Bill Clintonin vaalivoiton arkkitehti: talouspopulismi tarjoaa demokraateille tien tulevaisuuteen

Demokraattien itseruoskinta vaalituloksen johdosta on siirtymässä ”mikä meni pieleen” -vaiheesta tulevaisuuden polun etsimiseen.

Valkoisten duunareiden liukuminen republikaanien riveihin on liki viisi vuosikymmentä vanha ilmiö, mutta jokaisten tappiollisten vaalien jälkeen se näyttää tulevan demokraateille yllätyksenä. Viime vuonna yllätys muuttui shokiksi, kun myös kasvava osa latinoista ja afroamerikkalaisista siirtyi Donald Trumpin taakse.

Useimmat demokraatit tiedostavat tappion johtuvan inflaatiosta ja laittomasta maahanmuutosta. Joe Bidenin päätös kaataa miljarditolkulla rahaa ylikuumentumisen partaalla keikkuneeseen talouteen sekä republikaanien vaalitaktisista syistä kaatama rajalainsäädäntö tuomitsivat puolueen. Kamala Harrisin huono kampanjastrategia tarjosi lopullisen silauksen.

Riippuvuus rannikoiden megalahjoittajien tuesta sekä liiallinen keskittyminen vähemmistövetoiseen identiteettipolitiikkaan ovat myrkkyä vaaliuurnilla. Puolue tarvitsee uuden, talousvetoisen fokuksen sekä tehokkaan viestintästrategian.

James Carville, Bill Clintonin vaalivoiton arkkitehti ja demokraattien vanhempi valtiomiesstrategi, tarjoaa tuoreessa New York Timesin mielipidekirjoituksessa konkreettisia ehdotuksia tieksi tulevaisuuteen. Puolueen on vastattava republikaanien talouspopulismiin demokraattisella talouspopulismilla, Carville kirjoittaa.

Amerikkalaiset eivät välitä Trumpin rikoksista, puheista tai antidemokraattisista taipumuksista yhtä paljon kuin he välittävät kyvystään tarjota perheilleen kelvollinen toimeentulo, Carville kirjoittaa. Trump voitti vetoamalla amerikkalaisten suuttumukseen koskien taloutta. Nyt demokraattien pitää kopioida tämä pelikirja.

Äänestäjien enemmistö piti Trumpin ja republikaanien talousviestistä, mutta he eivät pidä republikaanien talousagendasta.

Carville kehoittaa demokraatteja kritisoimaan tauotta republikaanien ajamia veroleikkauksia ylemmille tuloluokille. Republikaanit yrittävät todennäköisesti leikata julkista terveydenhoitoa, ja tämä tarjoaa demokraateille toisen hyökkäyskaistan.

Demokraattien on myös hyödynnettävä vanhaa ja tehokasta amerikkalaista taktiikkaa: heidän on pakotettava republikaanit äänestämän suosittuja aloitteita vastaan. Laittakaa republikaanit kumoamaan yritykset nostaa minimipalkkaa, Carville kehottaa.

Carville teki Bill Clintonista presidentin mantranomaisella strategialla: ”It’s the economy, stupid.” Rivien välistä on helppo lukea Carvillen turhautuminen identiteettipolitiikkaan ja puolueen vasemman laidan kiihkeään omistautumiseen vähemmistöjen asialle talouden ja useimpien amerikkalaisten arkea koskevien asioiden kustannuksella.

Se miten amerikkalaiset ajattelevat taloudestaan on demokraattien kohtalonkysymys, Carville sanoo: ”Näin se on ollut, näin se on, ja näin se on aina oleva”.

Soundtrack: Randy Newman, Mr. President (Have Pity on the Working Man)