Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Amerikan lahjat

Marko Maunula
Blogit Americana 3.7.2011 11:40

Maanantaina Yhdysvallat täyttää 235 vuotta. Juhlistakaamme syntymäpäivää muistamalla Yhdysvaltain lahjoja maailmalle.

Yhdysvallat on antanut maailmalle paljon, ja ehdoton enemmistö lahjoista on ollut positiivisia. Lahjat ovat olleet suuria ja pieniä, ja niiden ansiosta elämä myös Suomessa on helpompaa ja hauskempaa. Tässä viisi omasta mielestäni tärkeintä lahjaa.

Perustuslaki
Yhdysvaltain perustuslaki on eräs hienoimpia lukemiani dokumentteja. Tiivis ja silti kattava perustuslaki luo modernin republikaanisen (idea, ei puolue) demokratian, sekä takaa kansalaisvapaudet ja yksilön oikeudet juhlallisen yksinkertaisin sanoin. Ehkä merkittävin valistusajan teos.

Demokratia
Amerikkalaiset eivät, tietenkään, keksineet demokratiaa, mutta varsinkin 20. vuosisadalla he edesauttoivat ratkaisevasti sen selviytymisessä. Yhdysvaltain rooli oli ratkaiseva Natsi-Saksan lyömisessä, ja Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Yhdysvallat pelasi ratkaisevaa roolia toisen totalitäärisen järjestelmän, kommunismin, kaatamisessa. Ilman Yhdysvaltoja Eurooppa olisi kitunut vielä kauemmin ja traagisemmin hitlerismin ja stalinismin kurimuksessa.

Kirjallisuus
Viime vuosisadan kirjallisuus olisi suunnattoman paljon köyhempi ilman Etelän inhorealisteja (Flannery O’Connor, William Faulkner, Richard Wright, Tennessee Williams, jne.) sekä New Yorkin älykköjä (Norman Mailer, Saul Bellow, Philip Roth, Joseph Heller, jne.). Jyrkän subjektiivisesti väitän, että 20. vuosisadalla amerikkalainen kirjallisuus ajoi Euroopan ohi.

Musiikki
Kun Appalakkien vuoriston skottilais-irlantilaiset musiikkiperimät kohtasivat Mississippi Deltan afroamerikkalaiset laulut, rock’n’roll näki päivänvalon. Rock on tarjonnut soundtrackin nuoruudelle jo 60-70 vuotta, ja sen esimuodot bluesista gospeliin, bluegrassista jazziin, ovat viihdyttäneet ja inspiroineet meitä jo noin vuosisadan.

Tietotekniikka
Suurilla keksinnöillä on usein monta isää, eivätkä amerikkalaiset voi täysin omia kunniaa tietokoneen keksimisestä, mutta he tekivät tietokoneelle saman kuin mitä Henry Ford teki autolle: he jalostivat alunperin kalliista laitteesta jokamiehen työkalun. Myös internet syntyi Yhdysvalloissa.

Mitä unohdin?

Hyvää syntymäpäivää, Yhdysvallat!

Soundtrack: Sam Cooke, A Change is Gonna Come.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kiinnittäisin huomiota myös Amerikan ruokakulttuuriin, ensi sijaisesti hampurilaisiin. Niiden menestys maailmalla on saanut erityisesti eurooppalaiset makuekspertit ja vihreät puolueet raivon partaalle. Ihmiset kun tykkäävät tästä konseptista ja tukeutuvat niihin nälän poistamiseksi mieluummin kuin michelin-tason ravintolan kauniisti aseteltuihin korsiin.

MacDonalds myy hyvin ja sitä tulee kivittää aina kun ideologia sitä edellyttää.

Lisäisin syntymäpäiväsankarin meriitteihin vielä yhden: armottoman itsekritiikin. Tämän ominaisuuden esille tuonti aiheuttaa yleensä lyhyehkön vaikenemisreaktion niissä piireissä, joissa Yhdysvallat koetaan suurena saatanana ja sananvapauden globaalina väärinkäyttäjänä ellei peräti tukahduttajana.

Ehkä kuitenkin kaksi kaikkein vaikuttavinta lahjaa unohtui, amerikkalaiset ovat täällä käyneet kaksi kertaa estämässä eurooppalaisia tuhoamasta itseään. Ja lisäksi kävivät vielä kolmannella kerralla pysäyttämässä kansanmurhan Balkanilla, kun itse emme tehneet asialle mitään!

Näistä asioista olisin eniten kiitollinen vaikka täällä ”Tuomiojan koulukuntaakin” runsaasti löytyy.

