Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Bill Clintonin mestarillinen puhe

Marko Maunula
Blogit Americana 6.9.2012 13:35

Bill Clintonin asema demokraattien suurimpana tähtenä sitten Franklin Delano Rooseveltin on helppo ymmärtää. Billin eilinen puhe demokraattien puoluekokouksessa oli paras koskaan kuulemani puhe.

Clinton niputti 48 minuutissa presidentti Barack Obaman saavutukset, Kongressin republikaanien ”ei!”-politiikan kyynisen onttouden, sekä Mitt Romneyn kampanjan ideologisen vaarallisuuden. Clinton summasi amerikkalaisen politiikan nykytilan, puhalsi propagandan savun pois faktojen ympäriltä ja myi kuulijoilleen demokraattisen vision amerikkalaisen yhteiskunnan nykypäivästä sekä tulevaisuudesta.

Demokraattien piti puoluekokouksessaan esitellä marraskuun vaalit valintana George W. Bushin ja Barack Obaman välillä. Demokraattien piti muistuttaa takkuavan toipumisen keskellä painivia äänestäjiä, että Romneyn presidenttiys merkitsisi paluuta vuosikymmenen takaiseen republikaaniseen talouspolitiikkaan, eli nykyisen ahdingon aiheuttaneeseen ajattelumalliin.

Clinton onnistui tehtävässä. Hän on vailla vertaa monimutkaisten poliittisten kysymysten selittäjänä selkein, kansantajuisin termein. Yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti Clinton kiteytti republikaanisten ehdotusten ytimen ja osoitti miten ne ainoastaan syventäisivät Yhdysvaltain ongelmia. Demokraattinen terveydenhoito, koulutus, sosiaaliturva, puolustus, ja talouspolitiikka saivat tehokkaimman mahdollisen puolustuksen Clintonilta.

Republikaanien vaalivoitto merkitsisi valtavia veroleikkauksia rikkaimmille amerikkalaisille, veronkorotuksia keskiluokalle, rahan lapioimista Pentagonille, sekä kasvavaa budjettivajetta, Clinton muistutti. Vaarassa on paitsi Yhdysvaltain talous, mutta myös amerikkalainen yhteiskuntasopimus. Clinton myös kiteytti demokraattien ja republikaanisen välisen filosofian eron: ”Me uskomme, että me olemme kaikki samassa veneessä. He uskovat, että sinä olet omillasi.”

Talouden toipuminen on ollut hidasta, mutta älkää syyttäkö Obamaa, Clinton sanoi, sillä republikaanien argumentti on, että ”me jätimme hänelle kamalan sotkun, mutta hän ei ole siivonnut meidän jälkiämme kyllin nopeasti, ja siksi meidän pitää päästä takaisin valtaan.”

Puheen voimaa on vaikea liioitella. Clintonin lopetettua Alex Castellanos, republikaaninen strategisti ja CNN:n kommentaattori, vihjaisi alistuneesti, että Clinton taisi voittaa vaalit Obamalle. Jopa Fox Newsin kommentaattorit olivat lyötyjä. Vasta-argumentit Clintonille olivat kateissa. Kommentaattorit niin oikealta kuin vasemmaltakin ovat olleet erittäin otettuja.

Clintonin voima on hänen häpeämättömässä narsismissaan, terävässä älyssään ja halussaan olla pidetty, yhdistettynä pohjimmaiseen hyväsydämisyyteen. Hän on edelleen sama karismaattinen hulivili, erinomainen pääjohtaja ja lipevä myyntimies jonka amerikkalaiset oppivat tuntemaan 1990-luvulla.

Puhujana Clinton tehoaa, sillä hän ei häpeile toitottaa omia ja puolueensa saavutuksia. Useimmat erinomaisetkin puhujat, Obama mukaanluettuna, ovat hieman kankeita ja punastelevia listatessaan omia saavutuksiaan. Clintonilla ei ole tätä ongelmaa. Hän listaa omat ja puolueensa saavutukset naama itsetyytyväisyydestä loistaen. Myös Obaman presidenttiys ja saavutukset saivat Clintonilta parhaan toistaiseksi kuuleman puolustuksen.

Clintonilla on myös faktat puolellaan. 1990-luvun talouspolitiikka oli kiistattoman onnistunutta, ja Clintonin vuosien menestys näyttää entistäkin vahvemmalta rinnastettuna Bushin vuosien surkeaan räpellykseen. Clintonin ilmaisema sataprosenttinen luottamus Obaman talouspolitiikkaan kaikuu voimakkaana puheen kuulijoiden parissa.

