Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Arabien kansannousu ja teorioiden taistelu

Marko Maunula
Blogit Americana 17.6.2011 04:59

Lähi-Idässä on parhaillaan käynnissä kilpailu Francis Fukyaman ja Samuel Huntingtonin välillä. Arabien kansannousu merkitsee joko historian loppua tai kulttuurien välisen taistelun kiristymistä.

Vuonna 1992 Fukyama julkaisi teoksen The End of History and the Last Man. Muokkaillen hegeliläis-marxilaista maailmankatsomusta, Fukyama julisti historian päättyneen kommunismin kaatumiseen. Suuret kysymykset ihanteellisesta yhteiskuntamallista sekä poliittisesta filosofiasta on nyt ratkaistu, Fukyama sanoi. Liberaali kapitalistinen demokratia voitti.

Suuret konfliktit ovat kadoneet kommunismin myötä, Fukyama kirjoitti. Jäljellä on enää pienempiä jännitteitä sekä moppaustehtäviä, kun kansakunnat ja muut ryhmät asettautuvat omiin lokeroihinsa uudessa ja pysyvässä maailmanjärjestyksessä.

Huntington (R.I.P.) ei jakanut Fukyaman optimismia. Teoksessa The Clash of Civilizations Huntington ennusti, että kylmän sodan jälkeistä maailmaa tulevat hallitsemaan kulttuurien väliset konfliktit. Niistä merkittävimpiä on Huntingtonin mukaan muslimien ja ei-muslimien välinen konflikti.

Arabien kansannousu sekä sen seuraamukset ovat Fukyaman ja Huntingtonin teorioiden temmellyskenttä. Jos demokratiaa vaativat protestoijat voittavat poliittisen väännön, Fukyaman hegeliläinen optimismi saa merkittävän voiton, ja maailma ottaa suuren askeleen kohti historian, eli mittavien konfliktien, loppua. Jos kansaliike kaatuu lopulta islamistiseen teokratiaan, Hungtingtonin pessimistinen visio näyttää jälleen hieman todennäköisemmältä.

Soundtrack: The Clash, The Guns of Brixton.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kun öljy alkaa pian loppua niin Norjasta ja Arabimaista niin naiset pääsevät valtaan sotkua selvittämään. Historia kulkee kulkuaan kohti yhtenäistä kansakuntaa.

Kumpikin on väärässä tai nuo syyt on vain sekundäärisiä. Varsinainen syy on paljon yksinkertaisempi.

Oululainen kirjailija Ari Paulow on kirjoittanut pamflettimaisen fiktiivisen romaanin ”Khilafa!” islamistisen ja länsimaisen maailman välisen taistelun mahdollisuudesta ja seuraamuksista.
Ilmeinen perustarkoitus on sillä herätellä länsimaita olemaan varuillaan islamistista soluttautumista ja kätkettyä petollisuutta kohtaan.
Siinä vaiheessa kun islamilaisten maiden öljyvarat alkavat loppua, eikä öljyä enää muutenkaan tarvita teknologioissa kuin rajallisempia määriä, on kaiketi odotettavissa seuraavia suurikriisejä muslimimaissa maapallolla.
Oletan että kohti huonompia aikoja ollaan menemässä kaikenkaikkiaan. Jos köyhien ja tyytymättömien määrä saavuttaa kriittisen pisteen valtioissa, johtaa se länsimaissakin hallitsemattomiin levottomuuksiin ja sekasortoon ilman islamiakin.
Olisi siis aika suurelle demokraattisen hyvinvoinnin tasaamisprosessille, joka on kuitenkin länsimaissa (ja muuallakin) mahdottomuus. Islamistien etuna on että he vaativat vaatimatonta ja kurinalaista elämänmuotoa, jolloinka tasa-arvo ainakin näennäisesti toteutuu kansan keskuudessa, mutta merkitsee samalla uskonnollista ja valtiollista diktatuuria.
Fukyaman teesien toteutumisen näyttää vasta historia, niin paljon kuin maailmanrauhaa ja sopua toivoisikin, ja että muslimimaat ottaisivat myös itseään niskasta kiinni ja hoitaisivat maidensa alueilla toimivat terroristit historian veriseen ja vastenmieliseen romukoppaan.