Juupa juu… Ehkä kannattaisi tutustua tuohon Balkanin kansanmurhan historiaan hieman paremmin ja katso mistä niitä aseita tuli, kuka tuki ketä ja miksi jne…

Lisäksi ei pidä unohtaa että esim Latinalaisella Amerikalla on ”hieman” erilaiset kokemukset USA:n ”lahjoista” (sotilasjuntat, interventiot, kuolemanpartiot jne)

.Amerikkalaiset ovat tuoneet lahjaksi muulle maailmalle:

Narsismin. Amerikkalaisten suurin uskonlahko on narsismi ja suurin osa amerikkalaisista on kiihkouskovaisia.

Asennevamma (liittyy edelliseen). Amerikkalaisten mielestä koko muu maailma, se vähä mitä he edes muusta maailmasta tietävät, on olemassa vain ja ainoastaan palvelemassa amerikkalisten kulloisiakin tarpeita.

Sota ja tuho. Amerikkalaisten tunnetuimpia vientituotteita on sota. Käytännössä tarkoittaa sotateollisuutta, valmistusta ja käyttöä, millä tahansa tekosyyllä aloitetaan sota ja venytetään niin pitkään kuin viimeinenkin dollari on saatu pois. Amerikkalaisten asenteella muu maailma korjatkoon aiheutetut vauriot, amerikkalaiset liittyvät tuhojen korjaukseen mukaan siinä vaiheessa kun joku siitä alkaa maksamaan.
Amerikkalaiset kutsuvat tätä aiheuttamaansa tuhoa ”demokratiaksi”, pitäähän typerälle kansalle silmänlumetta riveihin pistää … todellisuudessa ”demokratia” tarkoittaa ahneuden maksimointia muutamien taskuun miljoonien ihmisten kuollessa turhaan tässä ”pyhässä tehtävässä” ja tietysti kolonialismia, amerikkalaisten mielestähän muu maailma on olemassa heitä varten joten luonnonvarat käydään väkivalloin varastamassa omaan käyttöön.

Maksimaalinen typeryys, suoranainen tyhmyys ja sivistyksen totaalinen puute. Mikään muu kansa maailmassa ei ole niin totaalisen lahjaton (kansalaisten älylliset lahjat) ja sivistymätön kuin yhdysvallat, sivistysvaltioiden joukkoon yhdysvalloilla on matkaa ns.valovuosi.

Parasta yhdysvalloissa on että he ovat tarpeeksi kaukana euroopasta, valitettavasti he ovat hanakkaita liikkumaan ja aiheuttavat ihmiskunnalle suurta harmia missä ikinä he liikkuvatkaan.

Tässä vain kourallinen amerikkalaisten lahjoista muulle maailmalle.

PS. Kolumnin kirjoittajalle tiedoksi … bittimaailma EI ole syntynyt amerikkalaisten käsissä, he ovat olleet vain mukana prosessissa. Tietysti amerikkalaiseen tyyliin he hyvin hanakasti haluavat tietokoneidenkin kehittämisestä kunnian itselleen ottaa, ovathan he amerikkalaisia.

Hyvää syntymäpäivää, USA! Toki Amerikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa. Demokratian suitsuttamisesta en ole kyllä niin varma. Olen onnellinen demokraattisen maan kansalainen, mutta amerikkalaisten demokratian tuputtaminen sellaisenaan diktatuurisille maille ei ole aivan yksipiippuinen juttu ja on usein aiheuttanut enemmän pahaa kuin hyvää.

Syntymäpäivätoivotusten jälkeen toivottaisin tsemppiä myös orastavan talouskriisin selvittämiseen. Pian rytisee, niin siellä kuin täälläkin.

Tuo amerikkalainen tuontidemokratia on todellakin vähän joko-tai -asia. Kun se onnistuu hyvin (2. maailmansodanjälkeinen Eurooppa) se onnistuu todella hyvin. Kun se epäonnistuu (Irak) se epäonnistuu todella raskaasti. Ongelma saattaa olla siinä, että aivan liian usein USA pyrkii viemään sitä demokratiaa sotimalla vain silloin, kun se yrittää opportunitisesti hyötyä siitä jotakin (öljyä lähi-idästä, jne.), jolloin lopputulos on amerikan bisneksen kannalta hyvä, mutta inhimillisestä näkökulmasta surkea. Jos Amerikka olisi aidosti vapauden ja demokratia asialla lähtiessään sotimaan ympäri maailmaa, lopputulema voisi olla parempi. Voisi…

Amerikan myönteisiin puoliin luen myös sen, että maan poliittinen ajattelu ei synnyttänyt kommunismia, fascismia eikä natsismia, jotka olivat – ja jossain määrin yhä ovat – erään toisen maanosan suosittuja tuotteita.

