Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Baseball > pesäpallo

Marko Maunula
Blogit Americana 11.3.2009 12:57

Eteläpohojalaaset heimoveljeni todennäköisesti riisuvat kotiseutuoikeuteni sekä muiluttavat minut Nurmossa tavatessaan itärajalle, mutta minun on tunnustettava totuus. Baseball on sata kertaa parempi peli kuin pesäpallo.

Parhaillaan maailman parhaat pelaajat ottavat toisistaan mittaa World Baseball Classic -turnauksessa. Kuusitoista maata Japanista Venezuelaan ja Yhdysvalloista Alankomaihin aloittivat turnauksen viime viikolla. Maailman parhaan baseball-maan titteli ratkeaa 24. maaliskuuta. Suomella ei ole joukkuetta kisoissa. Syytän Tahko Pihkalaa.

Pesäpallo on Pihkalan emämunaus, suomalaisen urheiluhistorian tragedia. Jo sukupolvien ajan joko-joko pallo on varastanut hyviä urheilijoita oikeilta urheilulajeilta. Tylsä, esteettisesti vajavainen, ja perusteellisen sekainen peli on valitettavasti nilkuttanut hengissä jo vuosikymmeniä.

Laji on tavallaan tunnustanut puutteensa rukkaamalla sääntökirjojaan uuteen uskoon tasaisin väliajoin. Itselläni on vaikeuksia ymmärtää lapsena pelaamaani pelin (nuoruuden syntejä, pyydän anteeksi) nykysääntöjä. Samanaikaisesti baseball on säilynyt miltei muuttumattomana reilusti yli vuosisadan.

Baseball on nurmikenttien balettia, jossa lyöjän ja syöttäjän välinen henkinen taistelu tuo peliin hiljaista draamaa. Baseballissa yhdistyvät voima ja nopeus, peliäly ja kärsivällisyys. Zen-mainen jännitys purkautuu välillä muutamaan räjähtävään sekuntiin ja tarkan koreograafisiin suorituksiin. Tavallinen double play on eräs urheilumaailman kauneimpia rutiinisuorituksia.

World Classic -turnauksen aikana baseball juhlii kansainvälisyyttään. Laji ei todellakaan ole pelkkä amerikkalaisten kyläpeli, vaan maailman suosituimpiin kuuluva laji. Se on kansallisurheilua Yhdysvalloissa, Japanissa, Kuubassa, ja monessa muussa Karibian ja Väli-Amerikan maassa. Siirtolaiset, kuten Karibialais-syntyiset hollantilaiset, ovat tuomassa peliä jo jopa Eurooppaan. Major League Baseball on amerikkalaisista ammattilaissarjoista ehdottomasti kansainvälisin.

Tämän vuoden turnaus on tarjonnut jo jymy-yllätyksen. Alankomaat pudotti Dominikaanisen Tasavallan, erään lajin suurmaista. Mestaruus on edelleen auki. Uusiiko Japani mestaruutensa, vai viekö Yhdysvaltain nimekäs joukkue tittelin? Kestääkö Kuuban ja Etelä-Korean vire?

Suomalaiset ovat hankkineet pesäpallon avulla kaikki baseballin perustaidot; lajit ovat pohjimmiltaan samankaltaisia. Baseball tuskin silti syrjäyttää kotoista versiota mutta toivomista ei kukaan ole kieltänyt. Suomi-Taiwan ottelu olisi hauska nähdä. Hauskempi kuin Nurmo-Vimpeli.

Soundtrack: Woodrow Buddy Johnson, Did You See Jackie Robinson Hit That Ball?

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Samaa mieltä! Etenkin siitä, että Tahko mokasi ja raskaasti. Näkee selvästi, ettei hän ymmärtänyt pelin luonnetta, että hän näki sen vain yksiulotteisesti. Yksi lajin hienouksista: vaikka basaballia pelataan tässä ja nyt, jokaisen ottelun joka ainoa yksittäinen suoritus on suhteutettavissa koko lajin historiaan. Periaatteessa joka ainut pääsarjatasolla pelattu ottelu (noin sadan vuoden aikana noin 200 000 ottelua) on rekonstruoitavissa pienintä yksityiskohtaa myöten, mikä ei ole mahdollista missään muussa palloilulajissa.

