Blogit

Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Bernard Bailyn ja Amerikan julma nuoruus

Blogit Americana 21.2.2013 17:02
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Heinäkuun 12., 1893, Frederick Jackson Turner, nuori historioitsija University of Wisconsinista, piti esitelmän American Historical Associationin vuosikokouksessa: ”The Significance of Frontier in American History.” Reilut puoli tuntia myöhemmin amerikkalainen historiankirjoitus oli kokenut vallankumouksen.

Ennen Turnerin esitelmää, amerikkalaiset historioitsijat olivat selittäneet englanninkielisen Amerikan demokraattisen impulssin ns. ”teutoninen siemen” -teorian kautta. Valtaosin Englannista ja Skotlannista, mutta myös muualta läntisestä, eli germaanisesta, Euroopasta saapuneet siirtolaiset toivat mukanaan esi-isiensä puolidemokraattiset perinteet sekä uskomuksen yksilön oikeuksiin, lain valtaan sekä jonkin sortin kylädemokratiaan, jossa vapailla miehillä oli oikeus saada äänensä kuulluksi.

Turner sanoi, että amerikkalainen demokratia ei ole niinkään Euroopan, vaan amerikkalaisen rajaseudun luomus.

Kun eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan, ensimmäinen sukupolvi eli itärannikolla kuin kotona Euroopassa, yrittäen ylläpitää emämantereensa arvoja ja instituutioita. Vauras viljelysmaa sekä nopea väestökasvu puskivat uudet sukupolvet kauemmaksi ja kauemmaksi länteen. Kun fyysinen etäisyys itärannikkoon sekä eurooppalaisiin instituutioihin kasvoi, siirtolaisista tuli yhä itsenäisempia, individualistisimpia, demokraattisempia ja väkivaltaisempia yksilöitä, jotka eivät luottaneet auktoriteetteihin ja eliitteihin. Rajaseudun pioneerit luottivat ainoastaan itseensä sekä jossain määrin omiin kylätason organisaatioihinsa. Myös itärannikosta kehittyi demokraattinen ja individualistinen alue rajaseudun avulla, sillä rannikon asukkaat kykenivät aina muuttamaan länteen, mikäli valtaapitävät kavensivat kansalaisten oikeuksia liian paljon.

Turnerin teesi mullisti amerikkalaisen historiankirjoituksen sukupolvien ajaksi. Historioitsijat testasivat mallia vuosikymmenten ajan, vertailevien tutkimusten sekä yhteisotasojen analyysien avulla. Teesin heikkoudet ovat tulleet esiin, mutta sen vaikutus elää edelleen vahvana Amerikan poikkeuksellisuutta painottavien ajattelijoiden-sekä erityisesti politiikkojen-parissa.

Viime vuosikymmeninä historioitsijat ovat painottaneet Turnerin teorian rajallisuutta. 1800-luvun kasvattina Turner ei kiinnittänyt kylliksi huomiota intiaanien, afroamerikkalaisten tai latinojen kokemuksiin rajaseudulla. Heille rajaseutu ei useinkaan edustanut demokratiaa, vaan brutaalia kamppailua olemassaolosta valkoisen vallan alla. Rajaseutujen ”demokratia” muistutti enemmän kreikkalaista vapaiden miesten kvasi-demokratiaa kuin Itsenäisyysjulistuksen rehvakasta lausuntoja kaikkien miesten tasa-arvoisuudesta.

Länsi ei ollut oman onnensa seppien paja myöskään valkoisille miehille. Jopa Turnerin oma opiskelija, Thomas Perkins Abernethy, haastoi oppi-isänsä tulkinnat teoksessaan From Frontier to Plantation in Tennessee. Abernethy osoitti, että rajaseutujen asuttaminen oli usein itärannikon sijoittajien ja keinottelijoiden sekä poliittisten kähmintojen leimamaa kehitystä, josta romanttinen pioneeri-itsenäisyys oli suhteellisen kaukana.

Bernard Bailyn, Harvardissa uransa tehnyt emeritusprofessori sekä vallankumousta edeltävän amerikkalaisen historian grand old man, julkaisi hiljattain teoksen The Barbarous Years: The Peopling of British North America: The Conflict of Civilizations, 1600-1675. Bailyn jatkaa teoksessaan Amerikan syntymämyyttien riisumista, keskittyen kuvailemaan 1600-luvun Amerikan väkivaltaa, riitaisuutta sekä laittomuutta.

Bailyn myöntää rajaseutu-kokemuksen vaikutuksen amerikkalaiseen varhaiskulttuuriin, mutta hänen tutkimuksensa painottavat kokemuksen raaistavaa, brutaalia luonnetta. Varhaisen Amerikan eurooppalaiset asukkaat elivät jatkuvien konfliktien, väkivallan, teloitusten, sotien, pelon, ristiriitojen, tautien, kärsimyksen ja kuoleman sävyttämää elämää. Eri kirkkokunnat, kansalaisuudet sekä muut kuppikunnat taistelivat ja riitelivät keskenään, minka suinkin intiaanisodiltaan ehtivät.

Intiaanien elämä ei ollut sen parempaa. Bailyn kuvaa intiaaniheimojen elämää, joka oli myös jatkuvan terrorin ja julmien keskinäisten sotien riivaamaa, jo kauan ennen eurooppalaisten saapumista. Eurooppalaiset olivat intiaaneille vain uusia mutta voimakkaita heimoja, iso rikka alueen heimojen sopassa.

Amerikan eurooppalaiset asukkaat tulivat usein vanhan mantereen epätoivoisimmasta ja -toivotuimmasta väestönosasta. Uuden Ruotsin kuvernööri kommentoi alueensa suomalaista ja ruotsalaista asutusta suorin sanoin: ”Olisi mahdotonta löytää vielä typerämpiä ihmisiä koko Ruotsista.”

Bailynin analyysi on vakuuttavaa, joskin hieman mustavalkoista. Amerikkalainen kokemus ei juurikaan eroa aikakauden eurooppalaisesta elämästä ja kuolemasta. Varhaismoderni aikakausi oli myös Euroopassa väkivallan ja kuoleman sävyttämä aikakausi, jossa uskonkunnat, valtiot ja pienemmät yksiköt lahtasivat toisiaan vaahtosuisella innolla; muistelkaamme vaikkapa 30-vuotista sotaa sekä toistuvia ”sivilisaatioiden konflikteja” ottomaanien sekä kristittyjen eurooppalaisten välillä.

Mitä pidemmälle historian tutkimus etenee, sitä paremmin historioitsijat oppivat riisumaan rodun ja kansalaisuuden kaltaisen melun ihmisyyden ympäriltä. Olemme hiljalleen oppimassa sivuuttamaan kansakuntien syntymämyytit sekä muut kansallisromanttisen historian harhat analyyseistamme. Bailynin teos-ja koko ura-edustaa yhtä positiivista askelta matkalla kohti viileämpää ja tasapainoisempaa näkemystä Amerikan 1600-luvun historiasta. Mutta paatepysäkki on vielä kaukana.

Soundtrack: Trad., The California Stage Company.