Atlantan koululaitos ja suuri huijaus

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Atlantassa on käynnissä raskaan sarjan kouluskandaali. Kaupungin koululaitoksen entinen johtaja ja kymmenittäin muita työntekijöitä on pidätetty. Skandaali on kuvaava esimerkki maan koulutuksen ongelmista ja vääristä ratkaisuista.

Atlantan koululaitos palkkasi tohtori Beverly Hallin johtajakseen vuonna 1999. Hän lupasi reformia ja remonttia, parempia testituloksia sekä koulurakennuksia. Opettajat ja vanhemmat olivat lääpällään; uuden koulupomon kuherruskuukausi oli lämmin.

Hall erotti rehtoreita ja vaati tuloksia niin hallinnollisilta työntekijöiltä, opettajilta ja oppilailtakin. Pian testitulokset parantuivat dramaattisesti. Atlantan koululaitoksesta tuli ihailtu koulureformin menestystarina. Vuonna 2009 hänet valittiin vuoden koulutusjohtajaksi koko Yhdysvalloissa. Atlantan ihme oli kansallinen tarina koulutuksen ammattilaisten parissa.

Valitettavasti koko ihme oli vale. Loppuvuonna 2008 Atlanta Journal-Constitution, paikallinen valtalehti, kyseenalaisti osan testituloksista. Asiantuntijan mukaan näin nopea edistys tuloksissa oli yhtä todennäköistä kuin lumimyrsky heinäkuussa. Seuraavana vuonna kaupungin asettama työryhmä löysi todisteita systemaattisesta huijaamisesta neljässä kaupungin kouluista. Hall erotti rehtoreita joiden opiskelijoiden testitulokset eivät parantuneet dramaattisesti, ja he puolestaan painostivat opettajiaan.

Lehtijuttu ja sitä seurannut tutkimus aloitti lumivyöryn. Kymmenet eri koulut olivat syyllisiä systemaattiseen huijaamiseen. Opettajat olivat antaneet koululaisille oikeat vastaukset kokeisiin tai merkanneet vastaukset itse. Huijaus oli systemaattista ja mittavaa ja jopa sadat opettajat olivat todennäköisesti osasyyllisiä rikkomuksiin. Nyt 35 rehtoria, opettajaa ja muuta Atlantan koululaitoksen viranomaista on pidätetty. Jos tuleva oikeudenkäynti havaitsee heidät syyllisiksi, osa virkailijoista menee todennäköisesti vankilaan.

Beverly Hallin nousu ja tuho on tyyppiesimerkki amerikkalaisen koululaitoksen vääristä reaktioista oikeisiin ongelmiin.

Amerikkalaiset uskovat vankasti ihmeparannuksiin, simsalabim-tuloksiin sekä johtajuuden kulttiin. Parhaimmillaan amerikkalainen optimismi, valmius muuttaa suuntaa nopeasti sekä ikoneja kumartamaton innovatiivinen ajattelu ovat kansallisia voimavaroja, jotka ovat tehneet maasta menestyksen. Huonoimmillaan se johtaa epärealistisiin odotuksiin ja nopean ratkaisun filosofiaan, joka unohtaa perusasiat.

Koulutus on pitkäjänteistä työtä, ja koululaitoksen reformi vaatii aikaa ja rahaa. Ensimmäinen askel on parempien opettajakokelaiden rekrytointi sekä heidän kouluttamisensa. Koululaitoksen opetusmetodien ja -kulttuurin muutos ei tapahdu parissa vuodessa.

Jos syyttäjät ovat oikeassa, Hall on huijari joka teki suurta vahinkoa Atlantan koululaisille, ja hän joutaa mennä teoistaan hetkeksi vankilaan. Silti, yhden henkilön syyllistäminen on yhtä hölmöä kuin yhden henkilön ylistäminen mahdottoman nopeasta testitulosten parantumisesta. Atlantan ja koko Yhdysvaltojen koululaitoksen ongelma ei ole henkilösidonnainen, vaan rakenteellinen. Elleivät rakenteet muutu, uudet huijarit odottavat kulisseissa vuoroaan.

Soundtrack: Townes van Zandt, You Are Not Needed Now.