Kehoitan lämpimästi jokaista suomalaista politiikkoa, poliittista operaattoria sekä puheenkirjoittajaa kuuntelemaan koko puheen. Näin se pitää tehdä.

Soundtrack: Fleetwood Mac, Don’t Stop.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Minusta Clintonin puheen paras ja tehokkain osa oli alussa, kun hän otti teekutsuporukan pääkohteekseen, mutta samalla lähes syleili republikaanien muuta kenttää. Toisin sanoen löi kiilaa puolueen sisälle. Republikaanien ”vasen” laita varmasti nyökytteli kovasti mukana, kun hän esimerkein teilasi teekutsulaisten ehdottomuuden oman ideologiansa jyräämisessä. Pisti luultavasti monen maltillisen republikaanin miettimään asemaansa puolueessa. Vaikka se ei toisi paljoa lisää äänestäjiä Obamalle, niin asioiden ajamisen helpottuisi senaatissa ja kongessissa, jos republikaanien sisällä tulisi seuraavissa vaaleissa maltillisten antijytky.

Itse puhe videona:
https://www.youtube.com/watch?v=i5knEXDsrL4&hd=1

Clinton oli liekeissä. Turha tähän on mitään kummempia kommentoida, katsokaa puhe.

Joko tuo oli inspiroiva puhe tai sitten republikaanit ovat helppo maali.

Juu, juu, Clintonin puhe oli aivan taivaallinen eritytisesti jos sita vertaa hanen puheesensa 2008 Obamasta: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-21wrrmpxzE. Seuraavaksi voin lahettaa linkit Clintonin puheesta Obamasta, etta han on: “political instincts of a Chicago thug” tai remind everyone that Clinton thinks the President is a man who, a few years ago, would have been “carrying our bags.” Clintonin puhe oli loistava ja han varmaan puhuisi vielakin jos hanen olisi annettu puhua. Get real, people!

harryi-850: Kova oli taisto viime presidentinvaaleissa Hilaryn ja Obaman välillä, tunteet kävivät kuumana jne. Mutta sellaista se vaalitaisto yleensä Jenkkilöissä on. Ja kriittikkiä voi aina esittää vaikka sattuu olemaan sama puoluekirja, ei kai nyt kukaan kuvittele, että kaikki demokraatit ovat kaikesta samaa mieltä.

Presidentti Clinton on valloittava persoona.

En kuitenkaan saa mielestäni sitä kun hänen hallintonsa toimet tulivat potkaisseeksi liikkeelle maailmanlaajuisen finanssikriisin…hyvässä tarkoituksessa.

Kriisi lähti siitä kun liittovaltio asettui rahattomien asunnonostajien lainojen takaajaksi. Siitä seurasi kysynnän nousu, hintojen karkaaminen ja valtava asuntokupla. (Se on koettu täälläkin mutta Usan mittasuhteet ovat tietenkin moninkertaiset). Presidentti Bush jatkoi politiikkaa…eri motiiveista.

Kaikki rahan kanssa tekemisissä olevat alkoivat ”kasvattaa rahaa puissa” ja hulluus levisi tännekin tunnetuin seurauksin.

Muuten olen aina ihaillut Presidentti Clintonia.

Ironisinta Clintonin puheessa on tunnettu tosiasia, etta Bill Clintonin ja Obaman valit ovat olleet kylmat ja taman hetkinen poliittinen barometri osoittaa, etta Clinton suostui pitamaan puheen silla ehdolla jos Obama voittaa toisen kauden, niin vuonna 2016 Hillary asettuu presidentti ehdokkaaksi ja Obama antaa hanelle tayden tuen. Mestarillinen puhe vai Real politik?

Hyvä, jopa härskin populistinen puhe Clintonilta. Jätkä on retoriikan mestari. Videokin on editoitu vahvasti vähemmistöjä miellyttäväksi, Clintonin tyyliin (aasialaiset olivat tosin pienessä roolissa). Mutta taitavaa politiikkaa.

Maunula: ”Clinton myös kiteytti demokraattien ja republikaanisen välisen filosofian eron: ”Me uskomme, että me olemme kaikki samassa veneessä. He uskovat, että sinä olet omillasi.””
Tuo tietenkin on artikkelin kirjoittajan, ehkäpä subjektiivinenkin, näkemys. Puheet sosiaalisesta tasa-arvosta, terveysjärjestelmästä jne. ovat toki yleviä, mutta ovatko ne täysin realistisia? En itsekään ymmärrä repujen verotuspolitiikkaa, joka hyödyttää eniten varakkaita, mutta pienemmän valtion tavoitetta ymmärrän. Siihenhän ollaan Suomessakin menossa. Ei vielä, mutta jossain vaiheessa. Demokraattien suuri haastehan on siinä, miten soveltaa yhteen sosiaalinen turvajärjestelmä ja väistämättömät budjettileikkaukset. Tuo puhe ei siihen vastannut.