Amerikkaa kierrellessään Tahko näki baseballia pelattavan maantienvarren pikkukentillä, mutta myös pääkallonpaikalla Yankee Stadiumilla (joka pian puretaan). Kuvaus ottelusta on julkaistu ja siitä käy ilmi, että kentällä työskenteli myös Babe Ruth ja arvioini mukaan seitsemän tai kahdeksan muuta tulevaa Hall of Famen jäsentä. Sellainen ei liene enää mahdollista, ei baseballissa sen paremmin kuin muissakaan lajeissa.

Suomessa baseball:ia pääsee pelaamaan liigatason treeneihin kävelemällä paikan päälle:) Nyt on siis aika toimia, ja lähteä kokeilemaan. Esim Puumat ottavat pelaajia mielellään vastaan ja varusteita saa nettikaupoista helposti.

Terve Marko!

”Pesäpallo on Pihkalan emämunaus, suomalaisen urheiluhistorian tragedia. Jo sukupolvien ajan joko-joko pallo on varastanut hyviä urheilijoita oikeilta urheilulajeilta.”

Oletko koskaan pohtinut sitä, että miten emämunauslaji voi ”varastaa” hyviä urheilijoita oikeilta lajeilta? Miten ihmeessä kunnianhimoiset kilpailuhenkiset lahjakkaat urheilijat valitsevat moisen lajin? Ettei siinä vain sittenkin olisi jotain enemmin kuin sen vaihtoehdoissa?

t. Mikko

Lajihan nyt on tietysti säälittävä, mutta monella pienellä paikkakunnalla se kyllä vie vahvalla organisaatiolla ja perinteellä kuningas-jalkapallolta mahdollisuuksia.
Pikkupojat haluaisivat olla kylän ronaldoja, mutta kun opettajan tuomat pallot on liian pieniä ja kovia potkittaviksi, niin pakko on tarttua mailaan.
Tytöille taas ei ole väliä lajilla, kunhan poika on komia ja nimi on kunnankuivassa.
Mietitäänpä pesis-paikkakuntia, Sotkamo, Kitee, Koskenkorva jne, ei tule paikallisia futisjengejä mieleen.
Eikä myöskään perinteisillä futispaikkakunnilla mitään joko-jokoa pelata.

Tervehdys laapemik,

Urheilulajien tarjonta on vahva (vahvin?) lajivalinnan määrittävä tekijä, ja tarjonta riippuu pitkälti alueen urheilukulttuurista. Pesäpallo juurtui kulttuuri- ja tarjontasyistä erityisesti suojeluskuntapitäjiin ja -piireihin. Mikäli Tahko olisi tuonut baseballin sellaisenaan Suomeen, uskoisin meidänkin pelaavan pesäpallon sijasta lajin alkuperäistä versiota, yhdessä muun baseball-maailman kanssa. Kuulumisessa kansainväliseen urheiluperheeseen olisi hyvät puolensa, kulttuurivaihdosta lajin näkyvyyteen.

Useimmat lajit ja urheiluharrastukset ovat hyväksi niin nuorille kuin aikuisillekin – pesäpallo mukaanluettuna. Silti, molempiin lajeihin perehtyneenä, molempien kulttuuripiirissä asuneena, ja molempia kokeilleena oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että baseball on huomattavasti kiinnostavampi peli. Noin 500+ miljoonaa lajin ystävää ovat kanssani samaa mieltä.

Urheiluterveisin,

Marko

Terve Marko

Pakko se kai on vielä tarkentaa omaa kommenttiaan.

”Urheilulajien tarjonta on vahva (vahvin?) lajivalinnan määrittävä tekijä, ja tarjonta riippuu pitkälti alueen urheilukulttuurista.”

Tarkoitat siis, että pohjalaisilla paikkakunnilla ei ollut tarjolla mitään muuta urheilulajia kuin pesäpallo? Koska kuitenkin blogissasi sanoit:

”Pesäpallo on Pihkalan emämunaus, suomalaisen urheiluhistorian tragedia. Jo sukupolvien ajan joko-joko pallo on varastanut hyviä urheilijoita oikeilta urheilulajeilta.”

Niin varastaminen on siis tapahtunut jo etukäteen kun muuta ei tarjota?

