Amerikkalaiset poliisit ja herkkä liipaisinsormi

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiistain työmatkalla todistin mittavaa poliisioperaatiota. Muutama kymmenen poliisia, osa raskaasti aseistautuneita, piiritti asuinkompleksia muutaman kilometrin päässä kotoani. Vilkkuvien sinisten valojen, univormuisten poliisien ja poliisikoirien armeija hallitsi koko korttelia.

Myöhemmin iltapäivällä etsin uutisista tietoja tapahtuneesta – turhaan. Se ei ylittänyt uutiskynnystä. Veikkaisin, että kyseessä oli ylimitoitettu reaktio epäiltyyn huumerikokseen tai vastaavan vakavuusluokan tekoon.

Ylimitoitetut poliisitoimet ovat nykyisin amerikkalaista arkipäivää. Poliisin militarisoituminen sekä aggressiivinen ote lainvalvontaan ovat selkeä ja valitettava ilmiö.

Maanantaina St. Louisin alueen poliisi ampui aseettoman afroamerikkalaisen teinin kadulla kävelemistä koskeneen riidan päätteeksi. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan nuorukainen oli nostanut kätensä ilmaan, mutta poliisi silti ampui hänet kadulle.

Protestit poliisin väkivaltaisuutta vastaan riistäytyivät käsistä, mutta St. Louisin poliisi vastasi tapahtumaan täysin ylimitoitetulla operaatiolla. ”Et voi voittaa puolellesi ihmisten mieliä ja sydämiä, jos osoitat heitä aseellasi,” sanoi eräs kommentoija.

Aikaisemmin tänä vuonna pohjois-Georgian poliisin SWAT-ryhmä (Special Weapons and Tactics) haavoitti vakavasti yksivuotiasta pikkulasta. Ratsatessaan epäiltyä huumetaloa, poliisit heittivät vahingossa valokranaatin nukkuvan lapsen pinnasänkyyn.

Poliisi sanoo, että mittavat yllätysiskut ovat tarpeellisia, sillä muuten epäillyt huumediilerit ehtivät vetää kamansa vessasta alas. Terve järki sanoo, että jos huumeita epäillään olevan talossa ainoastaan vessasta vedettävä määrä, sotilasiskun kaltainen operaatio tuskin on tarpeellinen.

Amerikkalainen poliisi tarttuu aseeseen helposti, ja heidän koulutuksensa kehottaa ampumaan torsoon ja kyllin monta kertaa vaaratilanteen lopettamiseksi. Sitten heinäkuun alun poliisi on ampunut kuoliaaksi 34 henkilöä Yhdysvalloissa. Eräs entisen kantapubini asiakkaista kuoli muutama vuosi sitten poliisin luodeista. Henkisesti häiriintynyt, pienikokoinen ja keski-ikäinen, noin 45-kiloinen nainen oli uhannut poliisia puukolla.

Yksi syistä on poliisien lyhyt koulutus. Poliisiakatemia kestää, osavaltiosta ja paikkakunnasta riippuen, yleensä noin 3-6 kuukautta. Nopean koulutuksen jälkeen tuoreet poliisit saavat virka-aseen ja heidät istutetaan partioautoon valvomaan lakia ja kansalaisten turvallisuutta. Lisäksi poliisin työ on aseita täynnä olevassa maassa vaarallisempaa kuin vaikkapa Suomessa. Viime vuonna 39 poliisia kuoli väkivaltaisesti virantoimituksessa.

Poliisin militarisoituminen on selkeä ja valitettava ilmiö. Ehkä poliisikoulutuksesta löytyisi seuraava suomalainen konsultointibisnes Yhdysvaltojen suuntaan.

Soundtrack: Main Source, Just a Friendly Game of Baseball