Amerikka myös osallistui merkittävällä tavalla em. ideologioiden tuottaman laajamittaisen inhimillisen kärsimyksen purkamiseen.

Amerikan myönteisiin puoliin luen myös sen, että maan poliittinen ajattelu ei synnyttänyt kommunismia, fascismia eikä natsismia, jotka olivat – ja jossain määrin yhä ovat – erään toisen maanosan suosittuja tuotteita.

Amerikka myös osallistui merkittävällä tavalla em. ideologioiden tuottaman laajamittaisen inhimillisen kärsimyksen purkamiseen.

Erkin koulukuntalainen taitaa olla pikemminkin erään tunnetun ”partasienidosentin” koulukuntalainen suuressa amerikanvastaisuudessaan. (Kyseinen dosenttihan kiertelee pitkin Venäjää Suomea mollaamassa).

Jokainen ymmärtää, että kansainvälisen asekaupan lonkeroissa on tavalla tai toisella mukana jokainen maa joka valmistaa vaikkapa vain linkkuveitsiä!

Jokainen tietää myös että kansanmurhavaltio Serbian tukena on aina ollut ja tulee aina olemaan kukas muu kuin VENÄJÄ .

Kukaan kommentoija ei ole vielä maininnut, että USA:ssa ei ole koskaan ollut myöskään Persuja!
Mitään amerikan kansaa ei ole olemassakaan. Siellä on mm. yli 0,5milj. suomalaisperäistä kansalaista ja loput ihmiset ovat kuka mistäkin maasta. – samaten siellä ei ole mitään evlut. valtionkirkkoa vaan esim. muslimeilla ja juutalaisilla ja kaikilla muillakin uskonnoilla on omat yhteisönsä. – Ja silti, oikeastaan siitä alkaen kun $ keksittiin ei Pohj.Amerikan mantereella ( USA:n alueella) ole ollut sotia! – Samaa mallia ollaan nyt onneksi soveltamassa myös Eurooppaan, mutta täällä se on kansallisuusvaltioista ( Persut) johtuen ehkä vaikeampaa. USEn (=United States of Europe)kehitys on valitettavasti aika hidasta ja €:n kanssakin on vähän alkuvaikeuksia, mutta kyllä se siitä. Tekemällä oppii! – Aika hyvin on täälläkin kuitenkin mennyt. Tämä 65 sodatonta vuotta Euroopassa (Balkania lukuunottamatta) taitaa olla pisin rauhankausi n.1900 vuoteen. Kyllähän siitä saavutuksesta EU-kansalaisena voi olla ylpeä. Ainakin itse olen. Ja kun vertaa isäni tilanteeseen, joka juoksenteli 65 v sitten kivääri kourassa pitkin Karjalan metsiä, niin ylpeyden tunteeni vaan kasvaa.

Hieno ja rikas afroamerikkalainen musiikki eri tyylilajeineen. Aivan jotakin muuta kuin suomalainen, slaavilaiseen melankoliaan ja saksalaiseen marssimusiikkiin perustuva hömppä.

Kirjoittajan logiikalla voidaan ajatella että myös molemman maailmanlaajuiset lamat ovat Amerikan lahja maailmalle.

Näinhän se menee aina että jos vähän kritisoi tuota mahtavaa valtiota, niin heti keskustelu menee siihen mitä Venäjä tekee, tai että kritisoija vihaa syvästi Amerikkaa ja on luultavasti kommunisti. Oikeastaan sehän on ollut jo pitkää Yhdysvaltojen virallinen linja: puolesta tai vastaan.

”Mikään muu kansa maailmassa ei ole niin totaalisen lahjaton (kansalaisten älylliset lahjat) ja sivistymätön kuin yhdysvallat, sivistysvaltioiden joukkoon yhdysvalloilla on matkaa ns.valovuosi.

Parasta yhdysvalloissa on että he ovat tarpeeksi kaukana euroopasta”

Ja oman sivistyksesi osoitat kirjoittamalla Yhdysvallat ja Euroopan pienellä alkukirjaimella?

Ydinaseen pistäminen amerikkalaisten lahjaksi onnistuu vain vannoutuneelta vasemmistopasifistilta. Ensinnäkin – amerikkalaiset eivät jakaneet tietoa pommista. Neuvostoliitto kehitti pommin itse.

