Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Biologia > persoona

Marko Maunula
Blogit Americana 25.3.2011 13:23

Olet aivojesi vanki, ja aivosi muuttuvat kokemustesi mukana.

Väittely kasvatuksen ja biologian, kulttuurin ja aivokemian vaikutuksista persoonallisuuteen on kestänyt vuosikymmeniä. Tiedemiesten yleinen mielipide on ajan saatossa heilahdellut rajusti.

1960-70 lukujen vannoutunut individualismi sai monet tutkijat uskomaan jopa seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin olevan valtaosin kulturaalisia konsepteja, helposti muokattavissa kasvatuksella. Uskomus yksilön ja tieteen kykyyn muokata yhteiskuntia ja yksilöitä sopi hyvin yhteen vuosikymmenten vasemmistolais-liberaalin eetoksen kanssa, tarjoten tieteellisiä argumentteja eksperttien ajaman liberaaliutopismin tueksi.

Biologinen determinismi nousi myöhemmin uuteen kunniaan, ja jopa sosiologit sekä psykologit joutuivat usein myöntämään aivojen erilaisten käämitysten vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen uskottua enemmän. Viime vuosina ymmärrys biologian ja aivojen rakenteen merkityksestä persoonallisuuden kehitykseen ja muutokseen on kasvanut mittavasti, avaten uusia saumoja tutkijoille niin lääketieteessä kuin jopa humanistisillakin aloilla.

Hiljattain eräässä vierailemassani konferenssissa nuori tutkija esitti kiinnostavan esitelmän, jossa hän kehoitti historioitsijoita tekemään aktiivista yhteistyötä neurologien kanssa. Esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisen, traumatisoituneen Etelän kulttuurin ja politiikan ymmärtäminen voisi kirkastua, jos ymmärrämme paremmin posttraumaattisen stressioireyhtymän aiheuttamat fyysisetkin muutokset aivojen rakenteisiin. Kulttuurilla ja politiikalla on myös neurologiset juuret, sanoivat Karl Marx tai Ayn Rand mitä tahansa.

Uusimmassa New Yorkerissa on e-rin-o-mai-nen (maksullinen) juttu sanfranciscolaisesta lääkäristä, joka on ryhtynyt hoitamaan köyhiä ja ankaran elämän kokeneita potilaita holistisesti. Tohtori Nadine Burke uskoo, että traumaattiset kokemukset ovat muokanneet potilaiden aivokemiaa ja johtaneet toistuviin fyysisiinkin sairauksiin. Tehokas hoito vaatii mittavaa potilaan taustan ja elämänkokemusten ymmärtämistä.

Rajattoman individualismin illuusio ja palvonta ovat johtaneet meidät harhakäsityksiin kyvyistämme muokata omaa ja toisten elämää liki rajattomasti. Nyt myös uusi tiede osoittaa egon rajat. Jopa meidän humanistien olisi syytä ottaa neurologian oppikirja kauniiseen käteen ja kirkastaa käsityksiämme maailmaa muokkaavista voimista.

Soundtrack: The Who, Can’t Explain.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Aivojen anatomiset, fysiologiset ja biologiset struktuurit ja toiminnat ovat tietysti perusta sille, miten me tiedostamme: havaitsemme, tunnemme, ajattelemme ja hallitsemme toimintojamme.

Geneettiset asiat määräävät pitkälle myös sen miten hyvin tai huonosti kestämme esimerkiksi traumaattisia asioita. Asia ei ole kuitenkaan aivan näin yksiselitteinen. Lapsuuden ja nuoruuden psyykkisillä kokemuksilla, sekä hyvillä että ikävillä on vahvasti muokkaava vaikutuksensa lopputulokseen.

Geneettisillä asioilla lienee myös merkityksensä mm. nykyisin niin paljon esillä olevaan kiistelyyn sukupuolisen suuntautumisen variaatioiden lähtökohdista, vaikkei tarkkoja geenien mahdollisia dna-poikkeamia vielä tunnetakaan tarkoin. Geneettisiä variaatioitahan on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti osana evoluution etenemistä. Ja evoluutiohan sallii ns. kaikkien kukkien kukkia, jos niillä on hengissä säilymisen ja edelleen kehittymisen mahdollisuus. Mitä kaikkea se jatkossa tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien aikavälillä tulee tarjoamaan, sitä voimme vain arvailla.

Ehkäpä myös ihmisen tietoisuus tulee saavuttamaan tasoja, joista emme tiedä vielä mitään. Tiede palvelee tässä ymmärryksen tienraivaajana. Mielenkiintoinen visio tulevaisuutta ajatellen on mm. kysymys uskonnoista ja jumalakäsitteestä. Hylkääntyvätkö nykyuskonnot vähitellen avarakatseisempien uusien tietämysten myötä, ja kehittyykö tilalle jotain, tai ei mitään.

Oma käsitykseni on kuitenkin, että tiede ei kykene löytämään ja hahmottamaan konkreettisesti Jumalaa tai jumaluuksia, mutta voi hahmottaa Hänen tai niiden ”kehittämiä” lainalaisuuksia ja aikaansaannoksia havaittavassa olevaisuudessa, jos näin todella on asian laita. Olevaisuuden rajan takaisiin kysymyksiin tuskin sitten löytyykään koskaan vastauksia järjen ja tieteen kautta.