Demokraatti Joe Manchin taistelee puoluettaan vastaan – ja suojelee sitä
Demokraattien kannattaa kuunnella Manchinia herkin korvin.
Joe Manchin torpedoi demokraattien haaveet maanlaajuisesta äänestystä helpottavasta lainsäädännöstä. Länsi-Virginian senaattori myös puolustaa jarrutuskeskustelua asettuen vastahankaan oman puolueensa kanssa.
Manchin on maltillinen demokraatti ja Yhdysvaltain toiseksi vaikutusvaltaisin mies. Senaatti on jakautunut kahteen tasavahvaan leiriin, 50–50, joten demokraatit tarvitsevat jokaisen äänen. Mutta Manchin ei aina ota marssiohjeitaan puolueensa johdolta.
Juuri nyt demokraatit ovat pettyneitä kollegansa toimiin, ja puolueen vasen laita miltei tihkuu suuttumusta. Demokraatit haluavat puskea kunnianhimoista, vasemmalle kallellaan olevaa agendaansa, mutta Manchin seisoo kantona kaskessa.
Yksittäiset lakialoitteet ja näkemyserot sikseen, demokraattien kannattaa kuunnella Manchinia herkin korvin.
Mikäli puolue oikeasti haluaa houkutella valkoiset sinikaulusduunarit takaisin demokraattien taakse, se tapahtuu Joe Manchinin eikä Alexandria Ocasio-Cortezin opein.
Sydänmaiden valkoinen työväenluokka on talousasioissa demokraattien kanssa valtaosin samaa mieltä. He kannattavat korkeampaa minimipalkkaa, hyvätuloisten veronkorotuksia ja tukea lapsiperheille.
Toisaalta he vierastavat demokraattien vasemmiston aggressiivista sekularismia, identiteettipolitiikkaa, halua rajoittaa amerikkalaisten aseenkanto-oikeutta ja vaatimusta avoimemmista rajoista.
Miljoonien duunareiden katsannossa demokraateista on tullut seksuaalisten ja rodullisten vähemmistöjen etujärjestö, joka on avoimesti vihamielinen heidän arvojaan kohtaan.
Tämän republikaanit tiedostavat.
Viime vuosina republikaanit ovat painottaneet erittäin taitavasti kulttuurikysymyksiä. He tietävät, että heidän talouspolitiikkansa ei saa vastakaikua valkoisen työväenluokan parissa, mutta kotia, uskontoa ja isänmaata (aseiden ja tiukan maahanmuuuton kera) painottava viesti osuu ja uppoaa.
Manchin on suosittu demokraattinen senaattori vankan trumpilaisesta osavaltiosta. Hän jos joku voi opettaa demokraateille, miten he voivat tulla jälleen kilpailukykyisiksi maanviljelys- ja kaivosseuduilla.
Manchinin sekoitus arvokonservatismia ja vasemmalle kallellaan olevaa talouspolitiikkaa on Länsi-Virginian tapauksessa erittäin tehokas yhdistelmä.
Demokraatit ovat perinteisesti ylpeilleet olevansa ison teltan puolue, jonka sisään mahtuvat niin maaseutujen konservatiiviset demokraatit kuin suurkaupunkien liberaalitkin. Manchinin asema puolueessa testaa sloganin kantavuuden.
Jos demokraattien vasen laita hyökkää Manchinia vastaan liian voimakkaasti, se savustaa hänen äänestäjänsä puolueesta ja silloin Länsi-Virginian seuraava senaattori on todennäköisesti republikaaninen populisti. Manchinin tappion myötä demokraattinen talousagenda menettäisi luotettavan äänen.
Demokraattien turhautuminen Manchinin toimiin jarrutuskeskustelun ja kattavan äänestyslainsäädännön suhteen on ymmärrettävää. Hänen äänensä maksoi heille taistelun.
Toisaalta Manchin saattaa auttaa demokraatteja voittamaan sodan. Demokraattien vasemmisto voi fantasioida ruohonjuurien energiasta ja ”väärän tietoisuuden” kukistavasta aidon uusvasemmistolaisuuden voitosta, mutta oikeassa maailmassa amerikkalaiset vaalit voitetaan edelleen keskiviivan tuntumassa – varsinkin sydänmailla.
Joe Biden on presidentti, koska kyllin monet maltilliset republikaanit ja lähiöiden riippumattomat hylkäsivät trumpismin. He vahvistivat jo olemassaolevaa liberaalien, vähemmistöjen ja ay-demareiden rintamaa. Miljoonat maltilliset taputtavat Manchinille.
Näiden realiteettien valossa Manchin ja hänen kaltaisensa ovat demokraateille elintärkeitä voimavaroja, ja satunnainen sooloilu on pieni hintalappu kokonaispaketista.
Joe Manchin tuntee äänestäjänsä huomattavasti paremmin kuin kaupunkien vasemmistolaiset idealistit.
Soundtrack: Phils Ochs, Hills of West Virginia.