Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Chomsky ja ideologian vaarat

Blogit Americana 5.2.2013 15:58
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Noam Chomsky on julkaissut uuden haastatteluteoksen. Salon-webbilehdessä julkaistu ote kirjasta tarjoaa kiinnostavan silmäyksen chomskylaiseen ajatteluun, modernin anti-amerikkalaisuuden argumentteihin sekä demokratiaa vierastavan paranoian logiikkaan.

Teos on chomskylaisen ajattelun greatest hits -kokoelma: Yhdysvallat tukee Lähi-Idän diktaattoreita, sillä Yhdysvallat tavoittelee maailman herruutta sekä halpaa öljyä. Maa on moraalisesti rinnastettavissa Josef Stalinin Neuvostoliittoon. Demokraattien ja republikaanien välillä ei ole eroa, ja hegemoniaa tavoitteleva jatkumo hallitsee Valkoisen taloa, oli sen isäntänä Bill Clinton tai George W. Bush tai Barack Obama. Yhdysvallat ei välitä kansainvälisestä oikeudesta tai moraalista.

Demokratian, kapitalismin ja Yhdysvaltojen vastaisten mielipiteiden tautologinen toisto on tehnyt Chomskysta modernin äärivasemmiston sankarin. Hänen Yhdysvaltain-ja, laajemmin, läntisen maailman-kritiikkinsä on jatkuvaa ja johdonmukaista. Silti, Chomsky ei ole tyhmä tai huonosti lukenut mies, ja jotkut hänen tukijoistaan osoittavat myös ajattelun merkkejä. Miten he voivat niellä chomskylaisen ajattelun koukut?

Chomskyn esimerkki osoittaa, miten tosiuskovien parissa ideologia ohittaa logiikan.

Kuten hyvä propagandisti, Chomsky sekoittaa taitavasti faktoja ja fantasioita. Hän ajattelee terävästi silloin, kun se palvelee hänen päämäärätietoisia etujaan. Hyvä ajattelija kritisoi omia hypoteesejaan, testaten oletuksiaan logiikan ja todistusaineiston avulla. Chomsky lopettaa analyyttisen arvion saavuttuaan mieleiseensä lopputulokseen.

Esimerkiksi uudessa haastattelukirjassa Chomsky sanoo Irakista, että ainoastaan ”vannoutuneet idealistit” eivät näe, että kyseessä oli öljysota. Jos laskemme sodan kuolonuhrit sekä biljoonat dollarit mitä sota maksoi Yhdysvalloille, se oli todella surkea energiapoliittinen sijoitus. Hyökkäys Irakiin oli Yhdysvaltain pahin ulkopoliittinen virhe sitten Vietnamin sodan, ja Chomsky olisi voinut löytää erinomaisiakin argumentteja sotaa vastaan, mutta hän on ollut vuosikausia naimisissa ajatukseensa öljystä motiivina. Öljy ja ahneus pistävät Yhdysvallat huonoimpaan mahdolliseen valoon. Jopa neokonservatiivinen selitys Yhdysvaltain yrityksestä pakottaa Irak demokratiaan ei sekään ole kyllin negatiivinen.

Chomsky, monien laitavasemmistolaisten tavoin, kieltäytyy näkemästä selkeää eroa demokratioiden ja diktatuurien välillä. Jos kommunistit joutuivat, reaalikommunismin aikakaudella, pakon edessä toteamaan Neuvostoliiton ihmisoikeuksien loukkaukset sekä järjestelmän virheet, heidän puolustusreaktionsa oli osoittaa Yhdysvaltojen ja lännen synnit: ”Chile, Pinochet, Vietnam, My Lai, rotusorto Etelässä!” He tietoisesti unohtivat siten syntien mittasuhteet, vetäen surutta yhtäläisyysmerkit totalitaaristen diktatuurien sekä demokraattisten valtioiden välille. Chomsky käyttää haastattelussa samaa metodia, rinnastaen Yhdysvaltojen toimia Staliniin ja hänen häikäilemättömään valtapolitiikkaansa.

Ehkä vaarallisin, ja loogisesti kestämättömin, Chomskyn argumenteista on hänen väitteensä, että demokraattien ja republikaanien välillä ei ole juurikaan eroa. Edelleen, kriittinen ajattelija kysyisi, että miksi sitten Sheldon Adelson, Kochin veljekset sekä muut raskaan sarjan republikaaniset operaattorit sijoittivat kymmeniä, jopa satoja, miljoonia dollareita omia rahojaan Obaman kaatamiseksi?

Chomskyn argumentti on paranoidi ja nihilistinen, ruokkien epäluottamusta demokratiaan sekä demokraattiseen prosessiin ongelmien ja epäkohtien korjaamiseksi. Tietoisesti tai ei, Chomsky ruokkii ajatusta politiikasta voimankäytön välineenä, maolaista näkemystä, jossa poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta. Demokraattiset valinnat eivät auta, sillä ne eivät tarjoa kuin muutoksen illuusion.

Chomskyn ajatukset valitettavasti elävät internetin tietotoimistoissa sekä demokratiaa vierastavien, stalinismin ideologisten jälkeläisten parissa. Paradoksaalisesti, monet hänen tukijoistaan pitävät kovaa meteliä äärioikeiston noususta sekä demokratian uhanalaisuudesta.

Soundtrack: Rage against the Machine, Bulls on Parade.