Ei yleisurheilua ei hiihtoa, ei painia? En millään jaksa uskoa moista. Vai onko niin, että blogissasi tarkoitat, että myöskään yleisurheilu tai paini eivät ole oikeita urheilulajeja :)

Vai tarkoititko että juurikana muuita joukkuepallopelejä ei ollut tarjolla? Sen voisin ymmärtää, mutat sitäkin vähän epäilen.

”aikuisillekin – pesäpallo mukaanluettuna. Silti, molempiin lajeihin perehtyneenä, molempien kulttuuripiirissä asuneena, ja molempia kokeilleena oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että baseball on huomattavasti kiinnostavampi peli. Noin 500+ miljoonaa lajin ystävää ovat kanssani samaa mieltä.”

Nyt puhut mun mielestä ihan eri asiasta, siitä mikä kiinnostaa yleisöä eli urheilusta viihteenä etkä siitä miten jokin laji kiiinnostaa pelaajaa. Ne ovat musta kaksi huomattavan eri asiaa.

Tarkoitatko myös todella että noilla 499 999 999 muullakin baseballin ystävällä on kokemus myös pesäpallosta ja he pitävät näistä kahdesta baseballia kiinnostavampana? Kun kerta ovat kanssasi samaa mieltä ”oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että baseball on huomattavasti kiinnostavampi peli”

Hehee. Juku, pesäpallo on siis paljon tunnetumpi laji kuin tiesinkään. Minä kun olen 10 000 asukkaan pikkukaupungista kotoisin, niin kilpaurheilukokemukseni rajoittuu tarjonnan vähäisyyden takia pesäpalloon, yleisurheiluun, jalkapalloon, pöytätennikseen, suunnistukseen ja purjehdukseen sekä aikuisiän salibandyyn (kun sitä ei ollut olemassakaan kun olin pentu ja harrastamisia ei nyt lasketa vain kilpaileminen) niin en ole valitettavasti päässyt baseballia kokeilemaan joten en osaa sanoa pelaajan mäkökulmasta mitään, mutta katsojan näkökulmasta minulle on paljon kiinnostavampaa minne ja miten pallo lyödään ja miten ulkokenttä painostaa lyöjää kuin se, että osutaanko palloon tällä kertaa vai ei …

Mutta makuja on monia ja kaikki musta maailmaan mahtuvat. Mutta tuota ”varastamista” en edelleenkään sulata – en usko siihen.

t. Mikko

Terve Mikko,

Aloitetaan tärkeimmästä: paini on ehdottomasti oikeaa urheilua. Ja kyllä, pienillä pohjalaispitäjilläkin on nykyisin muita lajeja tarjota kuin pelkkä pesäpallo. Silti, alueelliset valtalajit vievät suurimman osan tekijöitä, niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Nykyisessä kaupungissani harrastusmahdollisuuksien kirjo on todella mittava, mutta silti nuoret miehet pelaavat pääsiallisesti baseballia, koripalloa, ja amerikkalaista jalkapalloa. Lacrossesta lentopalloon muut ovat marginaalilajeja. Alueelliset valtalajit dominoivat niin isoja kuin pieniäkin pitäjiä, ympäri maailmaa.

Pienillä pitäjillä yhden valtalajin asema voi olla todella vahva. Nuorukaisilla on halu joukkuelajeihin, ja monissa tapauksissa pesäpallo (tai afrikkalaisessa kylässä jalkapallo, Intiassa kriketti, jne.) on käytännössä ainoa organisoitu joukkuepeli. Tarjonnan kasvatessa markkinapaikka ratkaisee, ja suositut pelit säilyvät pinnalla.

“Varastaa” on dramaattinen termi, enkä usko että sinäkään tulkitsit sen kovin kirjaimellisesti. Käytin sitä kuvaamaan turhautumista, jota me ei-diggarit usein tunnemme, kun urheilulliset lahjakkuudet keskittyvät piirikunnalliseen peliin josta me emme pahemmin välitä. (Kyllä, pihlajanmarjat ovat katkeria.)

Silti, baseballin jatkuva suosio, pelin ajaton luonne, ja kansainvälinen kasvu kertovat pelin elinvoimasta muuttuvassa maailmassa. Pesäpallon jatkuva sääntöjen muokkaaminen ja jumiutuminen alueelliseksi peliksi jopa Suomessa saavat minut uskomaan, että Tahko olisi palvellut suomalaista palloilu-urheilua paremmin tuomalla baseballin maahan sellaisenaan.

