Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Alkuvuoden parhaat amerikkalaiset CD:t

Marko Maunula
Blogit Americana 15.5.2009 14:14

Amerikkalainen musiikkikevät on ollut puolivireä. Mullistavia uusia ilmestyksiä ei ole juurikaan markkinoille putkahtanut, mutta monet kannuksensa jo hankkineet tekijät ovat tehneet ihan kelpo tavaraa.

Ohessa on katsaus blogistin autostereoiden ja iPodin viime aikojen sisältöön.

Lil Wayne, Tha Carter III. Dwayne Michael Carter, Jr. on oman sukupolvensa Lenny Bruce. Vulgaari, oivaltava egoisti väittää olevansa maailman paras rappaaja, ja taitaa olla oikeassa. Tha Carter III on miehen paras albumi.

The Decemberists, Hazards of Love. Periaattessa tälläistä yliopisto-tyyppien pompöösiä taidepoppia pitäisi vastustaa, mutta Hazards of Love tekee sen vaikeaksi. Parhaimmillaan bandi tekee eteerisen komeita pop-biisejä. The Decembristsien soundissa on hieman The Bandin haikuja, maustettuna reilulla ripauksella kelttiläis-brittiläistä soundia.

The Thermals, Now We Can See. Portland, Oregonin trio vääntää melodista post-punkkia hieman The Buzzcocksin tyyliin. Kitara, basso, rummut, kolme minuuttia – pus kii! Omaperäisyydestä ei ole tietoakaan, mutta miksi edes pitäisi?

Allen Toussaint, The Bright Mississippi. New Orleansin musiikkiscenen patriarkka vie kuulijat läpi kotikaupunkinsa musiikkihistorian. Toussaint on New Orleans. CD:llä kuuluu rento iltapäivä Mississippin rannassa, hurricane-cocktail La Carre Vieuxin uumenissa, ja prostituoidun nokoset Storyvillessä. Vuoden jazz-levy.

Animal Collective, Merriweather Post Pavilion. Postmodernistinen pop-bandi Baltimoresta rikkoo kaikkia sääntöjä ennustettavasti, tuoden etäisesti mieleen Syd Barrett -vuosien Pink Floydin. Kulttimaine on nopeassa kasvussa.

Alkuvuosi on ollut ookoo, mutta odotamme kärsimättömästi mm. Sufjan Stevensin ja Dungenin uusia levyjä. Töihin siitä, pojat! Kylla kolmen vuoden pitäisi riittää levyn tekoon.

Soundtrack: Allen Toussaint, The Bright Mississippi.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Raskaammalta progepuolelta täytyy mainita Mastodonin uusi Crack the Skye, kova teos. Siinä on se hauska yhtymäkohta tähän blogiin, että bändi on Atlantasta ja uudella levyllä on biisi Ghost of Karelia. Sillä on hauska syntytarina rajantakaisesta Karjalasta ja saunasta.

Crack the Skye mouruaa komeasti, ei voi kiistaa. Bandi on ollut tsekkauslistalla jo pidemman aikaa, mutta ei ole sattunut keikkaa sopivaan saumaan. Ehka loppukesasta, kunhan pojat palaavat Euroopasta ja Suomesta.

Kun ei oikein tullut mitään, odottelen Ry Cooderia – vai tulikos häneltä erään trilogian viimeinen tämän vuoden puolella, Tom Waitskin on ollut pari vuotta levyttämättä ….jazzin puolella suomalaiset ovat jo jenkkejä mielenkiintoisempia, bluesin vanhat uudelleen masteroidut jutut jos niitä tulis, mutta eipä ole tainnut tulla juuri nyt, tässäkin suomalaiset kestävät vertailut; kuunnelkaapa esim. Dr. Helander & His Medicine Men:in Freedom Music.