Konfliktit ovat lähinnä poliitikkojen luomia aseita ja illuusioita, joilla pyritään varjelemaan talousjärjestelmiä ja kulttuurista perintöä vierailta vaikutteilta. Jokaisen väestöryhmän
sisällä myös suomalaisten keskuudesta on löytynyt vallankumouksellisia ja väkivaltaisia
kansalaisia. Ns. lännen kristityt asevoimat ovat tapattaneet sodissa ja ristiretkillä miljoonia
vierasmaalaisia siviilejä, mutta juuri kukaan ei tuomitse kristittyjen sotavoimien soluttautumisia,
osallisuutta siirtomaiden väkivaltaisuuksiin tai ohjusten aiheuttamiin joukkokuolemiin. Miksi kukaan ei kritisoi esimerkiksi Yhdysvaltain Bush-presidenttejä? Yleistäminen
ja perusteettomat stereotypiat lisäävät väärällä tavalla pelkoa. Islam ei lietso väkivaltaa vaan ennemmin yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, yksilöiden kärsimykset sekä vallanpitäjien väärinkäytökset. Samalla tavalla Ranskassa, Kreikassa ja missä tahansa kansalaiset reagoivat
epäoikeudenmukaisuuteen protestoimalla. islamia ei voi missään nimessä verrata kommunismiin kuten ei kristinuskon tai juutalaisuuden edustajia leimata ns. syöpyneen diktaturian tai teokratian edustajiksi. Kaikki eroavaisuudet piilevät yksilöiden välillä siinä miten he toimivat, mitä arvostavat ja miten heijastavat kulttuuriperintöä asuinympäristössään. Aivan virheellistä puhua kätketyistä petollisuuksista jne , koska ennakkoluuloiset pettävät helpoiten itse itseään ja nostattavat tuomitsemisillaan katkeruutta. Mitä vähemmän tuomitset, mitä enemmän suhtaudut inhimillisen ystävällisesti taustasta riippumatta, autat hädässä olevia ja käytät maalaisjärkeä eri tilanteissa…sitä harvemmin tarvitsee olla huolissaan mistään kolkasta ja koituu harmia. Jokaisessa yhteiskunnassa
löytyy omat varjonsa ja samoin jokaisessa ihmisyksilössä.

Suosittelisin nimimerkille Konfliktit aitoa tutustumista Paulowin kirjaan, niin perustelut länsimaiden vihollisena pitämisen perusteista sekä petollisuuksien tarkkailun tarpeista aukeaisivat perustelujen kera, vaikka kirjan juoni muutoin onkin fiktiivinen, eikä sellaista pystyisi tapahtumaan Suomessa, maailman demokratioiden kärkimaassa.

Nimimerkin Mörk olisi hyvä viettää vuosia Egyptissä ja Lähi-Idän maissa tai tutustua hyvin perinpohjaisesti muslimiperheisiin. En ole oikein kiinnostunut mainostetusta fiktiosta vaan
todellisuudesta. Da Vinci-koodin kaltaiset petostarinat ovat kaukana todellisesta arjesta kuten
Kylmä sotakin tästä päivästä. Maailma on muuttunut.

Kyseisessä kirjassa on kyllä myös siteerauksia eräiden uskonoppineiden esittämästä ”todellisuudesta”, mihin he pyrkivät. Taustatietoa kyseiseen uskontoon liittyvästä kritiikistä löytyy myös vaikkapa Wikipediasta nimikkeellä ”islamin kritiikki”. Olen tavannut toki työni puitteissa tavallisia muslimeja, joskaan en perheitä, ja he ovat poikkeuksetta olleet ystävällisiä ja miellyttäviä henkilöitä.
Mutta, valitettavasti näiden tavallisten ihmisten tahdossa ja käsissä ei ole edelleenkään se heidän uskontonsa demokratisoitumisprosessi, jota eri uskontojen tasavertainen ja väkivallaton kohtaaminen ja vuoropuhelu tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa.
Egyptissä olen toki käynyt joitain kertoja nähden yhtä ja toista. Pidä siitä elämänläheisestä ja kulttuurihistoriallisesti kunnianarvoisasta maasta todella paljon.

Ehkä ei kannattaisi vedota kirjoihin, koska useimmat valtioiden päämiehistä eivät ole varsin uskonnollisia. Olipa sitten muodollisesti syntynyt kristityksi tai muslimiksi. Islamin opilla
ja uskonnolla ei ole mitään tekemistä ns. maallistuneiden ja auktoritääristen johtajien yksilöinä suorittamien tekojen kanssa. Vaikka esim. Georg W.Bush olisi käytännössä edustanut demokratiaa
ja kristinuskoa, ei hän päätöksillään väistänyt väkivaltaa vaan antoi pontevia lausuntoja sotilastoimia
varten. Saudikuninkaalliset, Syyrian presidentti, Iranin, Egyptin ex-presidentti jne. eivät ole varsinaisesti islamin edustajia. Näin ollen yksittäisten vallanpitäjien tekoja voi kritisoida ja pitäisi nostaa esille. Olipa sitten kysymyksessä Geoge W. Bush, Israelin Netanjahu + kumppanit, Idi Amin, Bashar Al-assad, Ali Khamenei tai Muanmar Gaddafi. juutalaisuutta. Ympäri maailman ja uskonnosta riippumatta useimmat ihmiset ymmärtävät eettisiä periaatteita, arvostavat rauhaa ja
tasavertaisuutta, mutta yhteiskuntien historialliset taustat, kulttuurisidonnaiset käytännöt ja tietynlaisten yksilöiden kapuaminen valtaan tekevät tilanteista monimutkaisia. Pelkillä lomareissuilla hahmottaa lähinnä pintaa eri maista ja kritisoiminen ei auta ketään. Ei pidä leimata
yleistämällä mitään väestöryhmää tai pitää omia arvoja tai elämäntapaa toisia parempana.