Cheers,

Marko

Markolle hiukka lisäinfoa, toivottavasti helpottaa.
Pesäpallon synty osui maamme itsenäisyysajatuksen voimistumisen aikaan ja merkitykseen. Tuolloin korostuivat siis kansalliset arvot.
Tuolloin elettiin myös hyvin sotaista aikaa ja Pihkala oli patriootti, isänmaan ystävä. Jostain syystä on eräisiin asiantuntijoihinkin iskostunut käsitys, että Tahko kehitteli pelin pääsääntöisesti suojeluskuntajärjestön tarpeisiin. Nämä ajatukset syntyivät pelin kehittämisen ohessa, eivät suinkaan sen lähtökohtina. Kyse oli pelin markkinoinnista. Taitavana toimijana hän otti käyttöön valmiit vahvimmat kanavat: koululut, oppilaitokset, sotilaat, suojeluskuntalaiset, nuorisoseuralaiset, partiolaiset . Innostus nousi. Suomi sai kansallispelin.
Pesäpallo oli selkeä vastapaino kovalle puurtamiselle. 1900-luvun alussa olivat yhteisöjemme toimintasäännöt jäykkiä ja rajoittaviakin. Peli syntyi siis ainana, jolloin tarve leikittelyyn oli huutava. Liikunnan ja iloisten leikkien ja pelien arvo kovan työn vastapainona alettiin oivaltaa ihmisten perustarpeisiin kuuluvana. Eikös taas eletä aika lailla samansorttista aikakautta. Liikunta huudetaan äänekkäästi apuun kansanterveyden vinkkelistä!
Pihkalan eräs teesi oli, että pallo on paras urheiluväline. Hän pohti peliä 13 vuotta, kunnes lopullinen idea oli valmis. Hän haki nimenomaan kansallisurheilua maahamme.”Milloin jossakin maassa on kansallisurheilu muotoutunut, sellaisena tavallisesti on jokin pallopeli. Hän kehitti pesäpalloa, koska näki ristiriidan yksilöurheilun ja joukkueurheilun välillä. Nuorison kasvatus kaipasi hyvää pallopeliä. Samalla hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: myös yleisurheilu, varsinkin pikajuoksu voisivat hyötyä. Pallopelit, joissa lyödään palloa, juostaan, kopataan ja poltetaan, ovat yleismaailmallista ja vuosisatoja vanhoja. Euroopassa niitä pelattiin vielä 1880-luvulla, mutta ne kuihtuvat uuden kilpaurheilun jaloissa. Pesäpallon lähimmät sukulaiset ovat Ruotsin Långboll, Saksan Schlagball ja Venäjän Lapta. Ne ovat yhteistä kulttuuriperimää, eri pelejä, mutta samaa juurta. Nuo pelit eivät tarjonneet pohjaa pallonlyönnin paranteluun. Niitä tarjosi baseball, johon hän tutustui matkoillaan jenkkilään. Hän ihastui pelin selkeyteen ja osin vauhdikkuuteen. Leveä kenttä, vaikea vaakasyöttö ja myös pelin tapahtumattomuus eivät kelvanneet hänelle. Hän lainasi pesien määrän, pesäkilvan ja juoksut voiton laskun perusteena. Baseballissa kopin lyöjä kuolee. Tahko lievensi sen haavoittumiseksi.Vanhoista peleistä säilyivät pystysyöttö, hutunkeitto ja polttoheitto, joka poistettiin myöhemmin.Muut pelin ideat ovat Tahkon päästä.
No, baseballia pelataan eri puolella maailmaa erityisesti niissä maissa, joissa on ja on ollut USA:n miehitysjoukkoja.
Pesäpallon peruslähtökohtana ovat siis vanhasta kisakulttuurista nykypäivää ulottuvan sillan ainekset, Tahkon ainekset: liikunnan ja leikin perusytimen eli ponnistamisen ilon ja siihen liittyvän peleissä ja pelitilanteissa toistuvien elämysten luoma energialataus. Tämän latauksen olemassaolosta on alati huolehdittava. Tämä on sekä henkilö- että joukkuepsykologinen perusasia, jonka elinjuurien voimasta on siitäkin taidolla huolehdittava(Heikki Klemola) Suomessa ihailtu ”NHL-ajattelu” ominaisuuksineen ja menetelmineen on valovuosien päässä siitä toiminnasta, joka pursuaa- jos saa elää- Suomen kunnissa, eritoten nuorison ja yhdessäolon ja myös aikuisten pallonlyöntitarpeen ilmauksena. Pesäpallomme, kansallispelimme on siis tarmokkaan tuotekehityksen lopputulos . Se yksi ”Sadasta suomalaisesta sosiaalisesta innovaatiosta”, joka on dokumentoitu pari vuotta sitten julkistetussa kirjasessa. Täydentänyt monella eri tavalla suomalaista kulttuuria, myös nykypäivässä.