Toiseksi. Manhattan-projekti oli amerikkalainen, mutta pommin kehittämiseen tarvittava perustutkimus oli jo ennen sotaa hyvin pitkälti tehty Euroopassa eurooppalaisten voimin. Nimiä mainitakseni:

Max Planck, kvanttien keksijä
Albert Einstein, valosähköisen ilmiön selittäjä, suhteellisuusteorian esittäjä
Louis de Broglie, aineaaltojen keksijä
Niels Bohr, tunnettu Bohrin atomimallista
Erwin Schrödinger, Schrödingerin yhtälön muotoilija
Werner Heisenberg, matriisimekaniikan keksijä, tunnettu epätarkkuusperiaatteesta
Leó Szilárd ja Enrico Fermi, ketjureaktion keksijät

Lukija saa itse selvittää, ketkä edellämainituista ovat eurooppalaisia, ketkä amerikkalaisia ja ketkä kenties molempia. Vihjeeksi voin kuitenkin todeta, että kaikki edellämainitut tekivät uraa Euroopassa – ja että natsien sairaalloinen viha juutalaisia kohtaan koitui mahdollisesti suoraan Saksan kohtaloksi, koska juutalaistiedemiesten kohtalona oli joutua pakenemaan henkensä kaupalla Amerikkaan.

”Amerikkalaisia” voidaan syyttää monesta asiasta, mutta ydinaseiden keksimisen osalta syyttäminen on hyvin epäreilua. Ydinaseiden ensikäyttö Japanissa putoaa tietysti valtiojohdon syliin. Sitä voidaan spekuloida mitä olisi tapahtunut jos pommia ei olisi käytetty. En tiedä. En edes tiedä, onko kysymyksessä edes paljon mieltä.

Taisi olla niin, että Neuvostoliitto varasti atomipommiteknologian amerikkalaisilta. (Kiina myös).

Se varasti paljon muutakin, itse asiassa kaiken mikä oli varastamisen arvoista. Varastamisen arvoista oli sellainen millä saattoi osoittaa kommunismin edistyksellisyyttä ja sillä myös sumutettiin vuosikymmenet koko maailmaa. ”Tupolevit” olivat Neuvostoliiton omia keksintöjä. (Tupolevit ovat lentokoneita jotka Venäjä on saanut perintönä N-liitolta ja joita nykyään putoilee maahan tasaiseen tahtiin). On niitä aina putoillut, mutta siitä ei ole ”kailotettu”.

Mosse kopioitiin Opelista ja Lada Fiatista ja ne pysyvät maassa, nykyään aika monilla takapihoilla.

Amerikkakin ansaitsee railakasta kritiikkiä, mutta kuitenkin eräs suurista lahjoista on se, että se on ottanut yliopistoihinsa huippulahjakkuuksia kaikkialta maailmasta, taannut heille tieteellisen vapauden ja palkinnut heidät. Tällä tavoin heidän työnsä on hyödyttänyt koko ihmiskuntaa.

Se lahja ei ole vähäpätöinen.

”The vast majority of scholars agree that whereas the Soviet atomic project was first and foremost a product of local expertise and scientific talent, it is clear that espionage efforts contributed to the project in various ways and most certainly shortened the time needed to develop the atomic bomb.”

Neuvostoydinpommi oli ennen kaikkea venäläistä tekoa, vakoilu ainoastaan helpotti ja nopeutti pommin rakentamista.

Lisäisin tähän, että Stalinin täydellinen piittaamattomuus uhreista helpotti pommin tekemistä oleellisesti. Amerikkalaiset yrittivät sentään pitää huolta edes tiedemiestensä ja insinööriensä terveydestä.

Naiivi kirjoitus. Nykyinen USA ulkopolitiikallaan muistuttaa lähinnä demokratian irvikuvaa. Tosin näin oli jo alusta pitäen. Maa myös saavutti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vasta vuonna 1965 kiitos kansalaisoikeusliikkeen taistelun.

Vastoin yleistä luuloa kaikkien länsimaitten modernisaatio ja nykyinen demokratia on aika nuori tapaus. Britannia aloitti prosessiin siirtymisen ensimmäisenä joskus 1600-luvun loppupuolella. Ranskassa prosessia alkoi 1700-luvun lopulta lähtien ja Suomi 1900-luvun alussa. Samoihin aikoihin USA:ssa järjestelmällisesti sorrettiin n. 12% maan väestöstä etnisten syiden takia.

Ts. arabimaat ovat tässä modernisoitumisprosessissa vain 100-200 vuotta länsimaita jäljessä. Seuraavan sukupolven aikana modernisoitumisprosessi alkaa täydellä vauhdilla myös Afrikassa.

Näitä luetaan juuri nyt