Black Pantherin action-fantasia kuvaa afroamerikkalaista identiteettiä yksinkertaisesti, mutta tehokkaasti
(Varoitus: blogi sisältää juonipaljastuksia.)
Black Panther -elokuva on muodostunut Yhdysvalloissa suurimmaksi kulturaaliseksi elokuvatapaukseksi sitten Mel Gibsonin The Passion of the Christ -elokuvan (2004) tai Steven Spielbergin Schindlerin listan (1993).
Jokainen kolmesta elokuvasta vetosi sidosryhmiinsä voimakkaan tunteellisesti. Ne myös avasivat kristittyjen, juutalaisten ja afroamerikkalaisten maailmankuvaa ja kokemuksia ulkopuolisille.
Black Panther on luonnollisesti fantasiaa, mutta se käsittelee miljoonia afroamerikkalaisia koskettavaa historiaa, kulttuuria, sosiaalipsykologiaa ja etiikkaa voimakkaammin kuin akateemiset tai poliittiset manifestit.
Elokuvan sydämessä on utopistinen fantasia Afrikasta ilman kolonialismia, mytologinen satu paratiisimaisesta tieteen ja kulttuurin keskuksesta. Sen toinen keskeinen teema käsittelee afroamerikkalaisten suhtautumista kolonialismin, orjuuden, rasismin ja väkivallan leimaamaan historiaansa.
