Amerikkalainen politiikka ja typeryyden hyve
Amerikkalaisen demokratian ja individualismin huonoin puoli on asiantuntemuksen kieltäminen.
Radikaali tasa-arvoisuus kuuluu maan ihanteisiin. Amerikkalaiset kieltäytyvät uskomasta, että joku muu voi olla parempi tai tärkempi kuin he itse. Köyhä ja kouluttamaton duunari ei paina päätään edes presidentin edessä, koska he ovat ihmisinä samanarvoisia.
Ajattelutapa on auttanut avoimen ja kuvia kumartamattoman demokratian synnyssä. Asenne on parhaimmillaan virkistävä ja auttanut säilyttämään maan kulttuurin ennakkoluulottomuuden ja innovatiivisuuden.
Asenteella on varjopuolensa: asiantuntemuksen kieltäminen ja demokratian ulottaminen jopa tieteisiin. Paikoitellen on todella rasittavaa argumentoida ihmisiä vastaan, jotka ovat varmoja, että heidän mielipiteensä on yhtä tärkeä kuin eksperttien faktat.
Vaikka asiantuntijat yrittäisivät kuinka todistella, että ilmastonmuutos on totta, jostain löytyy aina suuri määrä täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella argumentoivia kavereita, jotka sanovat, että ei voi pitää paikkaansa, koska viime talvena satoi lunta ja mum miälestä.
Tämän häiriintyneen demokratian varjopuoli näkyy poikkeuksellisen voimakkaana amerikkalaisessa politiikassa. En tiedä muuta maata, jossa presidenttiehdokkaiden pitää esittää itseään tyhmempää ihmistä.
John Kerry ja Mitt Romney puhuvat täydellistä ranskaa, mutta epäonnistuneiden presidenttikampanjoidensa aikaan he yrittivät pitää taitonsa piilossa. Silti heidän vastustajansa onnistuneesti määrittelivät heidät, kahden vauraan suvun hyvin koulutetut kasvatit, elitisteiksi.
George W. Bush on vanhan amerikkalaisen sivistysperheen vesa: presidentin poika ja senaattorin pojanpoika, vanhan rahan ja Ivy Leaguen wasp-kulttuurin tuote. Mutta politiikko George W. Bush liioitteli Texasin murrettaan ja heilutti moottorisahaa pusikossa tv-kameroiden iloksi. Hän teki itsestään juntin karikatyyrin, joka vetosi kymmeniin miljooniin äänestäjiin.
Miljoonat äänestäjät haluavat presidentin, joilla on yhtä simppelit näkemykset taloudesta, ulkopolitiikasta ja koko maailmasta kuin heillä itsellään. He sekoittavat tietämättömyyden ja maalaisjärjen keskenään. Koska älyköt ovat erilaisia kuin me ja tarjoavat usein vaiketa ja monimutkaisia vastauksia vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmiin, heihin ei ole luottamista.
Trendi on ainoastaan vahvistunut kasvavan emotionaalisen argumentoinnin hyväksymisen myötä. Nykyisin jopa akatemiassa monet opiskelijat tuntuvat uskovan, että ”mutta minusta tuntuu tältä” riittää argumentoinniksi.
Tällä hetkellä republikaanien kolmella kärkiehdokkaalla presidenttikokelaaksi ei ole minkäänlaista poliittista kokemusta.
Kiinteistösijoittaja-mediahahmo Donald Trump, neurokirurgi Ben Carson ja yritysjohtaja Carly Fiorina ovat kiilanneet mielipidetiedusteluissa kuvernöörien, senaattorien ja muiden poliittisten konkareiden edelle. Iso osa republikaanisesta äänestäjäkunnasta pitää heidän kokemattomuuttaan myönteisenä asiana.
Ilmiö ei ole millään muotoa uusi, mutta trendi on vahvistunut viime vuosina. Niin kongressitasolla kuin nyt presidenttikisan aikanakin ehdokkaat kilpailevat siinä, kuinka paljon he vihaavat Washingtonia ja politiikkaa ylipäätään.
Antipolitiikan aikakausi on tällä hetkellä huipussaan. Valitettavasti.
Soundtrack: Lana del Rey, Ultraviolence