinteestä, jossa haluttiin laajentaa äänestäjäkuntaa ja ohjata Yhdysvaltoja kattavamman demokratian suuntaan. He pitivät taloudellisten eliittien suhteetonta valtaa demokratialle ja tasavallalle vaarallisena ilmiönä, ja tasapainottamaan sitä kasvattamalla potentiaalisten äänestäjien joukkoa.
Tämän päivän demokraatit kantavat samaa lippua, mutta vielä huomattavasti kattavammassa muodossa kuin edellämainitut orjia omistaneet rasistiset presidentit. Sen jälkeen kun Etelän rasistit jättivät puolueen 1960-1980 luvuilla, demokraatit ovat johdonmukaisesti pyrkineet helpottamaan erityisesti vähemmistöjen äänestämistä.
Valtaosa rodullisista vähemmistöistä ja maahanmuuttaneista tuoreista kansalaisista äänestää demokraatteja, joten strategia on puolueen edun mukaista. Demokraatit myös painottavat Yhdysvaltojen olevan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden nimiin vannova demokratia.
Republikaanit puolestaan uskovat Yhdysvaltojen olevan ennen kaikkea tasavalta, republic.
Heidän ajattelutapaansa muokkaa maan toisen presidentin John Adamsin ajoilta peräisin oleva luottamus edustukselliseen demokratiaan, jossa äänioikeus olisi rajallisempi ja sidottu esimerkiksi maanomistukseen ja taloudelliseen asemaan tai koulutukseen.
Republikaanit uskovat että yhteiskunnan maksumiehillä pitäisi olla enemmän sanansijaa maan ohjaamisessa kuin niillä, jotka ovat saamapuolella. He sanovat asiaa harvoin suoraan, mutta puolueen politiikka nojaa johdonmukaisesti tähän periaatteeseen.
Käytännön tasolla republikaanit ovat varsinkin osavaltiotasolla toistuvasti pyrkineet vaikeuttamaan äänestämistä. He ovat tiukentaneet henkilötunnus-vaatimuksia ja taistelleet äänestysajan pidentämistä vastaan. Jotkut puolueen oikean laidan politiikot ovat avoimesti puolustaneet äänioikeuden rajoittamista taloudellisin perustein.
Kyse ei ole pelkästään demograafisen muutoksen aihettamasta akuutista poliittisesta kiistasta, vaan pitkäaikaisesta ja perustavaa laatua olevasta ideologisesta vedenjakajasta.
Ei-valkoisen äänestäjäkunnan nopeasti kasvava osuus ymmärrettävästi innostaa demokraatteja ja pelottaa republikaaneja, mutta kiista ei rajoitu päivänpolitiikkaan. Kuten jo vuosisatoja sitten, kyse on poliittisen filosofian eroavuuksista, maustettuina vahvoilla rodullisilla tekijöillä.
Kysymys on niin merkittävä, ettei se unohtunut edes pandemian seurauksia vastaan tappelevien politiikkojen puoluesidonnaisista debateista.
Soundtrack: Bad Religion, The Dichotomy.