Ei historia lopu, vaikka demokratia nyt alkaisikin edetä islamilaisessa maailmassa. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että länsimaiset arvot saisivat vapaissa vaaleissa enemmistön kannatusta siellä. Ja ennen pitkää uusliberalistinen yltiökapitalismi tulee tiensä päähän myös Euroopassa ja Amerikassa. Kiina on uusi supervalta, eikä sen puoluediktatuuri ainakaan lyhyellä aikavälillä näytä olevan kaatumassa. Sellainen talouden modernisointi, joka ajoissa tehtynä olisi ehkä voinut pelastaa Neuvostoliiton, näyttää Kiinassa onnistuvan. Niinpä sellaista spontaania kansannousua, joka kaatoi kommunistisen diktatuurin Euroopassa, ei ehkä ole odotettavissa Kiinassa. Mitä Kiinan vahvistuminen myös kansainvälisenä toimijana merkitsee Euroopalle, jää nähtäväksi.

Francis Fukyama on yltiöoptimisti.
Vastakkainasettelun ideologinen Länsi-Itä-akseli on kääntynyt Pohjois-Etelä suuntaiseksi lähinnä taloudelliseksi akseliksi, johon myös uskonto tuo lisämausteen, vaikka sitä pidetäänkin usein päällimmäisenä.
Vastakkainasettelun eteläpäässä on energia, jota kehittyneissä teollisuusmaissa omasta takaa ei ole.
Saudi-Arabian, Irakin, Kuwaitin, ja pian myös Libyan öljy on käytännössä länsimaiden valvonnassa, ja seuraava projekti, tosin vaikea sellainen on Iran, johon liittyvät myös Israelin turvallisuusintressit, kuten liittyivät myös Irakiin.
Suuntaus vain voimistaa islamin fundamentalismia, ja näköpiirissä ei ole ainakaan ristiriitojen lieventymistä.

En tiedä mitä mieltä Maunula itse on mutta minusta molemmat hänen mainitsemat visionäärit ovat totaalisen väärässä. Kyseessä on se sama mikä käynnistyi läntisissä maissa vain hieman aiemmin – modernisaatioprosessi.

Tekijät:

-luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen (eteenkin naiset)
-syntyvyyden lasku, ehkäisy
-irrottautuminen perinteisiltä juuriltaan
-urbanisoituminen

Useimmat ihmiset tekevät sen kardinaalivirheen päätelmissään sillä he eivät tajua että modernisaatioprosessiin nimenomaan liittyy lähes VÄISTÄMÄTTÖMÄSTI myös vakavia kriisejä, kaaosta. Mutta kun tuo prosessi on käyty päätökseen siirrytään seesteisempään vaiheeseen.

Arabimaissa ja pian myös Afrikassa ei siis tapahdu suinkaan mitään uutta ja outoa.

Demokratia arabeissa nostaa valtaan islamit, jotka ovat vaara lännelle ja Israelille, jonka pitäisi nopeasti saada rauha palestiinalaisten kanssa, jottei Iran voisi käyttää tekosyytä hyökätäkseen. A-mailta pitää saada samalla tunnustus Israelin olemassaololle ja hyökkäämättömyyssopimukset. Israel voisi olla esimerkkinä näille järjestyneestä eteenpäinmenevästä yhteiskunnasta.

Arabimaitten demokratialla ei ele edellytyksiä todelliseen demokratiaan uskontojen johtajien hallitessa äänestäjiä. Sama ongelma on meilläkin uskontotyyppisen puolueitten kannatuksen kanssa. Liikkuvat äänestäjät luovat toimivan demokratian. Vapaissa maissa päästiin aikanaan demokratian rakentamiseen uskontojen vallan romahdettua hallinnossa riittävästi. Neuvostoliiton kirkkovaltiossa ei uskontokeskisen hallinon aikaan ollut lainkaan edellytyksiä demokratiaan. Poliittinen uskonnollinen kiihkoilu ja terrori työpaikoilla heikentää demokratian perusteita ja vapaata poliittista ajattelua.

Näitä luetaan juuri nyt