Markolle hiukka lisäinfoa, toivottavasti helpottaa.
Pesäpallon synty osui maamme itsenäisyysajatuksen voimistumisen aikaan ja merkitykseen. Tuolloin korostuivat siis kansalliset arvot.
Tuolloin elettiin myös hyvin sotaista aikaa ja Pihkala oli patriootti, isänmaan ystävä. Jostain syystä on eräisiin asiantuntijoihinkin iskostunut käsitys, että Tahko kehitteli pelin pääsääntöisesti suojeluskuntajärjestön tarpeisiin. Nämä ajatukset syntyivät pelin kehittämisen ohessa, eivät suinkaan sen lähtökohtina. Kyse oli pelin markkinoinnista. Taitavana toimijana hän otti käyttöön valmiit vahvimmat kanavat: koululut, oppilaitokset, sotilaat, suojeluskuntalaiset, nuorisoseuralaiset, partiolaiset . Innostus nousi. Suomi sai kansallispelin.
Pesäpallo oli selkeä vastapaino kovalle puurtamiselle. 1900-luvun alussa olivat yhteisöjemme toimintasäännöt jäykkiä ja rajoittaviakin. Peli syntyi siis ainana, jolloin tarve leikittelyyn oli huutava. Liikunnan ja iloisten leikkien ja pelien arvo kovan työn vastapainona alettiin oivaltaa ihmisten perustarpeisiin kuuluvana. Eikös taas eletä aika lailla samansorttista aikakautta. Liikunta huudetaan äänekkäästi apuun kansanterveyden vinkkelistä!
Pihkalan eräs teesi oli, että pallo on paras urheiluväline. Hän pohti peliä 13 vuotta, kunnes lopullinen idea oli valmis. Hän haki nimenomaan kansallisurheilua maahamme.”Milloin jossakin maassa on kansallisurheilu muotoutunut, sellaisena tavallisesti on jokin pallopeli. Hän kehitti pesäpalloa, koska näki ristiriidan yksilöurheilun ja joukkueurheilun välillä. Nuorison kasvatus kaipasi hyvää pallopeliä. Samalla hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: myös yleisurheilu, varsinkin pikajuoksu voisivat hyötyä. Pallopelit, joissa lyödään palloa, juostaan, kopataan ja poltetaan, ovat yleismaailmallista ja vuosisatoja vanhoja. Euroopassa niitä pelattiin vielä 1880-luvulla, mutta ne kuihtuvat uuden kilpaurheilun jaloissa. Pesäpallon lähimmät sukulaiset ovat Ruotsin Långboll, Saksan Schlagball ja Venäjän Lapta. Ne ovat yhteistä kulttuuriperimää, eri pelejä, mutta samaa juurta. Nuo pelit eivät tarjonneet pohjaa pallonlyönnin paranteluun. Niitä tarjosi baseball, johon hän tutustui matkoillaan jenkkilään. Hän ihastui pelin selkeyteen ja osin vauhdikkuuteen. Leveä kenttä, vaikea vaakasyöttö ja myös pelin tapahtumattomuus eivät kelvanneet hänelle. Hän lainasi pesien määrän, pesäkilvan ja juoksut voiton laskun perusteena. Baseballissa kopin lyöjä kuolee. Tahko lievensi sen haavoittumiseksi.Vanhoista peleistä säilyivät pystysyöttö, hutunkeitto ja polttoheitto, joka poistettiin myöhemmin.Muut pelin ideat ovat Tahkon päästä.
No, baseballia pelataan eri puolella maailmaa erityisesti niissä maissa, joissa on ja on ollut USA:n miehitysjoukkoja.
Pesäpallon peruslähtökohtana ovat siis vanhasta kisakulttuurista nykypäivää ulottuvan sillan ainekset, Tahkon ainekset: liikunnan ja leikin perusytimen eli ponnistamisen ilon ja siihen liittyvän peleissä ja pelitilanteissa toistuvien elämysten luoma energialataus. Tämän latauksen olemassaolosta on alati huolehdittava. Tämä on sekä henkilö- että joukkuepsykologinen perusasia, jonka elinjuurien voimasta on siitäkin taidolla huolehdittava(Heikki Klemola) Suomessa ihailtu ”NHL-ajattelu” ominaisuuksineen ja menetelmineen on valovuosien päässä siitä toiminnasta, joka pursuaa- jos saa elää- Suomen kunnissa, eritoten nuorison ja yhdessäolon ja myös aikuisten pallonlyöntitarpeen ilmauksena. Pesäpallomme, kansallispelimme on siis tarmokkaan tuotekehityksen lopputulos . Se yksi ”Sadasta suomalaisesta sosiaalisesta innovaatiosta”, joka on dokumentoitu pari vuotta sitten julkistetussa kirjasessa. Täydentänyt monella eri tavalla suomalaista kulttuuria, myös nykypäivässä.