Vaikka republikaanien riveissä tällä hetkellä ollaan oikeistolaisella, jopa libertaariuteen viittaavalla linjalla, kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan mieluummin selfmade-man tyyppisestä ideologisesta linjasta. Tuo ei varmasti ole toimivin ratkaisu nykyään, vaikka sinänsä noudattaakin USA:n perusajatusta. Jokaisen oma vastuu menestymisestään ei tarkoita itsekkyyttä tai välinpitämättömyyttä muita kohtaan. Yhteiskuntavastuu vaan toteutetaan eri tavoin. Republikaanien yhteiskuntamalli ehkä nykyisellään muistuttaa liikaa 1950-luvun yhteiskuntaa, jolloin ihmiset eivät olleet niin sopeutuneet sosiaaliyhteiskuntaan kuin nykyisin.

Kuten tuossa sanoin, republikaanien verotuspolitiikka lienee asioita, jotka eniten karkoittavat vähemmänansaitsevia äänestäjiä. Siksi itsekin, jos olisin amerikkalainen, äänestäisin mieluummin demokraatteja ja Obamaa. Pitkin hampain mutta kuitenkin.

Puheen perusteella kyllä äänestäisin Suomen kunnallisvaaleissakin Clintonia, vaikkei ole ehdolla edes Uudellamaalla.

Myönnetään, puhe oli hyvä! Mutta kaikki faktat eivät olleet aivan kohdallaan – missäpä poliittisessa palopuheessa täysin niin olisikaan. Erityisesti Obaman markkinoiminen kompromissihakuisena presidenttinä ei vastannut todellisuutta. Ks. esim. http://www.cbsnews.com/8301-250_162-57507626/fact-checking-7-claims-in-bill-clintons-convention-speech

Toinen erittäin hauska joskin kovin kriittinen näkemys Obaman ensimmäisestä? kaudesta by Daily show: http://clipnation.com/barack-obama-it-worse/ ”voisi olla huonomminkin”

DuPont, kommentti repujen veropolitiikasta: Talla hetkella vahiten ansaitseva 40% palkansaajista eivat maksa lainkaan liittovaltion tuloveroja. Eniten ansaitseva 10% maksaa 70% liittovaltion tuloveroista. http://ntu.org/tax-basics/who-pays-income-taxes.html. Yhdysvaltain nykyinen verojarjastelma suosii ehdottomasti vahemman ja vahiten ansaitsevia. Jos otetaan osavaltion -ja kiinteistoverot huomioon, ylempien tulonsaajien maksama vero-osuus on viela korkeampi. Romney haluaa verotusta tasapuolisemmaksi eli saman tyyppiseksi kuin esim Suomessa jossa veropohja olisi laajempi eli myos vahemman ansaitsevevat maksaisivat veroa. Siksi hanen on ehdottanut vahennysten poistoja ja kiinteaa veroprosentteja kaikille palkansaajille. Yhdysvaltain ongelma ei ole, etta hyvin ansaitsevat eivat maksa tarpeeksi veroja vaan se ettei veronmaksajia ole tarpeeksi.

DuPont, tein vertailua Suomen veronmaksuun (http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/maksetutverot/tuloverottuloluokittain/): Suomessa 50% veronmaksajista jotka kuuluvat parhainten ansaitseviin maksavat 80% valtion tuloverosta ja alin 50% maksaa 20% valtion veroista. Yhdysvalloissa ylin 50% maksaa 97.75% valtion veroista ja alin 50% maksaa 2.25%. Puhtaasti numeroihin perustuen Suomen verotus suosii rikkaita enemman verrattuna Yhdysvaltain verotukseen!

harryi-850: pienituloisin 40 prosenttia amerikkalaisista ei maksa liittovaltion tuloveroja, totta, mutta mikä on tilanne koko prosentuaalisen verotaakan suhteen? Tämä on eri kysymys. Harva voi vakavalla naamalla väittää, että amerikkalaisen talouden suurin ongelma on rikkaiden liian kova verotus sekä liian tasainen tulonjako:

“In 2007 the richest 1% of the American population owned 34.6% of the country’s total wealth, and the next 19% owned 50.5%. Thus, the top 20% of Americans owned 85% of the country’s wealth and the bottom 80% of the population owned 15%. Financial inequality was greater than inequality in total wealth, with the top 1% of the population owning 42.7%, the next 19% of Americans owning 50.3%, and the bottom 80% owning 7%. However, after the Great Recession which started in 2007, the share of total wealth owned by the top 1% of the population grew from 34.6% to 37.1%, and that owned by the top 20% of Americans grew from 85% to 87.7%. The Great Recession also caused a drop of 36.1% in median household wealth but a drop of only 11.1% for the top 1%, further widening the gap between the 1% and the 99%.” (http://en.wikipedia.org/wiki/Wealth_inequality_in_the_United_States)

Eli vaikka ylemmät tuloluokat maksavat pinnallisesti tarkasteltuna suhteettoman suuren osuuden amerikkalaisista tuloveroista, se silti kalpenee vertailussa heidän osuuteensa koko Yhdysvaltain varallisuudesta. Lisäksi, jos suhteutamme arvonlisäveron sekä eri sosiaaliturvaverot, eläkemaksut, yms. menot koko veropakettiin, vähätuloiset maksavat usein suuremman osuuden heidän tuloistaan veroina ja muina pakollisina maksuina kuin amerikkalaiset rikkaat.

Uskotko, että Yhdysvaltain talous, sosioekonominen liikkuvuus ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuus parantuisivat lisäämällä keski- ja pienituloisten verotusta?

Marko, ei kannata alkaa sekoittaa verotusta ja varallisuutta keskenaan. Verotuksellisesti Yhdysvallat verottaa kovemmin hyvin ansaitsevia kuin Suomi. Varallisuuden suhteen Yhdysvallat ja Suomi ovat ainakin yhdella mittarilla lahella toisiaan; Suomessa on noin 45,000 (http://www.helsinginuutiset.fi/blogit/rahan-perassa/7149-suomessa-on-45000-miljonaaria) miljoonaaria ja Yhdysvallaoissa 3.1 miljoonaa (http://blogs.wsj.com/wealth/2011/06/22/u-s-has-record-number-of-millionaires/) mika prosentuaalisesti on sama, 1% miljoonaareja popolaatiosta Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Marko, jos verrataan suomalaisten ja amerikkalaisten varallisuutta ei olla kovinkan kaukana toisistaan. Kuten mainitsit, 20% amerikkalaisista omistaa 85% varallisuudesta. Suomessa ylin 20% omistaa 65% varallisuudesta. Huomattavin ero on ehka, etta Suomessa alin 10% nettovarallisuus on negatiivinen, eli heidan velkansa on isommat kun varallisuus. (http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_011.html?s=0).

Maunula unohti Clintonin aikakautta ylistäessään että tosiasiassa vuosina 1993-2000 USA:ssa jatkui se kehitys joka alkoi jo 12 vuotta aiemmin: tuloerot kasvoivat räjähdysmäisesti, rikkain 10% vaurastui nopeasti kun taas köyhin 20% köyhtyi. Keskiluokka pysyi paikoillaan.

Samoin Maunulalle on erittäin vaikea myöntää sitä että USA ei elä suinkaan missään post-rasismin jälkeisessä ajassa huolimatta esim. seka-avioliittojen selvästä lisääntymisestä. Maassa on edelleenkin voimassa ns. valkoiset privilegiot, mikä näkyy mm. siinä että mustien tulotaso verrattuna valkosten tulotasoon on nyt alemmalla tasolla kuin vuonna 1960. Myös asuntoalueiden etninen eroittautuiminen segregaatio on nyt jopa yleisempää kuin 1950-luvulla.

Olen jo pitemmän aikaa hämmästellyt sitä kuin Maunula suomalaisena toimittajana on kaikkine karvoine päivineen niellyt eteenkin demokraattien (mutta myös republikaanien) hellimät myytit USA:n tasa-arvoistumisesta.

Kehottaisin Maunulaa tutustumaan laajasti mm. Tim Wisen kirjoituksiin. Wise murskaa täysin illuusiot USA:sta menestyksellisenä sulatusuunina. Asia voi olla nyt vain niin, että rasismi maassa on muuttanut muotoaan. Ei tarvita enää lynkkauksia ja naurettavia lakeja joilla eri etniset ryhmät pidetään erillään. Riittää että valkoiselle työväestölle ja keskiluokalla tarjotaan riittävän paljon privilegioita jolloin nämä eivät äänestä luokkatietoisesti vaan rotutietoisesti.

Seuraavissa vaaleissa maan valkoisista myös niissä osavaltioissa joissa Obama voittaa suurin osa tulee äänestämään Romneytä. Etelävaltioissa valkoiset äänestävät 70-85%:sti Romneytä. Tähän kovaan faktaan odottaisin Maunulta kommentteja enkä tyypillistä Hollywood-propagandaa rotujen harmoniasta.