Crack, kokaiini, ja oikeusmurha

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Harva esimerkki tarjoaa yhtä räikeän kuvan lainsäädännön eriarvoisuudesta kuin tuomiot crackin ja kokaiinin käytöstä ja välittämisestä.

1970-80 luvuilla, kun kokaiinista tuli lyhyeksi aikaa trendikäs disko-aikakauden juppihuume, amerikkalaiset ryhtyivät keskustelemaan huumeen laillistamisesta. Saturday Night Live ja muut viihdeohjelmat sisälsivät liki positiivisia viittauksia huumeeseen sekä sitä ympäröivään hedonistiseen kulttuuriin.

Myöhemmin 1980-luvulla, kun jotkut diilerit ryhtyivät jalostamaan kokaiinista poltettavaa crack-versiota ja huumeen levitessä afroamerikkalaisiin käyttäjäpiireihin, Kongressi puski pikavauhdilla läpi ankarat ja liki keskiaikaiset rangaistukset crackin myynnistä ja jopa käytöstä.

Rangaistukset crackistä ovat moninkertaiset verrattuna kokaiiniin, vaikka kyse on pohjimmiltaan samasta tuotteesta. Kokaiinin hallussapidosta omaan käyttöön kärähtävä liikemies voi usein odottaa neuvotteluratkaisua, jossa tuomioistuin suostuu pudottamaan syytteet jos käyttäjä menestyksekkäästi läpäisee vieroitusohjelman sekä toistuvat huumetestit. Samanaikaisesti vankilan ovet kolisevat kauan crack-riippuvuudesta kärsivälle afroamerikkalaiselle käyttäjälle.

Keskustelu tuomioiden epäoikeudenmukaisuudesta on jälleen käynnissä. Tällä viikolla liittovaltion tuomarit ovat aloittaneet tutkimaan tuhansia aikaisempia crack-tuomioita. Jopa 12,000 pitkäaikaisia crack-tuomioita liittovaltion vankiloissa istuvista vangeista voi päästä vapauteen.

Tasa-arvoisemmat rangaistukset ovat tärkeä ensimmäinen askel, mutta liittovaltion olisi syytä kehittää kattavampi ohjelma narkomaanien ja vapautuvien vankien palauttamiseksi normaaliin elämään. Oikeusistuimet ymmärtävät, että tuhansien huumerikollisten yhtäkkinen palauttaminen kaduille on vaarallista, mutta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä ajatus rikollisten hyysäämisestä sekä kuntouttamisesta veronmaksajien rahoilla ei ole suosittu. Oikeuskäsityksen ja terveen järjen olisi hyvä päästä nopeasti keskusteluyhteyteen.

Soundtrack: Rick James, Superfreak.