Terve Rauhoituhan Marko/Tahkolta,

Olen hyvinkin rauhallinen, tanaan kuten yleensäkin. ;-)

Pesäpallon historia on minullekin tuttu, mutta sen tunteminen ei ole tehnyt lajia minulle yhtään sen läheisemmäksi, pikemminkin päinvastoin. Pidän sitä edelleen keinotekoisena luomuksena, ja koko ajatusta pakolla luodusta kansallispelistä hieman hassunkurisena.

Nasaviisailun uhallakin en malta olla korjaamatta yhtä pointtia hyvässä ja informatiivisessa kirjoituksessasi. Baseball ei levinnyt Yhdysvaltain miehitysjoukkojen myötä kuin maan Eteläisiin osavaltioihin, Yhdysvaltain sisällissodan jälkilöylyissä.

Lajin historia esim. Japanissa ulottuu 1870-luvulle ja Karibean alueelle, Meksikoon, ja Väli-Amerikkaan laji levisi Yhdysavaltain mittavien talous-, kulttuuri-, yms. muiden kontaktien kautta (joista osa, myönnetään, oli sotilaallisia). Jokaisessa maassa baseball-kulttuuri on hyvin omaperäinen, kuten nopeakin perehtyminen esim. japanilaiseen peliin osoittaa.

Nämä ovat makuasioita, ja niistä on yleensä hauska väitellä, vai mitä?

Baseball on kehittynyt vanhasta länsi-eurooppalaisesta pelistä townball. Townball kulkeutui 1700-luvulla siirtolaisten mukana Amerikkaan. Sen pelikenttä oli neliön muotoinen ja palloa lyötiin laakasyötöstä neliön yhden sivun keskeltä. Myöhemmin 1839 lyöntipaikka siirtyi pelikentän neliön nurkkaan ja näin syntyi nykyisen tyyppinen baseballpeli.

Baseballissa, pesäpallossa ja vanhoissa suomalaisissa pallonlyöntipeleissä on paljon yhteistä. Vanhoissa suomalaisissa lyöntipallopeleissä kuten kuningaspallossa, nelimaalissa ja linnapallossa (vrt. nimi townball ja linnapallo, linna merkitsee joissakin kielissä kaupunkia) kenttä on suunnikkaan muotoinen. Merkittävin ero on syöttämisessä, baseballissa käytetään kriketin tapaan vaakasyöttö ja suomalaisissa peleissä käytetään yleensä pystysyöttöä.

”Vaakasyöttöä” käytetään suomalaisessa perinteisessä kiekonlyönnissä, jossa pystyssä pyörivä kiekko heitettiin kohti vastapuolta. Kiekkoa vastaanottavat pelaajat yrittivät lyödä sitä mailoilla takaisin ja vastapuoli yritti palauttaa taas kiekon takaisin vastapuolelle. Kiekon lyönti on vanhaa perua. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi kuvaa romaanissaan ”Seitsemän veljestä” veljesten kiekonlyöntiä.

Lauri ”Tahko” Pihkala kehitti pesäpallon suomalaisten vanhojen pallonlyöntipelien pohjalle johon hän sovelsi baseballin ideoita sekä omia oivalluksia. Pesäpalloa ennen pelattiin monenlaisia pallonlyöntipelejä ilman yhteisiä sääntöjä. Eri paikkakunnat ja pelaajat sovelsivat sekä kehittivät omia pelejä ja sääntöjä. Jonkinlaisia yhtenäisiä sääntöjä oli kuitenkin linnapallossa, kuningaspallossa, nelimaalissa ja pitkäpallossa.

Pallonlyönnillä on Suomessa vanhat ja laajat satavuotiset perinteet ennen pesäpalloa. Varhaisimmat kirjalliset tiedot pallonlyönnistä ovat vuodelta 1687 Sortavalasta. Sortavalan pojat löivät palloa Kisamäellä ja tieto jälkipolville siitä säilyi siitä, koska erästä poikaa lyöntiin pelissä niin pahoin että asiaa jouduttiin selvittämään oikeudessa ja siitä jäi merkintä oikeuden pöytäkirjoihin.

Suomessa harrastettuja varhaisia pallonlyöntipelejä ja leikkejä on kuvattu ja dokumentoitu erilaisissa julkaisuissa ja Helsingin voimistelulaitoksen vanhoissa erikoistöissä. Laajin tutkimus/selvitys on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) toimeksiannosta vuosina 1926-1927 Suomen koululaisilta koottu aineisto erilaisista peleistä ja leikeistä. Kansanrunousarkiston ns. Okkolan kokoelma sisältää tuhansia mainintoja erilaisista pallopeleistä. Sitä täydentää ns. L-kokoelma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) julkaisi vuonna 1928 aiheesta Toivo Okkolan toimittaman kirjan: ”Suomen kansan kilpa- ja kotileikkejä”. 117 sivua. Kirjan sivuilla 24 – 43 on kuvattu suosituimpia pallopelejä. Näiden kuvausten perusteella Suomessa on pelattu useita kymmeniä erilaisia pallonlyöntipelivariaatioita ympäri maata. Peleissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta pelitavat ja säännöt vaihtelivat ja niitä sovellettiin eri paikkakunnilla eri tavoilla. Tästä johtuen pallonlyöntiä sopii nimittää Suomen kansallispeliksi. Se on suomalaisten monien sukupolvien kehittämä pelimuoto.

Pesäpallon synnystä ja taustasta paras ja kattavin kuvaus on lajin 60-vuotishistoria teos: Erkki Laitinen ; Pesäpallo – kansallispeli 60 vuotta. Teos on julkaistu vuonna 1983. Lauri Pihkalan omia mietteitä pesäpallon syntyajoilta on kuvattu hänen vuonna 1966 kirjoittamassa julkaisussa Kuningaspallosta pesäpalloon; muistelmia ja mietteitä pallonlyönnin kehitysvaiheista”. Suomen Pesäpallosäätiö. 49 sivua.

Pesäpallo oli lajin alkuaikoina urbaani peli. Pesäpallon syntyaikoina 1920-luvun vaihteessa Helsinki ja sen ydinkeskustassa oleva Kaisaniemen kenttä oli merkittävä paikka lajin kehityksessä. Kun Lauri Pihkala kehitti pallonlyöntiä vanhoista kuningaspallosta ja pitkäpallosta kohti pesäpalloa, hänen apunaan olivat helsinkiläiset pallonlyönnin harrastajat Helsingin Pallonlyöjistä. Helsingin Pallonlyöjät oli vuonna 1919 perustettu ensimmäinen pallonlyönnin erikoisseura eli alkuvuosina seura harrasti pitkäpalloa. Pesäpallon kilpailutoiminnan käynnistyttyä Helsingin Pallonlyöjät voittivat useita pesäpallon Suomen mestaruuksia.

Vanhan tarinan mukaan pesäpallon harrastaja toteaa katseltuaan aikansa baseballottelua: ”Tylsä peli kukaan lyöjistä ei osunut palloon”, vastaavassa tilanteessa baseballin harrastaja toteaa pesäpallosta ”Tylsä peli, kaikki lyöjät osuivat palloon”.

On se kyllä totta että pesis kalpenee baseballin rinnalla.
Molempia lajia harrastaneena voin kutsua kaikki eri mieltä olevat kokeilemaan baseballia. Jäätte tekin varmasti koukkuun.

Näitä luetaan juuri nyt